perjantai 22. lokakuuta 2021

Luokkakokous

Oli vanha jengi koolla taas!

Nimittäin pidimme vuotuisen luokkakokouksen, jota vaimomme asiantuntemattomuuttaan kutsuvat kaljaillaksi.

Kokoonnuimme luonnollisesti Koulussa, siinä Eerikinkadulla sijaitsevassa laitoksessa.

Paikalla oli peräti yksitoista tuplarokotuksen saanutta hieman yli seitsenkymppistä insinööriä.
Työelämässä ei ollut enää kukaan käytännössä.  Yksi vielä pyristelee jonkun yhtiön hallituksessa, mutta on ilmoittanut eroavansa. Toinen ei rahtaa enää kiveä Kiinaan, kun rahtilaivoilla ei tilaa.

Kaikki harrastavat innokkaasti erilaisia kuntoilulajeja. Niiden avulla porukan kuntotaso oli laadukasta. Ahkera liikunta ja laadukkaat palautusjuomat vaikuttavat olevan erittäin hyvä yhdistelmä.
Olut siis maistui vielä kaikille, tosin pari käytti vain alkoholitonta versiota.

Paluumatkalla hyppäsin taksiin enkä kävellyt, kuten tapani on ollut.

Taksia ajoi Irakin kurdi, jonka kanssa keskustelimme Irakin ja Suomen eroista sekä yleisesti maailman menosta. Kuljettajani kehui Suomea, on asunut täällä yli kaksikymmentä vuotta ja on ollut Suomen kansalainen yli kymmenen vuotta.

Totesimme yhteen ääneen, että maapallo olisi paljon parempi paikka, jos kaikki uskonnot lakkautettaisiin. Tosin epäilimme, että poliitikot keksisivät jonkin muun keinon paimentaa ja alistaa kansalaisiaan, jos uskonsotia ei voitaisi käydä.

Kuvassa 4/11-osaa porukastamme.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti