Kakolan Ruusu

 Olemme velipojan kanssa käyneet viimeiset kaksikymmentä vuotta Lapissa hiihtämässä.

Yleensä viikon marras/joulukuun vaihteessa ja toisen viikon keväthangilla.
Nyt on kolme vuotta jäänyt väliin – sitä se ikääntyminen tekee.

Hän lupasi tarjota meille Ullan kanssa illallisen korvikkeeksi menetetyistä hiihtoviikoista Kaskiksessa. Sinne ei löytynyt sijaa nälkäiselle kolmen kuukauden odotusajalla, joten paikka vaihtui Kakolaan.
Kakola onkin minulle tuttu paikka. Ammatillisista syistä. Jokaisessa vankilassa kun on puutyöpaja, niin niihin on tullut tutustuttua kohtuullisesti. Yöpymään en sentään ole niihin päässyt.

Ravintolan nimi on Kakolan Ruusu. Sieltä löytyi paikka meille neljälle, Tuula ja Ullakin tulivat mukaan.
Ruusun ruoka oli ihan hyvää, mutta muuten paikka oli – sanonko mistä.

Ravintola oli vankilan vanhojen ja lujatekoisten kiviseinien sisäpuolella. Mitään ääntä vaimentavia sisustusmateriaaleja ei ollut käytetty. Musiikki soi kovaa ja korkealta. Meitä kun oli paikalla kaksi kuulolaitetta käyttävää urosta, niin puheesta ei saanut oikein mitään selvää. Pyysimme musiikin äänen vaimentamista ja hieman sen taso laskikin.

Mutta kyllä illasta jäi sellainen maku, että tähän paikkaan minä en tule enää koskaan astumaan.

Mutta ehkä maassa on runsaasti ihmisiä, jotka haluavat nauttia hyvästä illallisesta melusaasteessa.

Ruokalajeja oli monta.
Tässä jälkiruuan esileikki.

Ja tässä varsinainen jälkiruoka.
Tämä piti onneksi jakaa neljälle! 😂