tiistai 5. lokakuuta 2021

Jalkahoidossa

 Kävin muutaman vuoden tauon jälkeen hoitamassa jalkojani. Tai paremminkin varpaitani.

Turussa Humalistonkadulla on liike nimeltään Kinttupiste, jotkut ovat sitä minulle suositelleet.
Muutaman viikon jonotuksella sain sieltä ajan.

Sellainen varttunut rouva otti minut vastaan.
Ensin tarkasteli ihan pinnallisesti jalkojen kuntoa. Kun kerroin juoksu- ja suunnistushistoriastani, hän totesi, että onpa iho hienossa kunnossa. Kertoi, että hänen omansa ovat paljon huonommassa kunnossa – ei ehdi milloinkaan työkaverin käsittelyyn, töitä on liikaa.

Olen kerran, runsas viisi vuotta sitten, lyönyt oikean jalan isovarpaan kiveen oikein kunnolla – kivi sentään jäi ehjäksi. Mutta kynsi ei ole täysin tervehtynyt, sen yläpäässä on aina pieni vaje, aivan kuten omassa vinttikammarissani!

Varpaat ja kynnet olivat paljon huonommassa kunnossa kuin jalkapohjat. Mutta vajaan tunnin käsittelyn jälkeen nekin alkoivat näyttää ihan tyydyttäviltä.

Kynsilakkaa en sentään pyytänyt laittamaan! 😛

Tuollainen kolo on aina ison varpaan kynnessä!

Tällä vuosituhannella näillä on juostu noin 30.000 kilometriä.
Siihen nähden ihan kohtuullinen  näky!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti