sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Näin Jeesuksen


Näin viime yönä varsin eläväistä unta.

Seuraamme lyöttäytyi miespuolinen henkilö. Hän oli varsin vaikuttava persoona ja aikansa kun olimme rupatelleet, niin totesin hänelle, että taidat olla Jeesus.

Mies myönsi mutta pyysi, etten ottaisi asiaa vielä esille. Hän ei aio julistaa uutta tulemistaan vielä täällä Espanjassa. Sanoin, että minulle sopii – ateistina en oikein usko teihin Jeesuksiin ja muihinkaan jumalallisiin. Jeesus ei pannut siitä pahakseen vaan sanoi, että sopisiko se, että hän liittyy meidän seuraamme, kun lähdemme takaisin Suomeen.

Sanoin, että meillä autossa aika paljon tavaraa ja Ulla välttämättä haluaa istua edessä. Jos takapenkki on OK, niin tervetuloa matkaan.

Hiukan olin kuin Juudas ja epäilin miehen aitoutta. Ranskassa pysähdyimme Jeesuksen pyynnöstä. Hän kysyi, että uskonko häneen, jos hän tuolla raveissa ottaa yksinään V75-rivin kiinni. Sanoin, että se mahdollisuus on äärettömän pieni, että voitto menee yhdelle kupongille ja jos sinä saapastelet raveihin tuosta vaan ja sen teet, niin siihen ei pysty muu kuin yliluonnollinen olento. Joten lupasin uskoa.

Ihmeellisten käänteiden jälkeen –
pari alle prosentin pelattua hevosta voitti lähtönsä ja Jeesuksella ne molemmat olivat varmoina rivissä – ennen viimeistä lähtöä oli enää yksi kuponki jäljellä. Se kuponki oli Jeesuksen kädessä ja viimeinen lähtö oli hänellä pelattu täyteen, siis kaikki hevoset kupongilla.

Matka jatkui ja
Jepellä oli kasillinen rahaa mukanaan. Silti Jeesus ei meille tarjonnut edes illallista. Hän lupasi ilmoitta uudelleen tulemisestaan heti kun pääsemme Suomeen.

M
utta minä pahus menin heräämään ennen kuin Vikingin paatti karahti rantaan Turussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti