Vähän ennen seitsemää maanantai-iltana Ullan puhelin soi.
Soittaja
pyysi kohteliaasti anteeksi myöhäistä ajankohtaa (?) ja kertoi
soittavansa hyvän asian puitteissa. Esitteli itsensä Jehovan
todistajaksi.
Ulla kieltäytyi keskusteluhetkestä
ja pyysi soittamaan seuraavaan numeroon.
Ihmettelin vaimolle,
miksei hän antanut puhelinta minulle. Minä kun niin mielelläni
keskustelen uskostani
muiden ihmisten kanssa.
Vaikka olen taittanut sanallista peistä
ainakin parin
tusinan
jehovan kanssa, niin heikosti olen onnistunut käännytystyössäni.
Yksikään ei ole ainakaan siinä silmänräpäyksessä kertonut
siirtyvänsä ateistien valittuun joukkoon.
Toisaalta
keskustelut ovat päättyneet tasapeliin. En ole minäkään
vaihtanut leiriä palaverin jälkeen.
Myös nuorin
poikamme Juha
on mielellään keskustellut uskosta jehovien kanssa.
Kerran
Naantalissa tullessamme töistä kotiin, ihmettelimme kun olohuoneen
pöydällä oli kolme kahvimukia. Juha oli silloin lukiossa.
Juha
kertoi, että pihaan oli tullut kaksi jehovantodistajaa ja hän oli
niiden kanssa keskustellut pitkään ja tarjonnut heille
kurkunkostukkeeksi kahvia.
Minä en ole koskaan ymmärtänyt tarjota
muuta kuin hengenravintoa näille kauppamiehille.
Meille ei ole
koskaan ennen puhelinta apuna käyttäen julistettu uskonsanaa. Enkä
ole muiltakaan kuullut vastaavaa.
Liekö
tällainen yhteydenotto johtunut koronasta vai onko nyt vihdoinkin
viimeiset
ajat koittaneet!
Puhelimessa ei voinut ojentaa Vartiotornia.
Piti käydä lukemassa se netissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti