maanantai 16. marraskuuta 2020

Kaukokaipuu iski

Eilen en ottanut yhtään juoksuaskelta ja jo illalla päätin lähteä tänään pitkälle juoksulenkille.

Foreca kertoi, että sää poutaantuu heti yhdeksän jälkeen, joten silloin puin juoksuvermeet päälle. Otin mukaan pari geeliä ja puoli litraa juotavaa.

Lämpötila oli plussan puolella, joten päällä oli pitkähihainen juoksupaita ja ohut juoksutakki.
Tuuli oli varsin navakka idän suunnalta. Valitettavasti ylhäältä oli tarjolla ohutta sadetta, joka kasteli paitani. Puolen tunnin päästä olin märkä ja tuuli teki t
ehtävänsä, aloin palella.

Kun ohjelmassani luki kevyt pitkis, niin palelin sitten koko vajaan kaksituntisen lenkin ajan. Kiertelin lähistön teitä ja polkuja ja olisin voinut keskeyttää lenkkini, mutta kunnon karpaasina jatkoin aikatavoitteeseeni.



Täällä juoksin.

Normaalisti olen tähän aikaan vuodesta Kanarian saarilla. Nyt en ole. Lenkin aikana tuli mieleen, että lenkki olisi saattanut olla hieman helpompi Teide-vuoren siintäessä aamun auringonsäteissä ja lämpötilan ollessa parikymmentä astetta.
Ensi vuonna sitten…


Täällä olisin halunnut juosta! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti