maanantai 23. marraskuuta 2020

Night Rogaining Sprint

Pääsin taas suuren rakkauteni pariin eli roggaamaan.

Onneksi ensimmäinen vaimoni ei lue tätä - ensi lauantaina tulee nimittäin 50 vuotta täyteen auvoista avioliiton satamassa pörräämistä. Yllä oleva lause ei olisi ollut hyvä aloitus lauantaimatinealle!

Reittikuvassa on pääkartta, jossa on kaikki rastit. Sitä emme saaneet käteemme vaan neljä erillistä karttaa, joitten avulla piti suunnitella reitti. Aikaa oli 15 minuuttia suunnitteluun, eikä siinä ajassa saanut oikein mitään valmista.

Kiersin rasteja järjestyksessä Lähtökolmio-160-166-69-137-173-167-164-138-139-159-148-79-80-70-91-M.

Kaksi ensimmäistä rastia oli metsän siimeksessä. Rakastan myös metsää, mutta yön pimeydessä nykyisellä tasapainollani eteneminen on syvältä. Siksi pyrin tekemään suunnitelman siten, että pääsisin etenemään enimmäkseen teitä ja polkuja pitkin.

Tässä lajissa pisteet ratkaisevat. Niitä tulee rastinumeron viimeisen numeron mukaisesti - paitsi 0:aan päättyvästä saa kymmenen pistettä.

Sain kasaan 110 pistettä. Sarjassa pojat yli 65 v sillä pistemäärällä sijoittui kolmanneksi seitsemän urhoollisen karpaasin joukossa. Kakkoselle hävisin viisi pistettä, voittaja oli ylivoimainen.

Aikaa kului kahdeksan minuuttia alle sallitun kahden tunnin ja matkaa taittui 13,3 km.

Pakko olla tulokseen tyytyväinen, vaikka voitto olisi ollut se, joka sydäntä lämmittää.


Tässä reittini!


Tämä kartta oli pääkartta, se saimme käteemme 15 min ennen lähtöä.
Kääntöpuolella oli alla oleva kartta kolmesta alueesta.
Niiden sijainnit oli näytetty pääkartassa vihreällä katkoviivalla.
Siinä oli sitten ihmettelemistä kolmen asteen lämpötilassa kostealla
asvaltilla istuskellessa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti