lauantai 14. joulukuuta 2024

Hullu maailma

Kun katselee hieman kehittyneempiä laumaeläimiä – kuten hirviä, susiaja vastaavia, niin laumoilla on aina johtaja.
Johtajaksi nousee vahvin johtamaan laumansa selviämään ruuan hankinnasta ja vihollisista, unohtamatta tietenkään lisääntymistä.

Ihminen on myös laumaeläin. Ja omasta mielestään vieläpä älykäs laumaeläin.
Ihmislaumalla on myös johtajansa. Koska olemme mielestämme älykkäitä, olemme luoneet demokraattisen järjestelmän ja valitsemme johtajamme vaaleilla. Jos katselemme maailmaa täältä Euroopasta, niin suhteellisen hyvin demokratia toimii. Runsaat puoli vuosisataa olemme saaneet elää ilman pahempia sotia täällä demokratioissa.

Valitettavasti tämä valtiomalli ei ole kuin pienellä osalla ihmiskunnasta käytössä.
Lähin diktatuuri on tuo itänaapurimme. Siellä suuruudenhullu päällikkö uskoo olevansa kykenevä hallitsemaan koko maapalloa.

Ja siitä harppaus itään, niin siellä maailman väkirikkaimmassa maassa on iso pomo, joka tietää olevansa valmis johtamaan koko maapalloa – tavalla tai toisella.

Kummallekaan näistä ei ihmishenki ja demokratia merkitse mitään. Toisinajattelijat tapetaan, kidutetaan ja alistetaan säälimättömästi.

Pientä toivoa saatiin tällä viikolla, kun Syyrian diktaattori ajettiin maanpakoon.
Olisiko vastaava mahdollista myös itänaapurissamme?
Ja jos olisi, niin johtaisiko se demokratiaan vai vielä pahempaan diktatuuriin?
Ken elää, se näkee!

Mutta monesti on mieleeni tullut kuinka hieno paikka tämä maapallo olisi, jos ihminen olisi jäänyt tänne syntymättä!

Kuvakaappaus EteläSuomen Sanomista 10.12.2024.
Kuva on Suomen tämän hetken parhaan pilapiirtäjän Vainion käsialaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti