Lunta tupaan!

 Eilen illalla alkoi syksyn ensimmäinen lumisade.

Ja samalla myös luovutin tolleri Kodan omistajalleen.

Se koira on kaikin puolin täydellinen olento eikä mittaa matkaa.
Alkuviikon kolmena päivänä kävelin sen kanssa yhteensä kolmekymmentä kilometriä.
Kun en normaalisti kovin paljon harrasta kävelyä, niin se alkoi tuntua jo hieman raskaalta. Koira ei osoittanut minkäänasteista väsymystä – se oli aina innokas lähtemään uudelleen liikenteeseen.

Aamulla lunta oli satanut sellainen vajaan kahdenkymmenen sentin kerros kosteaa lunta.

Kävin sen ensimmäisen kerran kolaamassa ennen lehden hakua – oikein hyvä aamujumppa. Eikä sydänkään pysähtynyt, tosin ei se syke paljoa toiselle sadalle noussut.

Päivällä lähdin pitkästä aikaa juoksulenkille. Melkein viikon mittaisen tauon jälkeen askel tuntui kevyeltä vaikka kävelyteillä oli runsaasti loskaa, joka teki juoksusta normaalia raskaampaa.

Lenkki meni jo selkeästi vauhtikestävyyslenkin puolelle!

Kuva otettu ulko-ovelta ennen kuin menin lumitöihin.
Luonto oli kuin suoraan postikortista!

Sykekäyrä näyttää, että vauhti kiihtyi loppua kohti.
Tai ainakin syke! 😂
Ja lisäksi koko ajan on juostu - yleensä mun juoksut sisältää aika paljon kävelyä.