Appivanhempia muistelemassa

Tänään oli lepopäivä, joten lähdin aamukävelylle hautausmaalle – siis kävelin kotoa hautausmaalle ja takaisin.

Poikkesin katsomassa, missä kunnossa appivanhempieni hautakivi oli. Siellä se vielä oli ja löytyikin ongelmitta, vaikka siitä lienee pari vuotta, kun viimeksi olen käynyt. Me Ullan kanssa kun emme liiemmin harrasteta hautojen katselemista.

Ja ainakin minä haluan, että minut polttohaudataan ja tuhkani sirotellaan luontoon hautausmaan asemasta.

Ja aion antaa pojille määräyksen tuhkan levittämisestä.
Koska olen työelämäni viettänyt reissuhommissa ja kiitänyt asiakkaalta toiselle autolla Suomen teitä sellaista 15 kilometrin ylinopeutta noin kaksi miljoonaa kilometriä, niin esitän että tuhkat levitetään maantien varrelle autosta kohtuullista ylinopeutta ajellen.

Menomatkan hautuumaalle tein mielestäni lyhyintä reittiä pitkin ja matkaa haudalle tuli 2,45 kilometriä.
Paluumatkan tulin toista reittiä ja siinä matkaa kertyi kolme kilometriä.

Appiukko kuoli vuotta vanhempana kuin minä olen nyt. Hän oli sen verran kyllästynyt elämään, ettei hoitanut sairauksiaan kunnolla. Lienee aika tavallista varttuneiden miesten kohdalla – mieluummin lähtevät, kun pää vielä pelaa kunnolla loppuun asti.

Sitä toivon itsellenikin. Ja odotan, että meille saataisiin joku ampulli, jonka voisi nielaista sitten kun maallinen vaellus on tullut siihen pisteeseen, että itse katsoo parhaimmaksi siirtyä pilven lonkalle katselemaan maailman menoa!

Vastavaloon otettu kuva toi säteen yläkerran isännältä.

Menomatka eteläistä reittiä.
En jaksanut käydä omien vanhempieni haudalla, sinne olisi tullut matkaa lähes kaksi kilometriä enemmän.
Tarkoitus on käydä siellä isänpäivänä.