Olen monta kertaa vannonut, että tähän maastoon en enää mene suunnistamaan. Ja nyt myrskyjen jälkeen siellä oli vielä enemmän puita ylitettävänä.
Ensimmäinen vilutus tuli kakkosella, kun nousin rinteen ylös kaatuneen puun vasenta reunaa ja palasin takaisin rastille toista puolta. Ja se puu oli puiston korkein kuusi.
Seuraava moka tuli nelosella, katsoin kartasta, että avosuon länsireunalla. Siellä oli tuhottomasti isoja kiviä, mutta yhdenkään takana ei ollut rastia. Sitten havaitsin, että rasti olikin suon eteläpuolella. Voi vinetto!!!!
Sitten vuorossa pitkä väli, suunnitelma oli kierrellä mäkiä polkuja pitkin.
Menin noiden kahden avosuon välistä, mutta en nähnyt siellä avointa suota. Jalat olivat jo hapoilla siinä vaiheessa ja myös korvien väli. Uskoin olevani ylimmän suon koillispuolella ja jatkoin sinnikkäästi kohti rastiani nro 5.
Sitten näin edessäni asuntoja, kesti kotvan ennen kuin ymmärsin missä olen. Sitten vaelsin rauhallisesti rastilleni.
Loppu sujui kohtuullisesti, jos unohdetaan se, että ennen seiskaa hitaasta vauhdistani huolimatta onnistuin kaatumaan voimalla johonkin oksaan, jonka seurauksena sain verta pulppuavan ruhjeen sormeeni.
Heikkohermoisille varoituksena: Kartan alapuolella on K-18 kuva!
 |
| No, tää kuva tulikin vahingossa ensimmäiseksi! |
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti