keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Koronan ensimmäinen uhri


Uskollinen työmyyrämme Opel Astra, vm. 2001, on nyt koronan myötä siirtymässä auojen taivaaseen. 

Hankin kärryn ihan itselleni, kun yrityskaupan jälkeen en enää tarvinnut edustuksellista autoa. Opeleita minulla oli ollut aikaisemminkin ja olin ollut hyvin tyytyväinen tähän aliarvostettuun saksalaiseen. Pari kolme vuotta sen kanssa ajelin. Kun Ullan auto oli tullut romutusikään, niin annoin Opelin hänelle ja
hankin itselleni toisen auton. Nyt en millään saa päähäni, minkä merkkiseen autoon silloin päädyin.

Auto siirtyi siis Ullan käsiin ja vuo
tuiset kilometrit vähenivät oleellisesti.
Pari viime vuotta auto on ollut pääasiassa Juhan käytössä. Kilometrejä ei autolla vieläkään ole kuin alle kaksisataatuhatta. Mutta alusta on kärsinyt vuosien suolauksesta. Tänään Juha oli ollut katsastamassa autoa ja sieltä tuli hylky. Katsastusinsinööri suositteli auton antamiasta jonkun tee-se-itse-miehen käsiin, joka saattaisi saada pohjapanssarit vielä siihen kuntoon, että joku suosiollinen katsastusmies päästäisi sen läpi.
Autoa on huollettu, joten sen moottori jyllää vielä riemukkaasti.

Tämä tyttö, joka toimii Suomen pääministerinä, antoi eilen pakit Saulille ja hänen Nyrkki-ajatukselleen.

Yön yli nukuttuaan ja siinä Marinin ajatuksien marinoituessa, hän tänään herätessään
löysi huiman idean. Hän laittoi töpinäksi ja keksi ihan itse perustaa Nyrkin selvittämään koronan aiheuttamia ongelmia.

Marinille ei ollut ongelma keksiä tänään Saulin idea omanaan. Mutta niinhän sossut ovat maailman sivu toimineet – käsi toisen taskussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti