tiistai 31. maaliskuuta 2020

Niin minä mieleni pahoitin


Kyllä tämä korona muuttaa näitä ihmisten käyttäytymisiä.

Siirtyminen etätyöskentelyyn näkyy heti aamulla, kun käy hakemassa lehden postilaatikosta. Turun Sanomat on aika ohut. Sen ymmärtää, toimittajat ovat pääosin etätöissä ja seurustelevat enemmän lasten ja sosiaalisen median kanssa. Tekstiä syntyy paljon, mutta ei ne saavuta lehden lukijoita.

TS on leimautunut urheilulehdeksi ja kulttuuriakin on kaksi sivua. Tänään hain Heikki Kullan jokapäiväistä raporttia F1-maailmasta. Sitä sontaa lehti puskee maailmalle päivästä toiseen. Nyt epäilen vahvasti, että Heikki-kulta on sairastunut virukseen, kun ei
lehdessä ollut pihaustakaan formuloista.

Olen päivästä toiseen seurannut meidän ministeriviisikon esiintymistä mediassa. Toivoisin edes kerran jonkun lausuvan sanan virus oikein. Mutta ei, neidot ovat ilmeisesti jonkun vieraan kielen pauloissa, kun yksi lausuu sen viirus, toinen viiirus ja kolmas viiiirus.
Hiukan tulee ikävä 90-luvun alun hallitusta, joka Ahon ja Viinasen johdolla ohjasivat Suomen lamasta kuiville ja puhuivat ihan selkeää suomea kansalle, puheessa paino oli sanan ensimmäisellä tavulla.

Sitä varmaan Saulikin muisteli kun hienovaraisesti esitti viisikolle, että voitaisiin perustaa sellainen NYRKKI, elin, jolla olisi valtaa voimaa ja viisautta reagoida oikein koronan tuomiin suunnattomiin ongelmiin.

Neitoviisikko antoi herralle pakit.
Olisi vanhan herran pitänyt ymmärtää, ettei voimansa tunnossa oleville naisille saa ehdottaa, että hiukan kokeneemmat ja mahdollisesti vielä mieshormoneilla varustetut olennot tulisivat hallituksen hommia päsmäröimään.

Kyllä Saulinkin pitäisi
tietää, että aika on ajanut ohi meistä suurista ikäluokista.
Näin on, vaikka korona jättäisi meitä vielä sadoin tuhansin henkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti