Hiihtoladulla

Eilen päätin lopettaa sairastelun ja juoksin intervallia. Kolmensadan metrin vetoja sadan metrin kävelypalautuksella. Sujuivat paremmin kuin oletin eikä koronavirus kaatanut vieläkään miestä.

Ajattelin sen toimivan testinä, josko aloittaisi suunnistuskauden Suomen kamaralla. Suunnistukset on tietysti peruutettu, mutta sekä Turussa että Paimossa on omatoimirastit. Maksamalla osallistumismaksu, saa netistä kartan, jonka voi tulostaa. Sitten vaan omatoimisesti metsään ja rasteja hakemaan.
Paimiossa on vielä mahdollisuus kilpailla kahdella eri radalla. Se vaatii älykellon, jolla voi tallentaa reitin ja käytetyn ajan. Se lähetetään sitten järjestäjille, jotka tarkistavat rasteilla käynnit ja julkistavat tulokset. 

Ajattelin tänään mennä suunnistamaan, mutta herätessäni maassa oli kymmenen senttiä lunta. Sen nähdessäni hetken mietin lähteä hiihtämään, tulisi tehtyä tämän talven ensimmäinen hiihto. En kuitenkaan viitsinyt hakea suksiani, joten tyydyin kävelylenkkiin. 

Lausteen pururadalla näin miehen, joka oli hiihtämässä. Pahoittelin hänelle sitä, että kävelen lenkillä, vaikka se on selkeästi kielletty hiihtokaudella.
Siitä saimmekin aikaan kunnon keskustelun. Hän kertoi lähteneensä liikkeelle Luolavuoresta ja matkaa oli takana jo yhdeksän kilometriä. Lupasi hiihtää vielä takaisin. Kertoi selvinneensä kaatumatta pahimmat alamäetkin, vaikka suksi hiukan tarrasi pohjaan. Melkoinen karpaasi, kateeksi kävi.