Viimeinen matkapäivä

Alkaa olla matkaosuuden lopputilityksen aika.

Yksi asia on pistänyt silmiin matkalla vessakäyntien yhteydessä. Kun raavaat rekkakuskit ovat ennen käyneet vessassa, niin vedenheiton jälkeen ovat kevyesti pyyhkäisseet käsiään housun persustaan ja jatkaneet matkaa. Nyt kun Koronavirus on antanut neuvojaan, niin nämä karvaiset karpaasitkin pesevät käsiään käynnin jälkeen minuutin, kuivaavat kädet huolellisesti paperipyyhkeeseen ja ulos mennessään avaavat ovet kyynärpäillään.
Kun tuon tason sankaritkin alkavat noin hygieenisiksi, niin kyllä ihmiskunnan loppu on lähellä. 

Ja toisekseen – kun tällainen arka maalaispoika on parikin yötä poissa kotoa, niin alkaa kauhea koti-ikävä. Kyllä meikäläisen paras paikka on nyrkin ja hellan välissä. Mutta aina vaan sitä tulee hankittu menolippu jonnekin merten taakse. Nytkin on yksi reissu jo odottamassa ja maksettukin. Vuoden päästä tosin, mutta antaa sen sitten olla ehdottomasti viimeinen. 

Ja kolmas asia, joka aiheuttaa hankaluuksia, on tämä kuulovamma. Vaimon mukaan en kuule enkä ymmärrä. Mutta jos totuus halutaan löytää, niin kyllä minä kuulen mutten ymmärrä. Vokaalit ymmärrän hyvin mutta konsonantit ovat pelkkä puuroa. Siis se mitä kuulen on esim: yää uoea. Aamulla saatan ymmärtää, että minulle toivotettiin hyvää huomenta. Mutta kyllä useimmiten vaimo tervehtii minua jo aamulla sanoilla aia iu!
Mutta näillä eväillä matka jatkuu, kunnes joutuu romuttamolle.

Tänään lähdimme matkaan vasta kymmenen jälkeen viidennelle ajopäivälle.
Tämä olikin helppo päivä, vain vajaat 600 kilometriä. Sai ajaa ihan rauhallisesti vesisateessa. Vikingin satamaan saavuimme lähes kaksi tuntia etuajassa, mutta pitkät jonot siellä oli ennen meitä.

Alkaa olla matka viittä vaille – tai ainakin yhtä yötä – vaille valmis!