tiistai 28. huhtikuuta 2020

Peruutettu koronan takia


Olimme lähdössä heinäkuun eka viikolla Kuusamoon FIN5-rastiviikolle.

Kuten kaikki isot tapahtumat ensi kesältä, niin tämäkin peruutettiin ja tapahtuma siirrettiin ensi vuodelle. M
eidän piti mennä sinne isolla joukolla, myös Jani ja Juha perheineen olivat tulossa mukaan.

Mutta tällä kertaa se jää tekemättä. Katsotaan jos pääsisimme mukaan ensi vuonna.
Hiukan näyttää siltä, että vietämme tämän kesän sektorilla Nauvo-Turku. 

Jos syksymmällä rajoituksia hieman höllennetään, niin voisi
mme hankkiutua muutamaksi päiväksi jonnekin kylpylään rentoutumaan. 

Olisi hiukan aiheitakin – Ulla täyttää tasavuosia ja kaikista epäilyksistä huolimatta vietämme marraskuussa kultahääpäivää. Lahjat
jo ennestään lahjakkaille on jo ostettu ja luovutettu sotasankareille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti