keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Anniskelu alkaa


Hallitus päätti eilen myös avata kapakat kesäkuun alusta lähtien. Pieniä rajoituksia sentään annettiin. Vain puolet paikoista saa olla asiakkaiden käytössä ja anniskelu pitää lopettaa kymmeneltä, vaikka ovet saavat olla auki yhteentoista.

Ravintolayrittäjät aloittivat hirvittävän valituksen – väärin helpotettu.
Valittamisen sijaan suosittelisin kapakoitsijoita tekemään vallan muuta.

Kapakoita olen harvoin nähnyt täyteen ahdettuna, sen ei pitäisi olla suurin murhe. Tosin käyn itse nykyään ravintoloissa lähinnä syömässä, tilaa on ollut yleensä runsaasti.
Illalla kun kansa lähtee ravintolaan irrottelemaan koronasta pelastumistaan, saattaa olla, että jotkut paikat olisivat tulleet täyteen.

Toinen ongelma oli näiden mielestä se, että viinan myynti pitää lopettaa tuntia ennen sulkemista. Silloin kun minä olin nuori, oli vastaavanlaisia säännöksiä. Mutta ennen valomerkkiä tilattiin tunnin juomat etukäteen. Kaipa se onnistuisi nykyäänkin.

Varsinkin kun nykynuoriso juo alkoholijuomia paljon siistimmin kuin 70-luvun nuoret.

Tässä yhteydessä käytän sanaa siisti merkitsemään määrää, en esimerkiksi pukeutumista.
Minun nuoruudessani ravintolassa oltiin kravatti kaulassa ja pikkutakki päällä.
Se oli siistiä jos mikä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti