Työsiirtolassa

Kun tulimme eilen puolen päivän aikaan mökille, rantamme edustalla jokisuussa seisoi yksi purjevene ihan lähellä rantaa. Siihen ei yleensä kukaan ankkuroi venettään, siinä on savipohja ja varsin matalaa. Mutta nyt on pari päivää tuullut idästä ja tällä tuulella se on erinomainen paikka ankkuroida vene.

Nyt illalla se kelluu edelleen samassa paikassa. Ulla, joka lukee dekkareita liukuhihnalta, alkoi jo aamulla miettiä onko veneessä kaikki hyvin. Todennäköisimpana hän piti teoriaa, että veneen lämmitin on mennyt epäkuntoon, kaasut tulleet sisälle kajuuttaan ja ihmiset kuolleet punkkiinsa. Mitään liikettä emme ole siellä nähneet ja eilen illan pimennyttyä veneessä ei näkynyt valon valoa.

Paine ruumiiden suhteen alkoi nousta lauantai-iltaa kohden siihen mittaan, että lähdin jaloittelemaan naapurin rantaan, sieltä kun ei ole matkaa veneeseen kuin alle viisikymmentä metriä. Kun lähestyin rantaa, näin miehen veneen kannella, joten ruumiiden löytyminen jäi nyt sitten dekkarilukijan pettymykseksi tapahtumatta.

Pientä sadetta saimme tänäänkin niskaamme. Sellainen ilma on erittäin hyvä juoksemiseen ja lähdin lenkille kirkonkylän suuntaan. Tunnin lenkillä vastaan tuli tiellä kaksi autoa, joten vielä ei voi sanoa kesämökkiläisten invaasion alkaneen. 

Paluumatkalla kohtasin pari alkuasukasta ja turisin heidän kanssaan tovin maailman menosta. Tai paremminkin koirista, toisella kun oli hihnassa koira ja toisella rouvalla oli oma partacollie samaan aikaan kuin meilläkin. Joten juttua piisasi emmekä vaihtaneet sanaakaan koronaviruksesta!

Lenkki sujui hienosti. Hölkkäsin runsaat kahdeksan kilometriä seitsemän minuutin km-vauhdilla. Kunto ei ole vieläkään lähellä kahden vuoden takaista, mutta vauhdilla siihen suuntaan ollaan menossa.

Garminin tiedot lenkistä.