maanantai 9. elokuuta 2021

Maailmanloppu

ILMASTONMUUTOS vaikuttaa jokaiseen alueeseen maapallolla, käy ilmi tänään julkaistusta IPCC:n kuudennen raportin ensimmäisestä osasta.

IPPC-foorumia on moitittu siitä, että se ei salli soraääniä keskustelussa ilmastosta ja ongelmien aiheuttajasta. Vain ihmisen toimet ilmaston muutokseen on kelvannut tälle järjestölle. Eri mieltä olevilta on viety mahdollisuudet edetä urallaan.

Historia kertoo sitten tuhansien vuosien päästä, mikä oli todellinen syy ilmaston muutokseen.
Ihmisen vaikutus on varmasti suuri – siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Jos meitä pipopäitä olisi täällä maapallolla yksi miljardi kahdeksan asemasta, niin ongelmat olisivat paljon pienemmät. Tai niitä ei olisi lainkaan.
Maapallo ei ole kykenevä elättämään näin suurta populaatiota varsinkin, kun elintason noustessa järjetön kulutus kasvaa kasvamistaan.

Stalin, Hitler ja Mao tappoivat kymmeniä miljoonia ihmisiä. Linkolaa mukaellen, toiminta oli oikeansuuntainen mutta riittämätön.

Jollemme pysty itse sääntelemään väestömme määrää, niin kyllä luonto sen sitten aikanaan hoitaa. Ihminen on eläin siinä missä sopuli ja heinäsirkka.
Ihminen tekee parhaansa tuhotakseen maapallon elinympäristön. 

Voimamme saattaa riittää muuttamaan ympäristö ihmiselle soveltumattomaksi. Mutta kyllä rotat ja torakat jatkavat täällä elämää, vaikka ihmiskunta tuhoutuisikin.

Amen.

Kuvan c Wikipedia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti