keskiviikko 11. elokuuta 2021

Kurkistus nurkan taa

 Sukulaistapaamiset jatkuivat tiheästi.

Tänään vierailimme Maijan plantaasilla, siellä oli myös Leena ja Hannu.
Nautimme lounaan ulkosalla – vielä oli kesää jäljellä sen verran, että lyhythihaisella paidalla pärjäsi.

Vaikka koolla oli varttunut seurakunta, kaikki saaneet kaksi rokotusta ja nuorinkin oli täyttänyt seitsemänkymmentä, niin varsinaisesti emme pahemmin kerranneet sairauksiamme – tällä kertaa.

Filosofisesti keskustelimme kuolemasta. Kaikki hyväksyimme sen, että täältä on aikanaan lähdettävä.

Eikä kukaan tunnustanut pelkäävänsä kuolemaa. Pikemminkin sitä, että kuolema ei ymmärrä tulla kerralla ja vauhdikkaasti sitten kun on tullakseen.

Kaikki olivat tehneet hoitotestamentin eli kun se vääjäämätön on edessä, niin hoitohenkilökunnalle on tiedotettu, että töpseli pois seinästä.

Kahdella tosin oli kirje vielä pöytälaatikossa, mutta lupasivat ottaa mukaansa sitten, kun viikatemies soittaa ovikelloa.

Jean Fouquet'n maalaus kuolemasta viikatemiehenä noin vuodelta 1460.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti