tiistai 2. helmikuuta 2021

Paraisten golf-kentällä

Muutama päivä sitten juttelin vanhan työkaverini kanssa, hän kertoi, että Paraisilla on hieno latu ilman murhaavia alamäkiä.

Tai eihän hän mikään vanha ollut, vaan entinen työkaverini. Minua nuorempi, mutta hänkin jo eläkkeellä.
Kaiken lisäksi kävi niin hauskasti, että kun ajoimme Maijan kanssa parkkipaikalle, niin kyseinen henkilö oli siellä laittamassa suksia jalkaan vaimonsa kanssa. Molemmilla oli sentään omat sukset. Mitään sopimusta emme olleet tehneet tapaamisesta. Mutta tuntien heidät kyseessä ei ollut ensimmäinen hiihtolenkki soittomme jälkeen.

Minä kiertelin noin neljän ja puolen kilometrin mittaista lenkkiä kolmesti. Pulssi oli alhaalla mutta sen verran oli pakko kiirehtiä, että jalat ja sormet pysyivät lämpiminä kymmenen asteen pakkasessa.

Kun päätin urakkani, niin tämä pariskunta oli juuri laittanut sukset autoon ja olivat lähdössä kotiin.

Oli niin mukava latu, että tänne on tultava uudestaan.

Golf-kentällä ilman mailoja. Oli sentään sauvat!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti