perjantai 23. helmikuuta 2024

Koronaa odotellessa

Olin tiistaina Maijan luona syömässä lounaan. Leena oli siellä kylässä ja oli tehnyt maukkaan aterian.

Hänellä oli mukanaan lastenlapsensa Joona ja Nooa.
Joona oli aika hiljainen poika ja me aikuiset epäilimme, että olisiko se koti-ikävää. Seuraavana aamuna vein heidät Kupittaan asemalle ja poika oli silloin jo normaalin reipas.

Kotona lapsen vanhemmat tekivät koronatestin ja se näytti, että nuorukaisella oli korona. Mutta oli jo täydessä vedossa – nuoret kun paranevat siitä taudista nopeasti.

Eilen myös Maija tunsi olonsa hieman ihmeelliseksi ja teki testin.
Tulos oli positiivinen ja kuumetta oli 37,5.
Tänään hänkin oli jo terveen tuntuinen.

Minä tässä odottelen, saanko myös sen taudin.

Ja pelkään, että olen sen tartuttanut myös Ullaan. Hänellä kun on noita muita sairauksia vaikka muille jakaa, niin sairastuminen ei olisi ollenkaan suotavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti