maanantai 26. helmikuuta 2024

Arpa on heitetty

Kävin juoksemassa Kupittaalla - siellä sai mennä kesäkengällä täysin jäättömillä teillä.
Ilman nastoja ja pelkoa kaatumisesta.
Tuntui melkein kesältä!

Tänään aloitin 8 viikon ohjelman mukaisen valmistautumisen maratonille.
Hiukan joudun säveltämään treenit, ohjelma kun on tehty 3,5 h maratoonareille.
Ja minun tähtäin on juosta ensimmäinen kuuteen tuntiin ja miettiä sitten mitä tekisi isona...

Tämä oli siis vauhtikestävyys-treeni. Tein sen Yasso 800 -harjoituksen mukaisesti.
Kuuden tunnin maratoonarin tavoite on juosta 800 metrin vedot aikaan 6.00.

Seitsemän ensimmäistä onnistui ihan OK, kahdeksas lipsahti aikaan 5.20.
Tosin sykekin hieman kohosi, kts. sykekäyrä.

Ensimmäinen harmaa palkki oli verryttelyä, samoin viimeinen.
Välissä olevat juoksin sykkeellä 130-150.
Vasta viimeisessä syke lipsahti kielletyn hedelmän puolelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti