Hiihtokausi alkoi

Yhä vaan parantelen flunssaani.

En ole varsinaisesti sairas mutta en tervekään. Yskä vaivaa vielä ja jos jotain urheiluun viittaavaakin tekee, niin palautuminen on hidasta.

Lumenkolausta jaksaa tehdä – se kun on kevyttä pakkaslunta. Mutta jo reipas kävely on sellaista, että tunnin tekemisen jälkeen pitää pitää lepopäivä.

Tänään kaivoi esille sukset ja menin ihan hiihtämään.
Se oli ensimmäinen sitä lajia maaliskuussa tapahtuneen kaatumisen jälkeen. Silloin menetin tasapainoni jäisessä laskussa ja löin kaatuessa pääni tantereeseen.

Nyt valitsin sellaisia latuja, joissa ei tarvinnut pelätä kaatumista eikä sen seurauksia.
Huonot ladut ja pöpperöinen lumi piti vauhdin alhaalla. Vajaan tunnin jaksoin edetä.
Jos vielä hiihtokelejä tulee, niin pitänee voidella sukset ja puhdistaa skiniosuus.

Hiihtäjiä oli suhteellisen runsaasti liikkeellä, mutta jatkuva sade heikensi luistoa.
Vaikka kyllä suurin vika hitauteen oli suksien päällä!

Sen sijaan vanhan työkaverini Peterin pojanpojalla oli viikonloppuna vauhti päällä Tampereella. Hän tuli 16-vuotisten poikien sarjassa toiseksi niukasti voittajalle häviten. Vaikka on vielä pari vuotta sen sarjan muita poikia nuorempi.
Pistäkää nimi mieleen: Amos Korin!

Ihan tällaisissa maisemissa en tänään hiihdellyt.
Kuva on kuuden vuoden takaa Ylläkseltä!