lauantai 23. heinäkuuta 2022

Parranajo lähestyy

Aamulla taivas oli pilvessä ja ilma hieno ulkoiluun, jopa vähän reippaampaan.

Olen luvannut vaimolle ajaa harmaan partani pois, kun pystyn juoksemaan viisi kilometriä alle 40 minuutin.

Tosin hän kysyi, miksei samalla 47 minuuttiin – rouva kun on huomannut, että olen ihastunut noihin numeroihin. Totesin, että sehän käy, mutta matka muuttuu kuudeksi kilometriksi ja aika olisi tietenkin 47.47.

Lenkin alku oli hankalaa, vaikka oli myötätuuli apuna. Juoksin kohti kirkonkylää ja käännyin kun mittari näytti kahta ja puolta kilometriä.
Paluumatka tuli hieman nopeammin vastatuuleen, toisaalta kääntöpiste oli kymmenkunta metriä korkeammalla kuin lähtö.

Kahdessa ylämäessä kävelin muutaman askeleen. Garminin mukaan 32 sekuntia yhteensä. Mutta pysähtymättä tein lenkkini.

Aikaa meni 43 minuuttia, joten parranajo lähestyy kovaa vauhtia. 
Jos nyt vauhdista, ainakaan kovasta, voidaan puhua meikäläisen juoksemisen yhteydessä!

Kyllä mä mielelläni luovun tästä pehkosta.

Yleensä lähden lenkille aina vastatuuleen. 
Mutta täällä se olisi merkinnyt huomattavasti isompaa nousummaa.
Kuntoutuksen tässä vaiheessa pitää vielä vältellä ylämäkiä. 
Polvelle jyrkät alamäet ovat jopa pahempia!
Sen takia en ole pahemmin kaivannut suunnistamaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti