Loppu lähestyy

 Perjantaina olin niin miestä ja uskoin jo kuntoutuneeni.

Tänään sateen tauottua ja myrskyn laannuttua uskaltauduin juoksulenkille.

Alku oli todella vaikeaa. Askel ei nouse ja voimia ei ole jaloissa.
Joko perjantainen lenkki painoi vielä jaloissa tai sitten olen mennyttä miestä.

Väkisin sain edettyä neljä kilometriä. Juoksin lähes koko matkan, muutamassa ylämäessä otin hiukan kävelyaskeleita.
Kilometrit menivät hieman alle kymmenen minuutin – siis juosten. Kyllä siinä on variksetkin nauraneet, kun ovat katselleet taaperrustani.

Vaimo on monesti kehottanut minua menemään lääkäriin. Kävin tämän polvikierukan takia kahdella lääkärillä, ei ne mitään rakentavaa osanneet sanoa. 

Siis jos lääkäriä tarvitsen, niin varmaankin kyse olisi psykiatrista. Se tuskin saisi fyysisiä vikojani kuntoon.
Ja korvien välin kuntoon saaminen voisi myös olla lähes mahdoton tehtävä. Enkä sinne itse kaipaa muutosta – näillä eväillä menen mielelläni hautaan asti.

Mutta jalat kyllä haluisin kuntoon.

Päivän lenkki.
Kun jalka on huono, niin kovin kauas en halunnut mökiltä lähteä.
Tein siis pikku mutkia saadakseni matkan täyteen.

Tässä nähdään karmea totuus, Garmin erittelee juoksun ja kävelyn.
Vauhti oli siis hiukan alle 10 min/km ja lenkissä kävelyaikaa vain kolme minuuttia.
Eihän se ollut mitään juoksua, vuosi sitten pystyin kävelemään tätä vauhtia.