Joutsenperheen vieraana

Kävin aamulla varhain kolmenkympin pyörälenkillä.

Kääntöpisteessäni oli joutsenperhe aivan Saaristotien vieressä. Minulla ei ollut kuin kännykkä mukana, mutta päätin silti mennä kuvaamaan lintuja.

Kun lähestyin niitä, niin uros ei oikein tykännyt lähestymisestäni. Pörhisteli siipiää ja naksutteli leukojaan. Menin ohi ja palasin sitten takaisin kuvaamaan. Linnut rauhoittuivat ja pääsin parin metrin etäisyydelle.

Paluumatkalla pari kilometriä ennen mökkiä pysähdyin vielä juttelemaan tutun pariskunnan kanssa heidän pihalleen. Siinä varmaan vierähti yli varttitunnin ja sitten alkoi tulla vettä taivaalta. Ajoin reippaasti kotiin, mutta siitä huolimatta hieman kylmetyin. Tästä nähtiin, kuinka vaarallista juoruaminen on!

Vaihdoin kuivan paidan päälleni ja keitimme kahvit.
Siinä Ulla kysyi, että mitäs tykkäät, jos lähdetään kotiin.

Olin hieman odottanut tätä, kun vessa ei ollut tullut kuntoon. Vastasin hieman vastahakoisesti, että kyllähän se mulle juuri ja juuri käy. Vaikka sisäisesti riemuitsin asiasta.

Pakkasimme kamppeemme ja pian olimmekin kotimatkalla. Lautallekin pääsimme suoraan, vaikka oli sunnuntai ja iltapäivä.

Illalla kävin vielä pienellä kävelylenkillä. Se meni mielestäni ontumatta. Akillesjännekin tuntui nyt hyvältä. Edellisen kerran näin tapahtui joskus tammikuussa.

Mahtaako pitkäaikaissairas nähdä vielä terveen päivän?

Perheonnea.
Ajan tästä usein ohi, pitää seurata kuinka monta näistä poikasista selviää aikuisiksi.

Isäntä ensin hieman vierasti minua.
Mutta kyllä me lopulta hyvin juttuun tultiin.