torstai 21. heinäkuuta 2022

Torstai on tapahtumia täynnä

Tänään oli vauhdikas päivä.

Aamulla tein tunnin soutulenkin. Lähdin ennen kahdeksaa ja oli tyyntä. Paluumatkalla tuuli virisi – ja tietenkin se oli vastainen.

Iltapäivällä kävimme ajelemassa moottoriveneellä. Se oli jo toinen kerta tänä kesänä. Se alkaa olla näin vanhalle pariskunnalle aika tarpeeton esine.

Sen jälkeen lähdin vaihtamaan paristot riistakameraan. Kamera on Möljällä ja tein reissun kävellen. Selässä oli reppu, jossa oli kannettava ja tarvittavat vermeet kortin lukemiseksi.

Oli aika lämmin reissu, lämpötila oli reippaasti yli 25 astetta eikä tuulikaan jäähdyttänyt.
Ruuan jälkeen vielä lämmitin saunan. Kyllä on hikirauhaset saaneet tehdä töitä!

Illalla vielä löysin käsivarren iholta punkin. En kyllä ymmärrä miten se sinne on joutunut.

Riistakamerassa oli runsaasti kuvia.
Korkeasta heinikosta johtuen kauriiden kuvat epäonnistuivat.

Aamusoudun kääntöpiste Kassisaari.
Nimensä saari sai kun eräs rouva unohti sinne kassinsa, kun olimme uintireissulla.

Veneretken antia, Vandrockin pohjoisrantaa.
Tuossa olisi lukemattomia hienoja rastipisteitä! 😋

Tämän vuoden ensimmäinen punkki.
Se käveli käsivarttani pitkin ylöspäin, ei siis ollut vielä imenyt verta.
Kuvassa se on jo paperin päällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti