Eilen postasin kuvan kanssa tarinan kaatumisestani suunnistuksessa.
Tänään aloin muistelemaan, milloin olen viimeksi ottanut jäykkäkouristusrokotuksen.
En siitä löytänyt löytänyt tietoa, joten laitoin Varhalle (Varsinais-Suomen Hyvinvointialueelle) viestin ja liitin siihen kuva, joka koristeli myös eilistä postaustani.
Ne ilmoittavat sivuillaan, että he vastaavat viesteihin kolmen päivän kuluessa.
Olin matkalla viemään Ullaa hammaslääkärille, enkä nähnyt, että Varha oli jo vastannut viestiin. Puoli tuntia viestini lähettämisen jälkeen!
Mutta sitten soi puhelin ja he kertoivat, että ovat varanneet ajan rokotukseen. Kerroin, että en nyt pääse ja kysyin milloin olisi seuraava aika.
Sain uuden ajan huomisaamuksi. He totesivat, että rokotukseni oli viisitoista vuotta vanha eikä enää anna suojaa tätä tautia vastaan.
Kaatuiluun taipuvaisena suunnistajana minulla pitäisi olla aina tuore rokotus. Eikä se paljon vaadi, kun rokotus on voimassa kymmenen vuotta.
Eli ne suhtautuivat todella vakavasti näihin ruhjeisiin, jonne on päässyt epäpuhtauksia mullasta.
Kerron asiasta lisää huomenna, jollei tauti ole vienyt minua sairastuvalle...
![]() |
| Nythän ruhje on jo aika hyvännäköinen. Hieman tulehtunut ja iho on aika lämmin. Mutta jos olisin tämän lähettänyt, niin eivät olisi aikaa varanneet? 👍 |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti