tiistai 30. marraskuuta 2021

Marrasputki

Piinaviikot ovat ohi.

Eli eläinkokeeksi mainittu Marrasputki 2021 tuli maaliin.

Siinähän piti juosta joka päivä vähintään 25 minuuttia. Sen verran kansa on heikentynyt, että alkuperäisessä marrasputkessa vaatimus oli 30 minuuttia.

En nyt heti muista, kuinka monta kertaa olen tähän osallistunut ja kuinka monta kertaa myös pystynyt sen suorittamaan.

Alkuvuosina ihan kilpailtiin siitä, että kuinka monta puolen tunnin lenkkiä kuukaudessa pystyt tekemään. Yhtenä vuotena voitin sen, suorituksia oli noin 80. Mutta sen jälkeen nuoremmat innostuivat ja laittoivat pakettiin pitkälti toista sataa suoritusta.

Olin nyt asettanut tavoitteeksi juosta yli kaksisataa kilometriä. Eilen oli kasassa jo 199, joten tavoite oli tänään helppo paketoida.

Todellinen tavoitteeni oli hiukan kiusata jalkojani ja elimistöäni. Kolme vuotta sitten tapahtuneen akillesjännevamman jälkeen en ole oikein laittanut peruskuntoa koetukselle. Ehkä tämäkään ei ollut ihan paras tapa hoitaa sitä uudelle tasolle. Hölkkäkilometrejä tuli paljon, mutta kovavauhtiset ja mäkivedot puuttuivat. 

Joulukuussa sitten niitten kimppuun ja sen jälkeen katsotaan mikä on miehen tilanne!

Nuo kaksi viimeistä lukemaa ovat keskisyke ja nousumetrit.
Hullun hommaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti