Turun kävelysillat ratapihan yli

 Vein taas Ullan tanssimaan kaupunkiin ja kävin pienellä kävelyretkellä.

Menin yli ratapihan uutta Logomo-siltaa ja kiersin Logomon kiinteistön ja nousin Köydenpunojankadulle.

Kuvasin ohi kulkiessani Ullan entisen asuintalon ja palasin kaupunkiin vanhaa kävelysiltaa pitkin. Sitä on aikoinaan kuljettu monia kertoja, kun aloimme seurustelemaan nykyisen rouvani kanssa.

Tarpeeseen molemmat sillat ovat tulleet. Uudella sillalla minua vastaan käveli peräti kuusi ihmistä. Vanhalla sillalla vastaantulijoita oli kaksi kappaletta. En alkanut pukemaan maskia naamalleni ihmisvilinästä huolimatta.

Mittasin myös näiden kahden sillan etäisyyden toisistaan. Garminin gepsin mukaan etäisyys oli 320 metriä Ratapihankadun puolella. Toisella puolella hiukan pidempi, kun eivät ole osanneet tehdä suoraa siltaa.

Miellyttääkseen näitä vanhan sillan käyttäjiä kaupunki suunnittelee, että siltaa levennetään, sinne tulee pyöräilykaista ja hissit olisi tarkoitus rakentaa molempiin päihin siltaa. Pohjoispuolella siellä taisi olla peräti seitsemän portaan nousu. 

Kuusikymmentä (60) vuotta on hyvin pärjätty ilman hissejä, mutta ymmärrän kyllä, että nämä nykyajan uusavuttomat akkukäyttöisten potkulautojen käyttäjät tarvitsevat hissin päästäkseen ratapihan yli.

Eiköhän sillan puoleenväliin tarvitsisi tehdä jonkinlainen lepoalue, jos vaikka tämä runsaan kolmensadan metrin ultramatka alkaa väsyttää…

Näitä portaita pääsee uudelle sillalle.
Siis ei taivaaseen.
Eikä maksanut kuin parikymmentä miljoonaa.

Näkymä uudelta vanhalle.

Ulla kotitalo 60-luvulla.

Tästä noustiin vanhalle sillalle.
Ennen sillan rakentamista Ulla ja monet muut kävelivät ratapihan yli, välillä vaunujen alta.

Uusi silta vanhalta kuvattuna.
Ei näytä oikein miltään.

Tuolla takana käännettiin veturien kulkusuunta 180 astetta.
Ei taida olla enää käytössä.