maanantai 29. marraskuuta 2021

Punaviinin te(n)ho

 Eilen vietimme Ullan kanssa 51. hääpäiväämme.

Mitään suuria juhlallisuuksia ei ollut, mutta söimme hyvän aterian kotosalla.
Pakkasessa oli piiska härän sisäfileetä, otin sen edellispäivänä esiin ja sahasin siitä pätkän sulamaan.

Kävin kaupasta hakemassa salaattitarpeet ja Oolannin valkosipuliperunoita.

Keittiössä on pullo hyvää punaviiniä (Viña Albali Gran Reserva, 2012) kauan odottamassa käyttöä. Ihan yhdeksää vuotta se ei ole meillä ollut, mutta puoli vuotta ainakin.

Viini oli hyvää, ruoka erinomaista ja seura tuttua.

Illalla ennen nukkumaan menoa otin toisen lasillisen viiniä. Yleensä en viiniä juo edes ruuan kanssa, saati yömyssyksi.

Pari minuuttia jouduin hakemaan unta, mutta aamulla kun heräsin, kello näytti puoli yhdeksää. Oura kertoi, että tehollinen uniaikani oli yhdeksän ja puoli tuntia.

Olen ennätyskunnossa – unen suhteen!

Vahvasti epäilen, että olen saanut tämän viinipullon lahjaksi!

Lahja se myös on, että on tällaiset unet ihmislapsella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti