Lopun odotusta

Sunnuntainen kahden tunnin suunnistuskisa oli näin jälkikäteen ajatellen todella raskas.

Koko alkuviikon olin hyvin väsynyt enkä saanut mitään aikaiseksi. Tosin ihan normaaliolosuhteissakin olen varsin saamaton.

Kun tämän ikäinen äijänkuvatus tekee talon kaikki huushollihommat – ne miesten työt ja suurimman osan naistenkin töistä – niin se on hiukan turhan paljon.
Ja sitten lisäksi on tämä hölkkäharrastus suunnistuksineen, joka puristaa viimeisetkin mehut kropasta.

Niin ei se ole kovin suuri ihme, että joskus tulee mieleen synkkiä ajatuksia.

Siis kaikenlaista sellaista, että katajainen kansa on valinnut itseään tyhmempiä poliitikkoja johtamaan kansakuntaa päin Tuonelan portteja. Pitkällä tähtäimellä näin tietysti käy, vaikka maata johtaisi itse keisari Nero.

Ja sitten nämä turkulaiset kuntapoliitikot ja -johtajat luulevat, että heidän hiekkalaatikolleen riittää rahaa aivan mielikuvituksellisiin hankkeisiin. Sinne olisi hyvä saada johtoportaaseen edes pari reaalimaailmassa elävää ihmistä.

Kruununa kaiken yläpuolella tämä pahuksen korona aiheuttaa sen, että elämä pyörii hyvin pienissä ympyröissä.
Sen verran geeneihini on eksynyt mustalaisverta, että aina välillä pitäisi päästä hiukan kauemmas kotoa kuin Skanssin Cittariin. Tai puolimatkassa olevaan Lidliin.

Ei silti, jos ihmistaimella on lämmin ja kuiva koti, riittävästi ruokaa, juomaa ja jokapäiväinen olut – parhaimmillaan jopa kaksi – niin tarviiko sitä tavoitella kuuta taivaalta?

Ei todellakaan tarvitse, varsinkin kun kuu on äärimmäisen karu ja hapeton taivaankappale.

Olen siis päätynyt siihen, etten tavoittele kuuta taivaalta.
Annan sen kiertää omaa yksitoikkoista rataansa.

Vien Ullan pari kertaa viikossa kaupunkiin harrastuksiin.
Silloin on aikaa kävellä ympäriinsä ja käydä tervehtimässä vanhoja tuttuja.

Tämä kaveria asusti 30 vuotta melkein naapurissamme Jarrumiehenkadun 
toisella puolella.
Tosin muutti sieltä 30 vuotta ennen kuin me muutimme sille alueelle.
Plakaatti on kiinnitetty Paavon vanhan kotitalon seinään.

Tässä olen juuri saapunut maaliin kaikkeni antaneena viime sunnuntaina
Rogaining Wintersprintin maaliin.
Kahden tunnin kisa on sprintti, koska virallinen rogainingin kisamatka on 24 h.
Maalileimauksen jälkeen minä ja kaikki muut pysäyttävät urheilukellonsa ajanoton.
Saman refleksin voi havaita maratonin ja muiden pitkien matkojen maalissa TV-lähetyksissäkin!