Viikon vanha putki

Tänään oli taas vuorossa hieman pidempi juoksulenkki.

Marrasputki on edennyt hyvin, koossa on jo kilometrejä yli viisikymmentä. Joten tavoite kaksisataa marraskuussa voi hyvin.

Hiukan akilles kipuili pari päivää sitten mutta Voltaren ja venyttely auttoi.
Tänään penikat alkoivat valittaa pitkiksen puolen välin jälkeen.

En tarkoita niitä huonosti kasvatettuja äitien pikkupoikia vaan säären ulkosyrjän lihaksia.
Kun yhtäkkiä lisää viikon juoksukilometrit nousevat kaksinkertaisiksi, niin lihaksisto alkaa esittää omia mielipiteitään kipuilemalla.

Eikä nyt saisi sairastua. Ensi viikolla kun yösuunnistuskilpailut keskiviikkona, torstaina ja lauantaina.
Voi olla että passaan tuon torstain sprinttisuunnistuksen, vaikka se olisi minulle kyllä kaikkein mieluisin.

Lenkillä ehdin tutkailla luonnon ihmeitäkin.

Ensin ihailin yhden linkkimaston päällä kahden korpin pesänrakennusta. Ilmeisesti lämmin syksy on saanut hormonit hyrräämään. Mutta ensi viikon pakkaset saattavat ehkäistä munimista.

Sitten katselin Piispanristillä vanhan vedenpumppaamon vieressä hiekkakuopan reunalla kasvavaa mäntyä. Kun hiekkaa oli otettu joskus vuosikymmeniä sitten, olivat männyn juuret paljastuneet. Nyt ne ovat edelleen ilmassa ja maassa on näkyvissä uudet pintajuuret.

Tässä sitä on ihmettelemistä mikä juuri kuuluu millekin puulle!

Tuolla huipulla ne kaksi korppia seuraavat meikäläisen kuvaamista.

Pakko oli hiukan kierrellä lopussa, että sain 1,5 h täyteen.
Se kun on tämän ikäisen vanhusurheilijan pitkän lenkin alaraja!
Hiljaa menin ja Garmin kertoi, että olen täysin palautunut huomenna aamulla klo 08.00.