Pahuksen rakki

Saimme taas ihanan Gaian päivähoitoon.

Lähdin sen kanssa puolen päivän aikoihin lenkille, tarkoituksena kävellä pitkä lenkki. Piski oli tänään hurjalla tuulella ja tempoili koko ajan suuntaan ja toiseen.
Yhden kamppailun yhteydessä nilkkani hieman kärsi ja varmaan joku hermo meni ns. pinteeseen. Joka askel sattui eikä jalka oikein kantanut miestä.

Joten käännyin takaisin ja tulin sellaista reittiä, ettei kukaan tulisi vastaan. Ihmisten vastaantulo kun aiheuttaa tälle yksilölle tarpeen hyökätä tervehtimään vastaantulijaa.

Kuitenkin kohtasimme naapurini, yli kahdeksankymppisen miehen. Tämä on kyllä koiraihmisiä ja aikansa riehuttuaan, Gaia paneutui maahan ihan rauhallisesti ja jatkoimme jutustelua.
Jotakin kuitenkin tapahtui koiran mielestä ja se ryntäsi pystyyn. Sain vaivoin pidettyä sen kurissa, eikä naapurini kaatunut. Jalkani ei tykännyt.

Pääsin kotiin.
Laitoin myöhemmin telkkarin päälle ja katselin miesten sprinttihiihdon finaalia Lillehammarista.

Ulla huusi, että Gaia on kadulla. Sinänsä se ole ihme. Koira avaa helposti kaikki väliovet, avautumissuunnalla ei ole väliä. Mutta ei se ole aiemmin osannut Abloy-lukkoja avata. Ilmeisesti se oli tassuillaan painanut kahvaa ja hampaillaan kiertänyt lukon nuppia onnistuneesti.

Me kaksi kävelyongelmaista ryntäsimme eteiseen laittamaan kenkiä ja jalkaan ja huusimme koiraa. Kadun toisella puolella asuva koiraihminen oli nähnyt Gaian pihallaan ja oli saanut houkuteltua sen ulko-ovellemme. Se tuli kiltisti kotiin.

Onneksi olimme antaneet sille päivällä hieman härän sisäfileetä ja muisto kunnon ruuasta sai sen vapaaehtoisesti takaisin lihapatojen äärelle.

Pitää siis jatkossakin varata rakille lihaa jääkaappiin.

Kaiken tapahtuneen jälkeen Gaia makaa vieressäni kuin mitään ei olisi sattunut!