Viisikymmentäkaksi vuotta sitten astuimme Ullan kanssa parin aperitiivin jälkeen Turun ruotsalaisen seurakunnan kansliaan vihille pantaviksi – tulikohan nyt ihan oikeat sanat oikeaan järjestykseen?
Joka tapauksessa sekä pappi että vihittävät olivat ensi kertaa pappia kyydissä ja tärisevin käsin pappi julisti meidät mieheksi ja vaimoksi. Hän kun ei ollut huomannut ottaa kulausta rippiviiniä ennen seremoniaa.Mehän menimme naimisiin rahasta.
Isäukkoni oli vanhakantainen suomalainen ja vierasti susiparina elämistämme. Hän lupasi tuhannen markan palkinnon sinä päivänä, kun kiikutamme vihkitodistuksen hänen käteensä.
Kuulutukset laitettiin vireille ja kaksi viikkoa siitä meidät oli vihitty.
Joskus hämäläiset geenitkin omaava on nopea.
Tonni puhtaana käteen vuonna -72 teki meistä melkein miljonäärejä. Tosin sitä rahaa ei tuhlattu matkoihin tai elektroniikkaan. Sillä maksettiin vuokraa ja ostettiin leipää ja perunaa.
 |
| Kuvassa ei todellakaan ole meidän sormukset! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti