lauantai 12. marraskuuta 2022

Sittenkin koronassa ???

Rastivälin 3-4 hoipertelu sai minut ajattelemaan, etten ole ihan terve. En fyysisesti enkä henkisesti.

K-1-2-3: Pientä ihmettelyä polkujen kanssa, mutta rastit löytyivät kohtuullisesti.

3-4: Minulle oli kompassi mukana ja osasin lähteä rastilta oikeaan suuntaan. Tosin olisi pitänyt lähteä väärään suuntaan suoraan polulle ja sitä kautta rastille!
Sitten pudotin itseni alas ja löysin kuviorajan. Sen jälkeen on vaikea selittää kaikkia piruettejani. Näin työpöydän ääressäkään en ymmärrä toimiani metsässä!

4-5: Jalat olivat jo aivan vetelät ja risukossa taivaltaminen alkoi käydä voimille.
5-6: Pitkä siirtymäväli asvaltilla. Luulin rastipisteen olevan notko ja tein turhan koukkauksen oikealle.
6-7-8-9-M: Vauhti oli jo niin hidasta, että virheet karsiutuivat. Paitsi maali, jota hain liian aikaisin!

Oli siellä rastien kanssa ongelmia muillakin.
Sijoituin sarjassani puolen välin paikkeille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti