tiistai 21. marraskuuta 2023

Omaishoitajaksi

Olemme vaimon kanssa keskustelleet ahkerasti siitä, että voisimme ehkä päästä omaishoidon piiriin. Siis sillä tavalla, että minusta tulisi omaishoitaja
ja Ullasta hoidettava.

Kävimme tästä Turun kaupungin edustajien kanssa keskustelua jo viisi vuotta sitten. Silloin Ullan kunto ei antanut edellytyksiä, hän kun pystyi toimimaan itsenäisesti vessassa ja suihkussa. Edelleen nämä toiminnot hän pystyy hoitamaan itsenäisesti.

Muuten minä toimin hänen hoitajanaan 24/7. Ja kun hänen liikkumisensa on
vaikeaa ja kaatumisia sattuu, niin jonkun on oltava lähistöllä auttamassa tarpeen tullen. Ja jonkun on tehtävä ruokaa, katettava pöytä, tiskattava astiat, siivottava, käytävä kaupassa, pestävä pyykit jne. jne. ...

Olimme viikko sitten yhteydessä Varhaan asiasta ja siellä toiminta lähti etenemään. 

Tänään heidän edustajansa tuli paikan päälle keskustelemaan asiasta ja kävimme läpi yksityiskohtaisesti tämänhetkisen tilanteen.

Lopuksi kerroin, etten ole sen palkan tarpeessa, jota siitä maksetaan. Kerroin olevani viikon tai parin loman tarpeessa, jota omaishoitajalle on mahdollista antaa. Sanoin, että kyllä minä fyysisesti jaksan tätä tehdä, mutta henkinen kestävyys on kovalla koetuksella ilman irtautumista hoitotyöstä.

Uskon, että sanoma meni perille. Mutta epäilen, että vastaus Varhalta tulee olemaan kielteinen.
Parin viikon sisällä hän kertoi olevansa päätöksestä yhteydessä.

Kuva on kaapattu omaishoitajat.fi sivustolta.
Kuvassa emme todellakaan ole me Ullan kanssa. 😂
Ullalla ei ole harmaata tukkaa...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti