keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Sekakäyttäjä?

Eilen luin uutisia täydellisestä sosialidemokratiasta eli Ruotsista.

Siellä kansalaiset ovat tyhjentäneet apteekit Imodium-pillereistä. Jollakin lailla ne pystyvät hankkimaan jonkin asteen ekstaasin niiden avulla. Tosin se vaatii 30 pillerin nielemisen.

Olen tätä huumetta käyttänyt kaksikymmentä vuotta. eli niin kauan kuin olen juossut maratoneja. Sain ohjeen lääkäriltä miten selvitä juoksusta käymättä monta kertaa puskassa suolen tyhjennyksellä. Eihän se täällä Suomessa maalaismaratonilla mikään ongelma ole – puskia riittää. Mutta Tukholmassa kuninkaanlinnan edessä ei ole puskia ja siellä käynnin merkkaaminen ei ole yhtä helppoa kuin koiralla.

Juttelin silloin yhden lääkärin kanssa, joka itsekin oli juossut maratoneja ja jolla oli vilkkaasti toimiva suoli – kuten minulla. Hän ohjeisti ottamaan kolme päivää aamuin illoin yksi Imodium ja ennen kilpailua kaksi. Jos ei tämä riitä, niin kaksinkertaista annos. Se kaksinkertainen oli minulle riittävä.

En siitäkään kokenut minkäänlaista taivaallista oloa, mutta nyt siis tiedän, että annostus oli liian pieni.

Tällä viikolla olen siirtynyt huumeiden sekakäyttäjäksi. Otan hamppu-uutetta pillerin joka toinen päivä. Hamppu on kannabista sisältävä kasvi, mutta ne pillerit, joita minä käytän eivät sisällä huumetta.

Eivät ainakaan paljon.

Väittää pillereiden myyjä.

Tästä sekakäytöstä tulen raportoimaan lisää kunhan vinttikammari selkenee…

En suosittele näitten ylenmääräistä syömistä sekavan olon saavuttamiseksi.
Tehokkaampaa lienee ostaa Kossu-pullo ja vetäistä se kierteellä kitusiin.
Tosin se voi aiheuttaa vatsan huuhtelutyhjennyksen yläkautta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti