Oi jospa kaikki Suomen järvet

viinaksi muuttuisi...

Näin laulettiin silloin kun olin nuori.
Eivät ne toiveista huolimatta muuttuneet, mutta jossakin muualla tilanne on toinen.

Nimittäin Linnunradan keskustan mustan aukon ympärillä on Sagittarius B2-pilvi ja siellä on niin paljon etyylialkoholia, että pullotettuna siitä saisi 10 potenssiin 23 pulloa Koskenkorvaa.

Se merkitsee, että siellä saisi pullotettua miljardeittain Kossupulloja.
Joten sillä määrällä juotettaisiin Uudenvuodenaattona kaikki maapallon asukkaat tukevaan humalaan ja krapularyyppyihinkin riittäisi ainetta muutamaksi vuosituhanneksi.

Minä en sitä tarvitse huomenna, kun alkaa tipaton tammikuu.
Eikä krapulasta liene tietoa, kun tänään jäänee alkoholijuomien nauttiminen lasilliseen kuohuviiniä!

Hyvää uutta vuotta 2026!

Kuvakaappaus Alkon nettisivuilta.

Kolme polvea

Esikoispoikamme Jani perheensä Tiinan, Joonan ja Amalian kanssa kävi luonamme eilen.
Mukana tuli myös sisareni Maija, joka on Amalian kummi.

Olen kertonut Janille, että tämän ikäisille ihmisille kuin me Ullan kanssa ollaan, ei enää kannata antaa lahjaksi mitää muuta kuin syötävää ja juotavaa.

Saimme joululahjaksi pullollisen mummia - ei siis mitään isoäitiä vaan G.H.Mumm-konjakkia.

Kun meitä oli seitsemän henkeä niin kristillinen tasajako tapahtui niin, että myös illan autokuskit saivat saman verran kuin muut.

Annoimme vieraillemme lahjaksi raaputusarpoja. Ne suosivat lahjan antajaa, sillä voitot voi lunastaa vain arvat ostanut henkilö.
Kerroin ennen raaputusta, että sääntö on sellainen, että kaikki alle 50 euron voitot menevät lyhentämättöminä Ukrainan Punaiselle ristille. Isommissa voitoissa raaputtaja saa yli viidenkympin osuuden. Tällä kertaa kaikki voitot lähtivät eniten tarvitseville eli Ukrainaan. 

Ruokailut tapahtuivat kiinalaisten ruokien kanssa, ne toi meille Foodora.

Siinä se Uudenvuoden aatonaatonaatto vierähti hyvässä seurassa ja vieraat lähtivät illan pimennyttyä takaisin Tampereelle.

Kun jäi kuva vieraista ottamatta, niin laitetaan tähän kuva heidän tuoman lahjan pakkauksesta.
Tosin kahden vieraan kuva oli edellisessä postauksessa
Ilmassa oli juhlan tuntua, me emme normaalisti arkipäivinä juo samppanjaa! 😘

Neljä polvea

Tietokonetta selatessa tulee usein vastaan vanhoja kuvia.

Eilen ruudulle ilmestyi 18 vuotta sitten otettu kuva, joka on otettu äitini Helenan luona Tapaninpäivänä 2007.

Äitini oli silloin 92-vuotias ja minä olin juuri täyttänyt kuusikymmentä. Helena oli siis aikuinen, 32-vuotias, minut synnyttäessään. Tosin minä olin lapsikatraan neljäs ja esikoinen oli minua kahdeksan vuotta vanhempi.

Minä oli 25-vuotias, kun Jani syntyi.

Ja Jani oli 33-vuotias kun vanhin lastenlapsemme Joona syntyi.

Tässä sitä mietiskelin, että milloinkahan minusta isoisoisä ja voitaisiin taas ottaa kuva neljästä polvesta.

Jos näihin numeroihin on luottamusta, niin tämän sarjan 32-25-33 pitäisi jatkua luvulla 24.

Joona on 24-vuotias neljän vuoden päästä ja Amalia seitsemän vuoden kuluttua.

Eli siihen saakka sitä olisi siis odotettava. 😊

 

Tapaninajelu suunnistaen

Street Orienteering oli kotinurkilla ja suoritin sen omatoimisesti tänään aamutuimaan.

Lähtökolmio oli kartan vasemmassa ylänurkassa, mutta minä lähdin matkaan rastin 46 lounaispuolelta ison sähkölinjan alta. Ja minun maali oli kotona ulko-ovella, jossa lopetin tallennuksen.

Eli alku hyvin tutuissa maisemissa rasteille 46-25-20-47-39.

Rastivälillä 39-48 oikaisin metsän läpi, se taisikin olla ainoa osuus reitistä, jossa kuljin polkua/tietä, jota en ollut aikaisemmin astellut!

Jatko 24-45-49-Lähtö ja Maali-23-42-33-38-50-32-21. Tällä välillä meikäläistä huimasi kun joutui jyrkän rinteen yläpuolella keikkumaan. Ja jatkoa seurasi matkalla ison tien varteen. Siinä oli sellainen jyrkänne, että piti kiertää helpompaan kohtaan.

Sitten rastit 40-34-36.

Olin suunnitellut, että jos aikaa riittää niin käyn vielä 41:llä, vaikka sinne johtaa pienet ja liukkaat polut. Aikaa oli niin runsaasti, että oli pakko mennä sinnekin, vaikka reidet huusivat hoosiannaa ja anelivat armoa.

Sen jälkeen rasti 44 , josta lähtöpisteeni kautta kotiovelle.

Nousua tuli 168 metriä ja sen kyllä tunsi jalkojen lihaksissa. Jos niitä nyt lihaksiksi voi kutsua!!! 😝

Joulu on syöty

Taas on yksi joulu jäänyt taakse.

Aika perinteisissä merkeissä: eli syöty on liikaa ja suklaata nautittu ylettömästi.

Olimme sekä aattona että tänään Joulupäivänä Maijan luona.
Hän oli nähnyt vaivaa ja aikaansaanut herkullisen kattauksen alkuruokia ja pääruoaksi kinkkua ja laatikoita.
Maistoin jopa lanttulaatikkoa, vaikka ruuansulatuslaitteistoni suhteutuu siihen varauksellisesti.

Olimme sopineet, että kun meitä on vain ruokailijaa niin ruokalajien määrää voi rauhassa vähentää. Näin myös tapahtui, mutta silti jo alkuruokien jälkeen vatsa oli täynnä.

Lahjojakin saatiin annettiin.
Olen perinteisesti antanut lahjaksi raaputusarpoja. Veikkaus on muuttanut sääntöjä – uudet suosivat lahjan antajaa. Voitot nimittäin saa lunastaa vain se, jonka nimiin arvat ovat ostettuja.

Joten pyhien jälkeen pääsen lunastamaan lukuisia voittoja.
Taidan ensi jouluna antaa näitä lahjoja enemmänkin... 😂

Pitäähän sitä toivottaa Joulua ja Uutta Vuotta!

Tässä tämän päivän lämmin ruoka.
Noista laatikoista oli eilen otettu, joten ei ne tänään loppuneet kesken!
Eilen nälkä nimittäin nääntyi jo alkuruokiin!!! 😜

Kävin aattona viemässä kynttilän vanhempieni haudalle.
Meillähän oli melkein valkea joulu!

Hyvää kevättä!

Tänään se tapahtuu – kevät koittaa!

Turussa tarkka aika on 21.12.2025 klo 17.03. Sen jälkeen etenemme vääjäämättömästi kohti kesää ja Juhannusta eli päivät alkavat pidentyä.

Ensin aurinko kyllä nousee myöhemmin kuin ennen talvipäivän seisausta, mutta vastaavasti auringonlasku tapahtuu niin paljon myöhemmin, että valoisa aika pitenee.

Viikon päästä auringon nousu tapahtuu 2 min myöhemmin kuin tänään, mutta lasku 5 min myöhemmin. Joten päivä on viikossa pidentynyt huimat kolme minuuttia.

Joten laittakaa auringonlasit päähän ja kytkekää lämmitys pois päältä!

Kuva on kyllä viime keväältä.
Se on otettu Nauvon kesämökin pihalta.
Huhtikuuhun asti tätä saanee odotella, joten jospa laittaisitte sittenkin lämmityksen päälle! 😇

Pitkiksellä

Olen koko vuoden pyrkinyt juoksemaan vähintään kympin lenkin joka toinen viikko. Sitä tällainen vanha äijä kutsuu pitkäksi lenkiksi! 😇

Tänä vuonna niitä on tullut yli kolmekymmentä, joten tavoite on täytetty.
Suurin osa lenkeistä on juostu PK-sykkeillä, joten ei niitä ihan urheiluksi ole voinut kutsua.
Tänään poikkesin säännöstä. Juoksi alku- ja loppuverryttelyn välissä 14 kpl 300 metrin reipasta juoksua ja niiden välissä palauttelin 200 metriä kävellen ja hölkäten.

Lenkin keskipulssi oli 133, joten ihan kunnon lenkki siitä tuli.
Maksimissa syke oli 159 – maksimini on nykyään noin 170, mutta sitä en ole tavoittanut aikoihin. Mutta varmasti se löytyisi kun tekisin kunnon intervalleja hampaat irvessä.

Ja todennäköisesti selviäisin hengissä kertomaan siitä jälkipolville!
Pitää testata ensi vuonna.
Ainakin jos hyväksyvät minut KARU:n maratonille ensi huhtikuussa.

Minulla on ollut ongelmia sykkeiden kanssa viime viikkoina. Leposykkeeni ei laske yölläkään normaalilukemiin alle 50, vaikka nukun hyvin ja riittävästi. Oura sormus antaa jatkuvasti huippulukemia unen laadusta.

Saapi nähdä mitä tämän päivän lenkki tekee sykkeille...

Tässä tiedot aamun lenkistä.
Nuo sinertävät pylväät ovat vetojen arvoja.
Vaaleansinisissä vauhti on hieman yli 7 min/km.
Kolmessa viimeisessä vauhti nousi jo alle seiskan.
Tosin vauhdista ei oikein voi puhua,
kun huippukävelijät etenevät maratonin neljän minuutin km-vauhtia... 😂

Talvirasteilla

 Nyt oli vaikea rata tällaiselle asentohuimauspotilaalle.

Pahimmillaan kuutosrastilla. Tulin sinne alakautta kun katsoin, että rastipiste on kivi alhaalla.

Jouduin siis kiipeämään takaisin ylös ja tulin sen avokallion pohjoispäähän nelivedolla. Sillä avokalliolla en enää uskaltanut nousta seisomaan huimauksen takia ja konttasin rastlipulle leimaamaan. Oli sen verran jyrkkää rinnettä alaspäin, että itsesuojelu esti nousemisen...

En sentään joutunut keskeyttämään niin kuin Kalle Rovanperä Japanissa Formulan ratin takana.

Mutta vaikeaa oli alusta loppuun asti...

Ainoan pummin Tuloslaskenta antoi tuosta kuutosrastin konttauksesta, mutta kyllä pummia tuli muiltakin rasteilta ja reitinvalinnoilta.
Tällä iällä ja näillä taidoilla pitäisi joka rastin jälkeen lukea karttaa puoli minuuttia. Tai ehkä sittenkin rukoilla!?

Lähtökolmio oikeassa alanurkassa.

Valokuitu

Taloyhtiöömme asennettiin alkusyksystä valokuitu.

Sen perusmaksu sisältyy yhtiövastikkeeseemme, mutta en sitä hankkinut meille vielä silloin.

Erinäisten kommervenkkien jälkeen vaihdoin operaattoria Teliasta kotimaiseen toimijaan. Sen myyntimies sahasi vanhan miehen silmään ja palasin takaisin Telialle.
Kuukausihinta laski muutamalla kympillä ja kaiken lisäksi sain purettua nettiliittymän kun vaihdoin käyttämään Telian valokuituliittymää.

Ulla koki sen tarpeelliseksi, TV-kanavien kuvanlaadussa on ollut hieman laatuongelmia. Uskoimme, että voimme nyt käyttää telkkaria valokuituliitännällä, tehon puolesta se olisi onnistunut, mutta 13 vuotta vanha telkkarimme ei toiminut valokuidulla.

Mutta nyt meillä on hieno nettiliittymä.

Ja riittää meidän tarpeisiimme seuraavat sata vuotta...

Nämä nopeudet riittävät meille boomereille ihan hyvin! 😜

Street Orienteering Kerttula

Olen kärsinyt pitkään pahasta korvatulehduksesta ja se on ilmeisesti aiheuttanut koko kropalle pitkään kestäneen rasitustilan.

Juoksukuntokin on siinä kärsinyt eikä askel ole noussut.

Sain siihen pari viikkoa sitten kunnon lääkkeet. Se on vaikuttanut fyysisiin suorituksiin positiivisesti ja juoksu tuntuu nyt helpommalta. Vauhtikin on parantunut.

Tänään pääsin suunnistamaan Kerttulassa, ei tarvinnut nousta mäille ja koko ajan pystyi juoksemaan lukuun ottamatta menoa rastille 26. Valitsin siinä menon polkua pitkin ja se oli virhe. Polku oli liukas ja hidas.

Muuten meni suunnitelman mukaan. Pisteitä en paljon saanut, kun tuloslaskenta väitti vastauksiani vääriksi.
Jos ei korjauksia pisteisiin tule, niin lopetan Streettaamisen! 😂

Lähtö ja maali kartan yläosassa.
Lähtökolmio ja ja maaliympyrä ovat päällekkäin.

Kännykkää ostamassa...

Minulla on ollut käytössäni Samsung S10 kännykkä vuosia. Sen akku on tullut tiensä päähän, vaikka känny olisi vielä minulle riittänyt.

Ajattelin ensin, että voisin saada siihen uuden akun takuuna ja löysin tositteen sen ostosta – siitä oli jo aikaa vierähtänyt melkein kuusi vuotta, vaikka vaimo aina väittää, että minä vaihdan näitä vempaimia kerran vuodessa.

Joten takuun asemasta etsin, mitä akun vaihto maksaa. Viidellä kympillä sen saisi.
Sitten etsin tarjouksia uusista. Saman valmistajan malli A16 oli tarjouksessa hintaan 69 euroa. Laite oli viime vuoden mallia, mutta minun käyttööni ihan passeli.

Riensin DNA:n myymälään Skanssiin, jossa oli netin mukaan yksi kappale hyllyssä.
Myymälässä oli hieman kansaa, kun päivä oli Black Friday.
Kun pääsin myyjän juttusille ilmeni, että se oli myyty jo tunteja sitten. Mutta myyjä kertoi, että keskusvarastolla niitä vielä riittää, joten tilasin sellaisen.

Sain sen käteeni eilen ja siirsin tietoni uuteen laitteeseen. Mutta kun Boomeri tekee näitä hommia, niin onnistuminen oli huonolaatuinen.

Sain kyllä puhelimen käyntiin, osan tiedoista siirrettyä ja nettiyhteyden toimimaan.
Mutta pankkiin en päässyt ja muutama muukin elintärkeä yhteys katosi.

Tänään sitten luovutin. En mennyt hirteen, vaan ajoin kuopuksemme luokse.
Kaikki – lukuisat -- ongelmat ratkesivat noin puolessa tunnissa.

Aikaa kului vasta kun siirryimme autoon. Nykyautossa pitää olla toimiva yhteys auton ohjelmien ja käyttäjän kännykän välillä ennen kuin tietyt asiat toimivat moitteetta.
Siinä Juhalla taisi mennä enemmän aikaa tietokoneen kanssa.
Mutta kaikki pelaa nyt autossa, tietokoneessa, kännykässä, Garminissa ja Ourassa.

Kyllä elämä oli helppoa ennen tätä tietotekniikan orjana olemista...😒

Kuvakaappaus Samsungin nettisivuilta.

Sisarustapaaminen Sastamalassa

Kävimme tiistaina Maijan ja Leenan kanssa tervehtimässä siskoamme Sirkkaliisaa Vammalassa.

Hän asustaa nykyään Tupahoiva-nimisessä hoitokodissa Vammalassa, paikka on sama, jossa hänen miehensä Risto vietti viimeiset vuotensa.

Siskolla on käytössään huone, jossa oli todella hieno näköala ikkunasta. Sen alla solisi puro kuohuvana koskena – ainakin näin sateisena syksynä.

Sirkkaliisa vaikutti hyvin tyytyväiseltä asumiseensa siellä.
Henkilökunta oli todella ystävällistä, joten hän on hyvässä hoidossa.

Vietimme siellä parisen tuntia menneitä muistellen, nautimme talon tarjoamista kahveista ja Maijan tuomista glögeistä.

Hyvillä mielin jätimme siskomme ja palailimme takaisin Turkuun tuulilasin pyyhkimien liikettä katselle. Vettä ei satanut mutta nastat irrottavat tien pinnasta mustaa mönjää, joka vaati ikkunan pesua säännöllisesti.

Poikkeuksellisesti meitä on kuvassa vain neljä!
Velipoika oli katkonut luita käsivarrestaan eikä päässyt osallistumaan.
Jospa ensi kesänä saisimme taas koko porukan koolle!