Ehdokkaaksi vaaleihin?

Nuorena miehenä olin aktiivisesti mukana tekemässä politiikkaa.

Lähinnä minun ja Viitasen Jorkan ansiosta Tekun edustajavaalit muuttuivat poliittisiksi ja edustamamme Tekun Opiskelevat Oikeistonuoret voittivat vaalit ylivoimaisesti.

Itse en ole ollut koskaan ehdokkaana vaaleissa. Mutta nuorena opiskelijana sain ehdottomasti hienon idean.

Avioliitto muodostetaan pakolliseksi ja kun henkilö täyttää 20 vuotta valtiollinen tietokoneohjelma valitsee nuorelle puolison, jonka ikä on 50 vuotta.
Vuosi kun on kulunut, niin puoliso vaihtuu vuotta nuoremmaksi.
Näin tapahtuu vuosittain ja sitten kun henkilö täyttää 50, niin hän saa kaksikymppisen aviopuolison.

Ennen ja jälkeen kukin valitsisi seurustelukohteensa ihan itse.
Tässä olisi monta loistavaa puolta.

Ensinnä seksuaalinen halu ja tarve on nuorella miehellä ja vanhemmalla naisella parhaimmillaan.
Toiseksi sanotaan, että vaihtelu virkistää. Vuodessa ei ehdi kyllästyä pahimpaankaan kumppaniin.

Kun esittelin ideaani illanistujaisissa kaikenikäisille ihmisille, niin 80 prosenttia sanoivat silmät säihkyen äänestävänsä minua. Loput vetivät tiskirätillä päin naamaa.

Vaikka tämän otoksen pohjalta läpimenoni olisi ollut varmaa, niin milloinkaan en ryhtynyt ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa.

Jälkeenpäin on monta kertaa kaduttanut, kun katseli minkälaista populaa sinne eduskuntaan valittiin...

Kuvakaappaus netistä.

Suunnistamassa ja akkua lataamassa...

Eilen illalla huomasin, että kännykän lataus oli nollilla. Latasin akun 40 prosenttiin ja suljin kännykän yhteydet ulkomaailmaan. Aamulla latausta oli jäljellä 1 %.

Samsung heräsi kertomaan, että akku pitäisi vaihtaa. Latasin sen täyteen ja lähdin suunnistamaan.

Sen jälkeen aloin etsiä paikkaa, jossa akun voisi vaihtaa. Samsung suositteli DNA:n myymälää Skanssissa. Ajoin sinne ja löysin myymälän. Siellä ei tiedetty, että heillä vaihdetaan akkuja. Kertoivat, että he kyllä mielellään vaihtaisivat nettiliittymämme. Kerroin, että ole parin kuukauden aikana vaihtanut kaikki liittymämme kahteen kertaan emmekä jatkaneet keskustelua.

Kotona sitten kaivelin tietoja kännykkäni historiasta. Se olikin yli viisi vuotta vanha ja kaikki takuut olivat rauenneet. Akun vaihto siihen maksaisi noin 50 euroa.

Tämän mustan viikon tarjouksista löysin Samsungin kännykän hintaan 69 euroa. Konsultoin Juhan kanssa. Hän kertoi, että minun käytölläni se on ihan oivallinen peli ja myyntihinta alle valmistuskustannusten.

Netistä näin, että Skanssin DNA-myymälässä oli yksi niitä jäljellä – eivät ottaneet varauksia.
Kiirehdin takaisin kauppaan ja myyjä kertoi, että se kappale oli myyty jo tunti sitten.

Mutta sanoi, että pääkonttorin varastossa niitä on ja myi minulle sellaisen.
Ensi viikolla pääsen näpelöimään sitä ja mahdollisesti katumaan ostostani.
Halvalla ei nimittäin kovin usein saa mitään hyvää.

Tämähän maksoi vähemmän kuin pullo Koskenkorvaa. Ja se ei ole pettänyt koskaan!

Tosin se onkin vähän kalliimpi kuin ostokseni mutta toisaalta Kossupullo ei ole koskaan meillä kestänyt viittä vuotta... 😢

Tapahtumapaikka oli Lausteen Fresbee-rata.
Olen siellä samonnut koirien kanssa satoja kertoja ja muutenkin juossut siellä.
Silti tein parin minuutin pummin kasilla.
Kopioin radan TurkuNightChallences sivuilta, täällä oli juostu torstai-iltana kisat.
Rastilippuja ei ollut ja pyydän nöyrästi anteeksi kartan kopiointia!!
Tapahtuman nimi oli Lausteen Laukka. Tänään nurmikot olivat vetiset ja raskaat.
Vanhus väsyi...

Smaragdihäät

Tänään viisikymmentäviisi vuotta sitten kävelimme Ullan ja kahden todistajan kanssa kirkkoherran virastoon. Siellä nuori pappi vihki meidät kristilliseen avioliittoon. 

Pappi oli selvästi hermostuneempi kuin vihittävä nuoripari. Raamattu tärisi vapisevissa käsissä eikä se johtunut alkoholin vaikutuksesta.

Yhä me vielä jaksamme kulkea rinnakkain tätä elämän polkua. Kristillisyys on vuosien saatossa kadonnut eikä tämä taisto aina ole ollut ihan verrattavissa purjehdukseen rasvatyynellä merellä. 

Mutta ei ole vielä eropapereitakaan laitettu vetämään. Alkuvuosina sitä toimenpidettä tarjottiin Ullan veljelle, mutta hän kieltäytyi ottamasta vastaan näin sekavaa ja vaikeaa juttua.

Suuri ajattelija, ex-missi ja diplomiekonomi (vaiko sittenkin diplomikosmetologi) Lenita Airisto on todennut ties kuinka monennen avioliittonsa jälkeen, että rakkaus kestää kolme vuotta. Sen jälkeen suhde muuttuu joko ystävyydeksi tai vihaksi.

Kaipa se meillä on sitten muuttunut jonkinasteiseksi ystävyydeksi, kun kummallakaan taistelun osapuolella ei ole näkynyt leipäveitsen viiltoja kropassaan.

Paitsi että kun ikää on paljon ja lisää tulee, niin aina joskus leipää leikatessa puukko hieman lipsuu ja käteen ilmestyy pieni haava.
Mutta se on ihan itse aiheutettu ilman puolison apua!

Jos oikein muistan, niin se meidät vihkinyt pappi jotain sellaista puheli, että kuolema teidät erottaa. 
Taisi uskon mies olla oikeassa ennustuksessaan... 😊

Kuvakaappaus netistä, Kultaseppä Kulmalan mainoksesta

Street-O, Uittamo

Pääsin taas suunnistamaan, jos nyt tätä katusuunnistusta voi suunnistukseksi kutsua, kun on tehnyt reitin valmiisi kotona työpöydän ääressä.

Olin siis tehnyt huolellisen suunnitelman kuntoni äärirajoille.

Alkuun itään rastille 41. Siinä joutui lukemaan karttaa ahkeraan, kun kartan mittakaava oli 1:9.000 ja pohja oli varmaankin sprinttikartta 1:4.000. Ikänäöllä kartan lukeminen vaati suurennuslasia.

Rasti löytyi ja jatko myös 52-54-45.

Tästä oli tarkoitus mennä rastille 54, mutta se koukkaus jäi vauhdissa näkemättä, joten jatkoin 24-55-53-35-12-51.

Kun vilkaisin kelloa, niin totesin, että minulla on aikaa käydä rastilla 21.

Tulin maaliin ja aloin ihmetellä, miksi aikaa kului vähän ja matkaa myös.

Vasta sitten huomasin yhden rastin jääneen väliin.
Tässä kisassa siitä ei hylätä, mutta pisteet jäivät saamatta!

Taas tuli yksi muistutus, että vinttikammarissa on hiukan kosteat purut! 😓

Lähtö ja maali olivat kartan alareunassa!

Terveen paperit

Huimauslääkärini soitti minulle eilen illalla.

Hän on saanut aivojeni magneettikuvat ja analysoi niitä minulle.
Kertoi, että aivoni ovat periaatteessa ihan kunnossa ottaen huomioon, että täytän runsaan vuoden päästä kahdeksankymmentä vuotta.

Mutta kyllä siellä näkyy ikääntyminen - kuulemma se näkyy kaikilla ikäisilläni ihmisillä.
Kun kysyin sitä, että pärjäänkö pääkopassani olevalla ryppyperunalla vielä kymmenkunta vuotta, hän sanoi uskovansa vahvasti, että pärjään. 

Neuvoi minulle yhden asentohuimauksen testi- ja hoitoliikkeen. Se on vielä tekemättä, sitä en kotona pysty tekemään.

Kun esitin, että saatuani häneltä lääkityksen korvakäytävän tulehdukseen, niin kahden päivän päästä kaikki huimausoireet loppuivat. Ja kysyin, että olenko nyt sen perusteella terve täältä osin.

Siihen hän ei ottanut lopullista kantaa, sanoi että aika näyttää.

Aika näyttää sen varmasti.
Myös sen, että syntyessämme me kaikki saamme kuolemaan johtavan vakavan sairauden... 👌

Saaristossa

 Lähdimme eilen ajelemaan kohti Nauvoa. 

Ei meillä mitään rästihommia siellä enää ollut, tarkistettiin paikat talven varalle. 
Kaikki kunnossa.
Vaihdoin riistakameraan patterit, vaikka sen kameran valovoimaa on sitä luokkaa, että tuppaa kaikista kuvista tulla yökuvia.

Paluumatkalla poikkesimme nuorimman poikamme luona. Olivat hankkineet rantasaunan nyt syksyllä ja viihtyvät siellä melkein paremmin kuin parin sadan metrin päässä olevassa asunnossaan.

Kuvia en sieltä jaksanut enää ottaa, mutta paikka on mitä ihanin. Mereen on matkaa noin kymmenen metriä ja ikkunasta näkee meren aallot ja vedessä seilaavat linnut. Kesällä myös veneliikenteen ja Nauvon lauttojen rantautumisen Nauvon puoleiseen laituriin.

Tällä reissulla ylitimme ylitimme uuden Rävsundin (Kirjalansalmen)sillan molempiin suuntiin. Edellisellä matkalla piti vielä menomatkalla käyttää vanhaa siltaa, joka talven aikana puretaan pois.

Mökin tontilla liikkuu päivittäin yksi kettu.
Yleensä yöaikaan, mutta välillä se uskaltaa paikalle päivän valossakin.

Ihan hienon sään saimme reissullemme.

Kohti parempaa???

 Sain lääkäriltäni reseptin korvatipoille.

Niiden oli määrä parantaa korvissani oleva tulehdus.

Jo parin päivän jälkeen vaikun valuminen korvista loppui. 
Se vaikutti fyysiseen olooni mutta myös siihen, että kuulolaitteeni eivät kaivanneet huoltoa ja puhdistusta aamuin illoin!

Kaiken lisäksi huimaaminen on lähes poistunut!
Aamulla edelleen pitää nousta vuoteesta varovasti, koska verenpaineeni on aamulla keskimäärin 100/60 ja se on ilmeisesti siinä rajoilla, että voidaanko sitä kutsua liian alhaiseksi. 

Melkein nyt tuntuu siltä, että kalloni magneettikuvaus oli tarpeeton.

No, se selviää maanantaina kun lääkäri on luvannut soitella tuloksista ja aivojeni mahdollisista voista.
En ole sen takia menettänyt yöuniani ja nyt kun olen tahnyt diagnoosin niin rentouteni tulevaisuuden suhteen on lähes täydellinen.

Kävin aamulla juoksemassa.
Taivaalta tuli tiskirätin kokoisia räntähiutaleita.
Olisin mieluummin tällä hetkellä Torreviejassa Espanjassa, 
Mutta vaimoni ei suostu matkustamaan mihinkään.
Olen siis vankina Suomessa tämänkin talven! 😟

P.S.
Tämän ikäiset ihmiset kuten minä, eivät juuri puhu muusta kuin sairauksistaan.
Olen siis liittynyt ikäisteni joukkoon!!!  😀😂😉

Jatkotutkimukseen

Kävin tänään huimauksen ammattilaisen tutkittavana.

Siinä käytettiin erilaisia apuvälineitä ja päätä käännettiin suuntaan jos toiseen.
Korvat tutkittiin jopa niin rajusti, että melkein olisin päästänyt kirosanan suustani, jos olisin ollut yksin.

Tutkittiin tasapaino silmät suljettuina - siitä sain ikäisekseni puhtaat paperit, mutta olen sitä treenannut selvitäkseni suunnistuksesta kunnialla.

Lopuksi lekuri totesi, että ei tämä ole sellainen normaali asentohuimaus, jota itse epäilin ja jonka kanssa elämä olisi varsin helppoa.

Totesi, että hommaa pitäisi jatkaa aivojen magneettikuvauksella, mutta että se maksaa täällä yksityisellä puolella aika paljon.

Sanoin, että vaimo, joka minut tänne lähetti, esitti jo lähtiessäni että sellainen pitäisi tehdä.

Siihen lekuri totesi, että sitten meitä onkin kaksi asiantuntijaa sitä mieltä.

Totesin, että olen tottunut tekemään auktoriteettien esitysten mukaan ja suostuin jatkamaan. 

Sain ajan huomiseksi ja lääkäri soittaa tuloksista ensi maanantaina.

Amen! 👌

Huimaus ilman huumeita

Olen taas kärsinyt vahvasta huimauksesta.

Viime viikolla korvavaikku teki tulpan oikeaan korvaan niin, että en kuullut sillä mitään.
Minulla on ainetta vahan poistoon ja se toimii siihen hyvin.

Pienenä rasitteena sen käytössä on se, että seuraavana päivän jouduin kävelemään seiniä pitkin.
Seuraavana päivänä tasapaino oli taas normaali, joka tarkoittaa minulle nykyisin sitä, että tämä huimaus on lievää. Mutta en voi katsoa ylös enkä alas - jos niin teen niin kaatuminen on lähellä.

Tänä aamuna tilanne oli taas päällä ja kävelystä ei tullut mitään.
Totesin, että nyt lienee aika tarttua härkää sarvista ja aloin tutkia turkulaisista lääkäriasemista henkilöä, jolla olisi kokemusta huimauksesta.
Sellainen löytyi Mehiläisestä ja sain varattua häneltä ajan huomenna illalla.

Olis se aika hienoa, jos pääsisi viettämään normaalia terveen ihmisen elämää - jos nyt tämän ikäinen enää siihen milloinkaan yltää! 😐

Kuvakaappaus Googlen sivuilta

Kateuspäivä

Tänään on kansallinen veropäivä eli kansalaisten verotiedot tulevat julkisiksi.

Koska en ole hirveän kateellinen, niin en näitä tietoja tutki sen tarkemmin – isoimmat otsikot luen lehdistä.

Mutta on näillä tiedoilla ollut merkittävä vaikutus elämääni.

Lukion toisella luokalla rakkaat opettajani olivat sitä mieltä, että minut pitää jättää luokalleni, antoivat nelosen todistukseen vieraista kielistä eli ruotsista, englannista ja saksasta.

Olin sitä meiltä, että pärställäni ja käytökselläni oli vaikutusta asiaan.
Olin keväällä kirjoittanut yo-kirjoitusten enkusta arvosanan a- eli hyväksytyn, joten minun olisi pitänyt saada siitä viitonen todistukseen.
Lyhyestä kielestä eli saksasta ei ollut tapana antaa matikkalinjalaiselle nelkkua – siis katkera vääryys.

Ruotsinkielen opettajamme oli homo ja hänellä oli tapana ottaa ”sopivat” kohteet yksityiseen opetukseen kotiinsa. Tiesin näistä sen verran, että ensimmäisellä kerralla piti ottaa villatakki pois päältä ja seistä asennossa niin kauan, että ope oli saanut laukaistua itsensä. Toisella kertaa piti ottaa paitakin pois. Kolmannesta kerrasta ei kukaan ole kertonut mitään.

Minä kävin vain sen eka kerran ja se lienee syy neloseen. Tosin se oli ainoa nelkku, joka vastasi todellisuutta.

Todistuksen jaon jälkeen kaivoin esiin verokalenterin, siihen aikaan siellä oli painettuna kaikkien nimi, ammatti ja tulot.
Katsoin sadan ensimmäisen merkonomin ja insinöörin tulot ja totesin, että inssit tienasivat noin 20 prosenttia enemmän kuin merkonomit.

Ammatinvalintani oli tehty.

Tosin ei se ihan oikeaan sattunut. En ole millään lailla insinööri ja kaupallista pienyritystä vetäessäni olen enemminkin tehnyt merkonomin hommia.

Mutta katunut en ole valintaani.
En kadu kuin syntejäni, mutta niitähän en ole eläessäni tehnyt... 😂

Kuvakaappaus aamun Turun Sanomista!

Käynti Kakolassa suunnistaen

Maanantaina oli taas vuorossa Street Orienteering, tällä kertaa Turun keskustan liepeillä.
Aurajoki tuli ylitettyä kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran Förillä, siinä oli yksi rasti, joten varmasti sitä sai käyttää ylitykseen.

Se olikin eka rasti, jolla kävin - eli alku 23-52-35-45-51-24-44. Tämä rasti oli Martin kirkon pihassa, sinne sai kiivetä oikein kunnolla.

Sitten rasti 34, jolta piti laskeutua jyrkkää ja savista rinnettä, minä kierteli hiukan sivummalta eikä ongelmia. Jäljistä päätellen joku mennyt reippaammin, kun lasku-ura näkyi vahvana savessa.

Sitten 43 ja joen ylitys toisen kerran. Eteenpäin 55-33-32-42-12. Päätin ottaa tämän halvan rastin mukaan, niin ei tarvinnut kavuta pitkiä portaita ylös.

Olin säästänyt loppuun kaksi arvorastia 54 ja 56, joista sai yhteensä 110 pistettä. 56:lla pääsi käymään Kakolan vankkojen muurien sisäpuolella.

Aikaa jäi käyttämättä, ei sen takia, että olisin juossut kovaa vaan siksi, että tein taas liian lyhyen lenkin.
Kermaperse sääli vanhaa äijänkörilästä!

Paljon joutui (sai?) kulkemaan portaita ylös ja alas. Seurauksena se, että oikea polvi oli eilen kipeä eikä kävelystäkään tahtonut tulla.

Urheilijahan ei näe tervettä päivää. Ja harvassa ne ovat tällaisella hitaalla kuntoilijallakin.

Aika tutuissa maisemissa sai edetä.
35:n vieressä olen työskennellyt ennen Tekua pari vuotta.
56:n vieressä asuin myös pari vuotta.
33:n yläpuolella (ei näy kartalla) on rippikirkkoni.
44 oli Martin kirkon pihalla, siellä kävin kouluaikana pari kertaa vuodessa.

Korva pipinä

Eilen iltasella oikea korvani kuuroutui.

Ei lopullisesti, siinä oli vaan vaikkua mennyt niin tiiviiksi, että puheäänet eivät siitä päässeet läpi. Minulla on korvasuihketta, joka pehmentää vaikun ja se valuu sitten ulos korvasta aikanaan.

Mutta tällä aineella on sellainen ominaisuus, että se aiheuttaa minulle toisinaan voimakasta huimausta. Kävin tänään kyllä pienellä aamukävelyllä, se sujui kohtuullisesti.

Sen sijaan koko päivänä en pystynyt tekemään mitään hyödyllistä, kun piti askareitten aikana pitää kiinni seinästä tai jostakin muusta paikallaan pysyvästä.

Nyt iltaa kohden olo alkaa helpottaa aja minulla on vahva usko, että huomenna normalisoidun eli voin siivota, tehdä ruokaa, käydä kaupassa, pestä pyykkiä ja jos oikein hyvin käy, niin voin käydä jopa juoksemassa.

Rukoilkaamme!

Tämä on se aine, joka pehmittää vaikun.
Ja se perkele pehmittää myös minut,
kun seuraavana päivänä horjun kuin olisin juonut kaksi pulloa Kossua! 😖

Koira lähti

Viime yönä Anna ja Juha lensivät takaisin Kiinasta. Se oli yölento, perillä Helsingissä ennen kuutta.

Anna meni töihin ja Juha haki Gaian ennen yhdeksää.

Jälleennäkemisen riemu oli rajaton. Gaia ei kantanut kaunaa pitkästä poissaolosta. Koira unohti meidät täysin eikä peräänsä katsonut, kun jatkoivat matkaansa.

Kävin tekemässä Marrasputken kävelysuorituksen nyt ilman koiraa. Hieman reippaampana tein lenkin kuin koiran kanssa.

Sitten vuorossa oli kämpän siivous – sitä kun ei oikein voinut tehdä, kun Gaia hyökkäsi hampaiden kanssa imurin kimppuun, koulutus jäi meiltä tekemättä. Ja siivous myös, siitä en ollut pahoillani…

Minulla on tapana aika paljon istuskella pöydän ääressä tietokone silmieni edessä. Tuolissani on rullat alla, joten siihen on helppo istua ja tarvittaessa kääntyä.

Gaia on paimenkoira ja kun olen sen virallinen ulkoiluttaja, niin olento vahtii minua tarkasti. Päiväsaikaan se tapahtuu siten, että koira parkkeeraa itsensä tuolini taakse.
Se tarkoittaa sitä, että piti aina ennen tuolin siirtämistä katsoa, missä vahtini on.

Vielä nyt illalla käännyin vaistomaisesti katsomaan, voinko vapaasti työntää tuolia taaksepäin.

Katsotaan kuinka kauan jatka tätä refleksiä!

Melko väkivaltaista on tuo koiran hellyyden osoitus! 😜

Taas suunnistamassa

 Paluu katusuunnistuksen pariin.

Tänne vaimokin päästi minut, kun ei ole vaaraa eksyä kovin kauas, kun tapahtuma käytiin ruutukaava-alueella.

Eikä ollut kovin vaikeaa, kun tuttuja katuja pitkin sai mennä.
Ensimmäinen tenkkapoo tuli, kun rastivälillä 12-45 rakennusliike oli sulkenut jalankulkitien ja piti ylittää katu kielletyllä kohdalla.

Rastin 41 jälkeen jouduin ulos kartalta, mutta vain tältä omalta tulosteeltani ja tiesin, että seuraavasta kadunkulmasta on käännyttävä vasemmalle.

Sitten jatkoin suunnitelmani mukaisesti Kuuvuorelle, yo-mäelle ja kohti maalia.

Rastilta 22 käännyin vielä takaisin päin käydäkseni hakemassa myös ratin 21, mutt kun katsoin kellooni, niin totesin, että en taida ehtiä, vaan jolkottelin rauhassa maaliin.

Lähtö ja maali ovat kartan lounaisnurkassa.

Päin helvettiä

Kävin eilen rokotuttamassa itseni influenssaa ja koronaa vastaan.

Nykyisin ne neulat ovat niin ohuita, ettei sitä edes huomaa kun neula sujahtaa ihon alle.

Illalla kun menin nukkumaan, niin kääntyessäni vasemman kyljen varaan, niin sattui julmetusti. Mietin mikä se voisi olla. En ole käynyt suunnistamassa, en ole kaatunut ja muutenkin viettänyt rauhallista elämää. Hetken mietittyäni, totesin, että sehän johtui siitä rokotuksesta, laittoivat lihakseen jotain vettä väkevämpää!

Tänään jatkoin rokotusten parissa. Olen ollut mukana kolmisen vuotta rokotetutkimuksessa, jossa testataan rokotetta borrelioosia vastaan.

Se on tietysti lähellä sydäntäni, koska olen taudin kahdesti sairastanut ja meidän mökillä altistun punkin puremille monta kertaa kesässä.

Tutkimuksessa otetaan verinäyte monta kertaa ja henkilökunta kyselee aina miten menee.

Tänään vastasin, että päin Helvettiä!

Hoitaja tietysti säpsähti ja tiedusteli syytä moiseen.

Kerroin tälle tutulle rouvalle, että olen ateisti ja sitten kun kuolen, niin Helvettiinhän minä pääsen - ikuiseen lämpöön ja takkatulen ääreen. Ja lisäsin, että ikää karttuu ja eihän tässä ikuisesti eletä ja se on hyvä tietää minne joutuu.

Hyvässä sovussa erottiin, vaikka hän ei luvannut liittyä seuraani tuonpuoleisessa. Tämä oli viimeinen käynti tässä tutkimuksessa. Hieman lupailin, että saatan kyllä palata jonki mielenkiintoisen rokotteen testaajaksi.

Kuvakaappaus Wikipediasta.
Jos kuva on autenttinen, niin pitää fundeerata minne on matkalla.
Näkyy tuo pääpiru oleva ihmissyöjä!