torstai 13. marraskuuta 2025

Kateuspäivä

Tänään on kansallinen veropäivä eli kansalaisten verotiedot tulevat julkisiksi.

Koska en ole hirveän kateellinen, niin en näitä tietoja tutki sen tarkemmin – isoimmat otsikot luen lehdistä.


Mutta on näillä tiedoilla ollut merkittävä vaikutus elämääni.


Lukion toisella luokalla rakkaat opettajani olivat sitä mieltä, että minut pitää jättää luokalleni, antoivat nelosen todistukseen vieraista kielistä eli ruotsista, englannista ja saksasta.

Olin sitä meiltä, että pärställäni ja käytökselläni oli vaikutusta asiaan.
Olin keväällä kirjoittanut yo-kirjoitusten enkusta arvosanan a- eli hyväksytyn, joten minun olisi pitänyt saada siitä viitonen todistukseen.
Lyhyestä kielestä eli saksasta ei ollut tapana antaa matikkalinjalaiselle nelkkua – siis katkera vääryys.

Ruotsinkielen opettajamme oli homo ja hänellä oli tapana ottaa ”sopivat” kohteet yksityiseen opetukseen kotiinsa. Tiesin näistä sen verran, että ensimmäisellä kerralla piti ottaa
villatakki pois päältä ja seistä asennossa niin kauan, että ope oli saanut laukaistua itsensä. Toisella kertaa piti ottaa paitakin pois. Kolmannesta kerrasta ei kukaan ole kertonut mitään.

Minä kävin vain sen eka kerran ja se lienee syy neloseen. Tosin se oli ainoa nelkku, joka vastasi todellisuutta.

Todistuksen jaon jälkeen kaivoin esiin verokalenterin, siihen aikaan siellä oli painettuna kaikkien nimi, ammatti ja tulot.
Katsoin sadan ensimmäisen merkonomin ja insinöörin tulot ja totesin, että inssit tienasivat noin 20 prosenttia enemmän kuin merkonomit.

Ammatinvalintani oli tehty.

Tosin ei se ihan oikeaan sattunut. En ole millään lailla insinööri ja kaupallista pienyritystä vetäessäni olen enemminkin tehnyt merkonomin hommia.

Mutta katunut en ole valintaani.
En kadu kuin syntejäni, mutta niitähän en ole eläessäni tehnyt... 😂

Kuvakaappaus aamun Turun Sanomista!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti