Viime
yönä Anna ja Juha lensivät takaisin Kiinasta. Se oli yölento,
perillä Helsingissä ennen kuutta.
Anna meni töihin ja Juha
haki Gaian ennen yhdeksää.
Jälleennäkemisen riemu oli
rajaton. Gaia ei kantanut kaunaa pitkästä poissaolosta. Koira
unohti meidät täysin eikä peräänsä katsonut, kun jatkoivat
matkaansa.
Kävin tekemässä Marrasputken kävelysuorituksen
nyt ilman koiraa. Hieman reippaampana tein lenkin kuin koiran
kanssa.
Sitten vuorossa oli kämpän siivous – sitä kun ei
oikein voinut tehdä, kun Gaia hyökkäsi hampaiden kanssa imurin
kimppuun, koulutus jäi meiltä tekemättä. Ja siivous myös, siitä
en ollut pahoillani…
Minulla
on tapana aika paljon istuskella pöydän ääressä tietokone
silmieni edessä. Tuolissani on rullat alla, joten siihen on helppo
istua ja tarvittaessa kääntyä.
Gaia on paimenkoira ja kun
olen sen virallinen ulkoiluttaja, niin olento vahtii minua tarkasti.
Päiväsaikaan se tapahtuu siten, että koira parkkeeraa itsensä
tuolini taakse.
Se tarkoittaa sitä, että piti aina ennen
tuolin siirtämistä katsoa, missä vahtini on.
Vielä nyt illalla
käännyin vaistomaisesti katsomaan, voinko vapaasti työntää
tuolia taaksepäin.
Katsotaan
kuinka kauan jatka tätä refleksiä!
Melko väkivaltaista on tuo koiran hellyyden osoitus! 😜
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti