Oi jospa kaikki Suomen järvet

viinaksi muuttuisi...

Näin laulettiin silloin kun olin nuori.
Eivät ne toiveista huolimatta muuttuneet, mutta jossakin muualla tilanne on toinen.

Nimittäin Linnunradan keskustan mustan aukon ympärillä on Sagittarius B2-pilvi ja siellä on niin paljon etyylialkoholia, että pullotettuna siitä saisi 10 potenssiin 23 pulloa Koskenkorvaa.

Se merkitsee, että siellä saisi pullotettua miljardeittain Kossupulloja.
Joten sillä määrällä juotettaisiin Uudenvuodenaattona kaikki maapallon asukkaat tukevaan humalaan ja krapularyyppyihinkin riittäisi ainetta muutamaksi vuosituhanneksi.

Minä en sitä tarvitse huomenna, kun alkaa tipaton tammikuu.
Eikä krapulasta liene tietoa, kun tänään jäänee alkoholijuomien nauttiminen lasilliseen kuohuviiniä!

Hyvää uutta vuotta 2026!

Kuvakaappaus Alkon nettisivuilta.

Kolme polvea

Esikoispoikamme Jani perheensä Tiinan, Joonan ja Amalian kanssa kävi luonamme eilen.
Mukana tuli myös sisareni Maija, joka on Amalian kummi.

Olen kertonut Janille, että tämän ikäisille ihmisille kuin me Ullan kanssa ollaan, ei enää kannata antaa lahjaksi mitää muuta kuin syötävää ja juotavaa.

Saimme joululahjaksi pullollisen mummia - ei siis mitään isoäitiä vaan G.H.Mumm-konjakkia.

Kun meitä oli seitsemän henkeä niin kristillinen tasajako tapahtui niin, että myös illan autokuskit saivat saman verran kuin muut.

Annoimme vieraillemme lahjaksi raaputusarpoja. Ne suosivat lahjan antajaa, sillä voitot voi lunastaa vain arvat ostanut henkilö.
Kerroin ennen raaputusta, että sääntö on sellainen, että kaikki alle 50 euron voitot menevät lyhentämättöminä Ukrainan Punaiselle ristille. Isommissa voitoissa raaputtaja saa yli viidenkympin osuuden. Tällä kertaa kaikki voitot lähtivät eniten tarvitseville eli Ukrainaan. 

Ruokailut tapahtuivat kiinalaisten ruokien kanssa, ne toi meille Foodora.

Siinä se Uudenvuoden aatonaatonaatto vierähti hyvässä seurassa ja vieraat lähtivät illan pimennyttyä takaisin Tampereelle.

Kun jäi kuva vieraista ottamatta, niin laitetaan tähän kuva heidän tuoman lahjan pakkauksesta.
Tosin kahden vieraan kuva oli edellisessä postauksessa
Ilmassa oli juhlan tuntua, me emme normaalisti arkipäivinä juo samppanjaa! 😘

Neljä polvea

Tietokonetta selatessa tulee usein vastaan vanhoja kuvia.

Eilen ruudulle ilmestyi 18 vuotta sitten otettu kuva, joka on otettu äitini Helenan luona Tapaninpäivänä 2007.

Äitini oli silloin 92-vuotias ja minä olin juuri täyttänyt kuusikymmentä. Helena oli siis aikuinen, 32-vuotias, minut synnyttäessään. Tosin minä olin lapsikatraan neljäs ja esikoinen oli minua kahdeksan vuotta vanhempi.

Minä oli 25-vuotias, kun Jani syntyi.

Ja Jani oli 33-vuotias kun vanhin lastenlapsemme Joona syntyi.

Tässä sitä mietiskelin, että milloinkahan minusta isoisoisä ja voitaisiin taas ottaa kuva neljästä polvesta.

Jos näihin numeroihin on luottamusta, niin tämän sarjan 32-25-33 pitäisi jatkua luvulla 24.

Joona on 24-vuotias neljän vuoden päästä ja Amalia seitsemän vuoden kuluttua.

Eli siihen saakka sitä olisi siis odotettava. 😊

 

Tapaninajelu suunnistaen

Street Orienteering oli kotinurkilla ja suoritin sen omatoimisesti tänään aamutuimaan.

Lähtökolmio oli kartan vasemmassa ylänurkassa, mutta minä lähdin matkaan rastin 46 lounaispuolelta ison sähkölinjan alta. Ja minun maali oli kotona ulko-ovella, jossa lopetin tallennuksen.

Eli alku hyvin tutuissa maisemissa rasteille 46-25-20-47-39.

Rastivälillä 39-48 oikaisin metsän läpi, se taisikin olla ainoa osuus reitistä, jossa kuljin polkua/tietä, jota en ollut aikaisemmin astellut!

Jatko 24-45-49-Lähtö ja Maali-23-42-33-38-50-32-21. Tällä välillä meikäläistä huimasi kun joutui jyrkän rinteen yläpuolella keikkumaan. Ja jatkoa seurasi matkalla ison tien varteen. Siinä oli sellainen jyrkänne, että piti kiertää helpompaan kohtaan.

Sitten rastit 40-34-36.

Olin suunnitellut, että jos aikaa riittää niin käyn vielä 41:llä, vaikka sinne johtaa pienet ja liukkaat polut. Aikaa oli niin runsaasti, että oli pakko mennä sinnekin, vaikka reidet huusivat hoosiannaa ja anelivat armoa.

Sen jälkeen rasti 44 , josta lähtöpisteeni kautta kotiovelle.

Nousua tuli 168 metriä ja sen kyllä tunsi jalkojen lihaksissa. Jos niitä nyt lihaksiksi voi kutsua!!! 😝

Joulu on syöty

Taas on yksi joulu jäänyt taakse.

Aika perinteisissä merkeissä: eli syöty on liikaa ja suklaata nautittu ylettömästi.

Olimme sekä aattona että tänään Joulupäivänä Maijan luona.
Hän oli nähnyt vaivaa ja aikaansaanut herkullisen kattauksen alkuruokia ja pääruoaksi kinkkua ja laatikoita.
Maistoin jopa lanttulaatikkoa, vaikka ruuansulatuslaitteistoni suhteutuu siihen varauksellisesti.

Olimme sopineet, että kun meitä on vain ruokailijaa niin ruokalajien määrää voi rauhassa vähentää. Näin myös tapahtui, mutta silti jo alkuruokien jälkeen vatsa oli täynnä.

Lahjojakin saatiin annettiin.
Olen perinteisesti antanut lahjaksi raaputusarpoja. Veikkaus on muuttanut sääntöjä – uudet suosivat lahjan antajaa. Voitot nimittäin saa lunastaa vain se, jonka nimiin arvat ovat ostettuja.

Joten pyhien jälkeen pääsen lunastamaan lukuisia voittoja.
Taidan ensi jouluna antaa näitä lahjoja enemmänkin... 😂

Pitäähän sitä toivottaa Joulua ja Uutta Vuotta!

Tässä tämän päivän lämmin ruoka.
Noista laatikoista oli eilen otettu, joten ei ne tänään loppuneet kesken!
Eilen nälkä nimittäin nääntyi jo alkuruokiin!!! 😜

Kävin aattona viemässä kynttilän vanhempieni haudalle.
Meillähän oli melkein valkea joulu!

Hyvää kevättä!

Tänään se tapahtuu – kevät koittaa!

Turussa tarkka aika on 21.12.2025 klo 17.03. Sen jälkeen etenemme vääjäämättömästi kohti kesää ja Juhannusta eli päivät alkavat pidentyä.

Ensin aurinko kyllä nousee myöhemmin kuin ennen talvipäivän seisausta, mutta vastaavasti auringonlasku tapahtuu niin paljon myöhemmin, että valoisa aika pitenee.

Viikon päästä auringon nousu tapahtuu 2 min myöhemmin kuin tänään, mutta lasku 5 min myöhemmin. Joten päivä on viikossa pidentynyt huimat kolme minuuttia.

Joten laittakaa auringonlasit päähän ja kytkekää lämmitys pois päältä!

Kuva on kyllä viime keväältä.
Se on otettu Nauvon kesämökin pihalta.
Huhtikuuhun asti tätä saanee odotella, joten jospa laittaisitte sittenkin lämmityksen päälle! 😇

Pitkiksellä

Olen koko vuoden pyrkinyt juoksemaan vähintään kympin lenkin joka toinen viikko. Sitä tällainen vanha äijä kutsuu pitkäksi lenkiksi! 😇

Tänä vuonna niitä on tullut yli kolmekymmentä, joten tavoite on täytetty.
Suurin osa lenkeistä on juostu PK-sykkeillä, joten ei niitä ihan urheiluksi ole voinut kutsua.
Tänään poikkesin säännöstä. Juoksi alku- ja loppuverryttelyn välissä 14 kpl 300 metrin reipasta juoksua ja niiden välissä palauttelin 200 metriä kävellen ja hölkäten.

Lenkin keskipulssi oli 133, joten ihan kunnon lenkki siitä tuli.
Maksimissa syke oli 159 – maksimini on nykyään noin 170, mutta sitä en ole tavoittanut aikoihin. Mutta varmasti se löytyisi kun tekisin kunnon intervalleja hampaat irvessä.

Ja todennäköisesti selviäisin hengissä kertomaan siitä jälkipolville!
Pitää testata ensi vuonna.
Ainakin jos hyväksyvät minut KARU:n maratonille ensi huhtikuussa.

Minulla on ollut ongelmia sykkeiden kanssa viime viikkoina. Leposykkeeni ei laske yölläkään normaalilukemiin alle 50, vaikka nukun hyvin ja riittävästi. Oura sormus antaa jatkuvasti huippulukemia unen laadusta.

Saapi nähdä mitä tämän päivän lenkki tekee sykkeille...

Tässä tiedot aamun lenkistä.
Nuo sinertävät pylväät ovat vetojen arvoja.
Vaaleansinisissä vauhti on hieman yli 7 min/km.
Kolmessa viimeisessä vauhti nousi jo alle seiskan.
Tosin vauhdista ei oikein voi puhua,
kun huippukävelijät etenevät maratonin neljän minuutin km-vauhtia... 😂

Talvirasteilla

 Nyt oli vaikea rata tällaiselle asentohuimauspotilaalle.

Pahimmillaan kuutosrastilla. Tulin sinne alakautta kun katsoin, että rastipiste on kivi alhaalla.

Jouduin siis kiipeämään takaisin ylös ja tulin sen avokallion pohjoispäähän nelivedolla. Sillä avokalliolla en enää uskaltanut nousta seisomaan huimauksen takia ja konttasin rastlipulle leimaamaan. Oli sen verran jyrkkää rinnettä alaspäin, että itsesuojelu esti nousemisen...

En sentään joutunut keskeyttämään niin kuin Kalle Rovanperä Japanissa Formulan ratin takana.

Mutta vaikeaa oli alusta loppuun asti...

Ainoan pummin Tuloslaskenta antoi tuosta kuutosrastin konttauksesta, mutta kyllä pummia tuli muiltakin rasteilta ja reitinvalinnoilta.
Tällä iällä ja näillä taidoilla pitäisi joka rastin jälkeen lukea karttaa puoli minuuttia. Tai ehkä sittenkin rukoilla!?

Lähtökolmio oikeassa alanurkassa.

Valokuitu

Taloyhtiöömme asennettiin alkusyksystä valokuitu.

Sen perusmaksu sisältyy yhtiövastikkeeseemme, mutta en sitä hankkinut meille vielä silloin.

Erinäisten kommervenkkien jälkeen vaihdoin operaattoria Teliasta kotimaiseen toimijaan. Sen myyntimies sahasi vanhan miehen silmään ja palasin takaisin Telialle.
Kuukausihinta laski muutamalla kympillä ja kaiken lisäksi sain purettua nettiliittymän kun vaihdoin käyttämään Telian valokuituliittymää.

Ulla koki sen tarpeelliseksi, TV-kanavien kuvanlaadussa on ollut hieman laatuongelmia. Uskoimme, että voimme nyt käyttää telkkaria valokuituliitännällä, tehon puolesta se olisi onnistunut, mutta 13 vuotta vanha telkkarimme ei toiminut valokuidulla.

Mutta nyt meillä on hieno nettiliittymä.

Ja riittää meidän tarpeisiimme seuraavat sata vuotta...

Nämä nopeudet riittävät meille boomereille ihan hyvin! 😜

Street Orienteering Kerttula

Olen kärsinyt pitkään pahasta korvatulehduksesta ja se on ilmeisesti aiheuttanut koko kropalle pitkään kestäneen rasitustilan.

Juoksukuntokin on siinä kärsinyt eikä askel ole noussut.

Sain siihen pari viikkoa sitten kunnon lääkkeet. Se on vaikuttanut fyysisiin suorituksiin positiivisesti ja juoksu tuntuu nyt helpommalta. Vauhtikin on parantunut.

Tänään pääsin suunnistamaan Kerttulassa, ei tarvinnut nousta mäille ja koko ajan pystyi juoksemaan lukuun ottamatta menoa rastille 26. Valitsin siinä menon polkua pitkin ja se oli virhe. Polku oli liukas ja hidas.

Muuten meni suunnitelman mukaan. Pisteitä en paljon saanut, kun tuloslaskenta väitti vastauksiani vääriksi.
Jos ei korjauksia pisteisiin tule, niin lopetan Streettaamisen! 😂

Lähtö ja maali kartan yläosassa.
Lähtökolmio ja ja maaliympyrä ovat päällekkäin.

Kännykkää ostamassa...

Minulla on ollut käytössäni Samsung S10 kännykkä vuosia. Sen akku on tullut tiensä päähän, vaikka känny olisi vielä minulle riittänyt.

Ajattelin ensin, että voisin saada siihen uuden akun takuuna ja löysin tositteen sen ostosta – siitä oli jo aikaa vierähtänyt melkein kuusi vuotta, vaikka vaimo aina väittää, että minä vaihdan näitä vempaimia kerran vuodessa.

Joten takuun asemasta etsin, mitä akun vaihto maksaa. Viidellä kympillä sen saisi.
Sitten etsin tarjouksia uusista. Saman valmistajan malli A16 oli tarjouksessa hintaan 69 euroa. Laite oli viime vuoden mallia, mutta minun käyttööni ihan passeli.

Riensin DNA:n myymälään Skanssiin, jossa oli netin mukaan yksi kappale hyllyssä.
Myymälässä oli hieman kansaa, kun päivä oli Black Friday.
Kun pääsin myyjän juttusille ilmeni, että se oli myyty jo tunteja sitten. Mutta myyjä kertoi, että keskusvarastolla niitä vielä riittää, joten tilasin sellaisen.

Sain sen käteeni eilen ja siirsin tietoni uuteen laitteeseen. Mutta kun Boomeri tekee näitä hommia, niin onnistuminen oli huonolaatuinen.

Sain kyllä puhelimen käyntiin, osan tiedoista siirrettyä ja nettiyhteyden toimimaan.
Mutta pankkiin en päässyt ja muutama muukin elintärkeä yhteys katosi.

Tänään sitten luovutin. En mennyt hirteen, vaan ajoin kuopuksemme luokse.
Kaikki – lukuisat -- ongelmat ratkesivat noin puolessa tunnissa.

Aikaa kului vasta kun siirryimme autoon. Nykyautossa pitää olla toimiva yhteys auton ohjelmien ja käyttäjän kännykän välillä ennen kuin tietyt asiat toimivat moitteetta.
Siinä Juhalla taisi mennä enemmän aikaa tietokoneen kanssa.
Mutta kaikki pelaa nyt autossa, tietokoneessa, kännykässä, Garminissa ja Ourassa.

Kyllä elämä oli helppoa ennen tätä tietotekniikan orjana olemista...😒

Kuvakaappaus Samsungin nettisivuilta.

Sisarustapaaminen Sastamalassa

Kävimme tiistaina Maijan ja Leenan kanssa tervehtimässä siskoamme Sirkkaliisaa Vammalassa.

Hän asustaa nykyään Tupahoiva-nimisessä hoitokodissa Vammalassa, paikka on sama, jossa hänen miehensä Risto vietti viimeiset vuotensa.

Siskolla on käytössään huone, jossa oli todella hieno näköala ikkunasta. Sen alla solisi puro kuohuvana koskena – ainakin näin sateisena syksynä.

Sirkkaliisa vaikutti hyvin tyytyväiseltä asumiseensa siellä.
Henkilökunta oli todella ystävällistä, joten hän on hyvässä hoidossa.

Vietimme siellä parisen tuntia menneitä muistellen, nautimme talon tarjoamista kahveista ja Maijan tuomista glögeistä.

Hyvillä mielin jätimme siskomme ja palailimme takaisin Turkuun tuulilasin pyyhkimien liikettä katselle. Vettä ei satanut mutta nastat irrottavat tien pinnasta mustaa mönjää, joka vaati ikkunan pesua säännöllisesti.

Poikkeuksellisesti meitä on kuvassa vain neljä!
Velipoika oli katkonut luita käsivarrestaan eikä päässyt osallistumaan.
Jospa ensi kesänä saisimme taas koko porukan koolle!

Ehdokkaaksi vaaleihin?

Nuorena miehenä olin aktiivisesti mukana tekemässä politiikkaa.

Lähinnä minun ja Viitasen Jorkan ansiosta Tekun edustajavaalit muuttuivat poliittisiksi ja edustamamme Tekun Opiskelevat Oikeistonuoret voittivat vaalit ylivoimaisesti.

Itse en ole ollut koskaan ehdokkaana vaaleissa. Mutta nuorena opiskelijana sain ehdottomasti hienon idean.

Avioliitto muodostetaan pakolliseksi ja kun henkilö täyttää 20 vuotta valtiollinen tietokoneohjelma valitsee nuorelle puolison, jonka ikä on 50 vuotta.
Vuosi kun on kulunut, niin puoliso vaihtuu vuotta nuoremmaksi.
Näin tapahtuu vuosittain ja sitten kun henkilö täyttää 50, niin hän saa kaksikymppisen aviopuolison.

Ennen ja jälkeen kukin valitsisi seurustelukohteensa ihan itse.
Tässä olisi monta loistavaa puolta.

Ensinnä seksuaalinen halu ja tarve on nuorella miehellä ja vanhemmalla naisella parhaimmillaan.
Toiseksi sanotaan, että vaihtelu virkistää. Vuodessa ei ehdi kyllästyä pahimpaankaan kumppaniin.

Kun esittelin ideaani illanistujaisissa kaikenikäisille ihmisille, niin 80 prosenttia sanoivat silmät säihkyen äänestävänsä minua. Loput vetivät tiskirätillä päin naamaa.

Vaikka tämän otoksen pohjalta läpimenoni olisi ollut varmaa, niin milloinkaan en ryhtynyt ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa.

Jälkeenpäin on monta kertaa kaduttanut, kun katseli minkälaista populaa sinne eduskuntaan valittiin...

Kuvakaappaus netistä.

Suunnistamassa ja akkua lataamassa...

Eilen illalla huomasin, että kännykän lataus oli nollilla. Latasin akun 40 prosenttiin ja suljin kännykän yhteydet ulkomaailmaan. Aamulla latausta oli jäljellä 1 %.

Samsung heräsi kertomaan, että akku pitäisi vaihtaa. Latasin sen täyteen ja lähdin suunnistamaan.

Sen jälkeen aloin etsiä paikkaa, jossa akun voisi vaihtaa. Samsung suositteli DNA:n myymälää Skanssissa. Ajoin sinne ja löysin myymälän. Siellä ei tiedetty, että heillä vaihdetaan akkuja. Kertoivat, että he kyllä mielellään vaihtaisivat nettiliittymämme. Kerroin, että ole parin kuukauden aikana vaihtanut kaikki liittymämme kahteen kertaan emmekä jatkaneet keskustelua.

Kotona sitten kaivelin tietoja kännykkäni historiasta. Se olikin yli viisi vuotta vanha ja kaikki takuut olivat rauenneet. Akun vaihto siihen maksaisi noin 50 euroa.

Tämän mustan viikon tarjouksista löysin Samsungin kännykän hintaan 69 euroa. Konsultoin Juhan kanssa. Hän kertoi, että minun käytölläni se on ihan oivallinen peli ja myyntihinta alle valmistuskustannusten.

Netistä näin, että Skanssin DNA-myymälässä oli yksi niitä jäljellä – eivät ottaneet varauksia.
Kiirehdin takaisin kauppaan ja myyjä kertoi, että se kappale oli myyty jo tunti sitten.

Mutta sanoi, että pääkonttorin varastossa niitä on ja myi minulle sellaisen.
Ensi viikolla pääsen näpelöimään sitä ja mahdollisesti katumaan ostostani.
Halvalla ei nimittäin kovin usein saa mitään hyvää.

Tämähän maksoi vähemmän kuin pullo Koskenkorvaa. Ja se ei ole pettänyt koskaan!

Tosin se onkin vähän kalliimpi kuin ostokseni mutta toisaalta Kossupullo ei ole koskaan meillä kestänyt viittä vuotta... 😢

Tapahtumapaikka oli Lausteen Fresbee-rata.
Olen siellä samonnut koirien kanssa satoja kertoja ja muutenkin juossut siellä.
Silti tein parin minuutin pummin kasilla.
Kopioin radan TurkuNightChallences sivuilta, täällä oli juostu torstai-iltana kisat.
Rastilippuja ei ollut ja pyydän nöyrästi anteeksi kartan kopiointia!!
Tapahtuman nimi oli Lausteen Laukka. Tänään nurmikot olivat vetiset ja raskaat.
Vanhus väsyi...

Smaragdihäät

Tänään viisikymmentäviisi vuotta sitten kävelimme Ullan ja kahden todistajan kanssa kirkkoherran virastoon. Siellä nuori pappi vihki meidät kristilliseen avioliittoon. 

Pappi oli selvästi hermostuneempi kuin vihittävä nuoripari. Raamattu tärisi vapisevissa käsissä eikä se johtunut alkoholin vaikutuksesta.

Yhä me vielä jaksamme kulkea rinnakkain tätä elämän polkua. Kristillisyys on vuosien saatossa kadonnut eikä tämä taisto aina ole ollut ihan verrattavissa purjehdukseen rasvatyynellä merellä. 

Mutta ei ole vielä eropapereitakaan laitettu vetämään. Alkuvuosina sitä toimenpidettä tarjottiin Ullan veljelle, mutta hän kieltäytyi ottamasta vastaan näin sekavaa ja vaikeaa juttua.

Suuri ajattelija, ex-missi ja diplomiekonomi (vaiko sittenkin diplomikosmetologi) Lenita Airisto on todennut ties kuinka monennen avioliittonsa jälkeen, että rakkaus kestää kolme vuotta. Sen jälkeen suhde muuttuu joko ystävyydeksi tai vihaksi.

Kaipa se meillä on sitten muuttunut jonkinasteiseksi ystävyydeksi, kun kummallakaan taistelun osapuolella ei ole näkynyt leipäveitsen viiltoja kropassaan.

Paitsi että kun ikää on paljon ja lisää tulee, niin aina joskus leipää leikatessa puukko hieman lipsuu ja käteen ilmestyy pieni haava.
Mutta se on ihan itse aiheutettu ilman puolison apua!

Jos oikein muistan, niin se meidät vihkinyt pappi jotain sellaista puheli, että kuolema teidät erottaa. 
Taisi uskon mies olla oikeassa ennustuksessaan... 😊

Kuvakaappaus netistä, Kultaseppä Kulmalan mainoksesta

Street-O, Uittamo

Pääsin taas suunnistamaan, jos nyt tätä katusuunnistusta voi suunnistukseksi kutsua, kun on tehnyt reitin valmiisi kotona työpöydän ääressä.

Olin siis tehnyt huolellisen suunnitelman kuntoni äärirajoille.

Alkuun itään rastille 41. Siinä joutui lukemaan karttaa ahkeraan, kun kartan mittakaava oli 1:9.000 ja pohja oli varmaankin sprinttikartta 1:4.000. Ikänäöllä kartan lukeminen vaati suurennuslasia.

Rasti löytyi ja jatko myös 52-54-45.

Tästä oli tarkoitus mennä rastille 54, mutta se koukkaus jäi vauhdissa näkemättä, joten jatkoin 24-55-53-35-12-51.

Kun vilkaisin kelloa, niin totesin, että minulla on aikaa käydä rastilla 21.

Tulin maaliin ja aloin ihmetellä, miksi aikaa kului vähän ja matkaa myös.

Vasta sitten huomasin yhden rastin jääneen väliin.
Tässä kisassa siitä ei hylätä, mutta pisteet jäivät saamatta!

Taas tuli yksi muistutus, että vinttikammarissa on hiukan kosteat purut! 😓

Lähtö ja maali olivat kartan alareunassa!

Terveen paperit

Huimauslääkärini soitti minulle eilen illalla.

Hän on saanut aivojeni magneettikuvat ja analysoi niitä minulle.
Kertoi, että aivoni ovat periaatteessa ihan kunnossa ottaen huomioon, että täytän runsaan vuoden päästä kahdeksankymmentä vuotta.

Mutta kyllä siellä näkyy ikääntyminen - kuulemma se näkyy kaikilla ikäisilläni ihmisillä.
Kun kysyin sitä, että pärjäänkö pääkopassani olevalla ryppyperunalla vielä kymmenkunta vuotta, hän sanoi uskovansa vahvasti, että pärjään. 

Neuvoi minulle yhden asentohuimauksen testi- ja hoitoliikkeen. Se on vielä tekemättä, sitä en kotona pysty tekemään.

Kun esitin, että saatuani häneltä lääkityksen korvakäytävän tulehdukseen, niin kahden päivän päästä kaikki huimausoireet loppuivat. Ja kysyin, että olenko nyt sen perusteella terve täältä osin.

Siihen hän ei ottanut lopullista kantaa, sanoi että aika näyttää.

Aika näyttää sen varmasti.
Myös sen, että syntyessämme me kaikki saamme kuolemaan johtavan vakavan sairauden... 👌

Saaristossa

 Lähdimme eilen ajelemaan kohti Nauvoa. 

Ei meillä mitään rästihommia siellä enää ollut, tarkistettiin paikat talven varalle. 
Kaikki kunnossa.
Vaihdoin riistakameraan patterit, vaikka sen kameran valovoimaa on sitä luokkaa, että tuppaa kaikista kuvista tulla yökuvia.

Paluumatkalla poikkesimme nuorimman poikamme luona. Olivat hankkineet rantasaunan nyt syksyllä ja viihtyvät siellä melkein paremmin kuin parin sadan metrin päässä olevassa asunnossaan.

Kuvia en sieltä jaksanut enää ottaa, mutta paikka on mitä ihanin. Mereen on matkaa noin kymmenen metriä ja ikkunasta näkee meren aallot ja vedessä seilaavat linnut. Kesällä myös veneliikenteen ja Nauvon lauttojen rantautumisen Nauvon puoleiseen laituriin.

Tällä reissulla ylitimme ylitimme uuden Rävsundin (Kirjalansalmen)sillan molempiin suuntiin. Edellisellä matkalla piti vielä menomatkalla käyttää vanhaa siltaa, joka talven aikana puretaan pois.

Mökin tontilla liikkuu päivittäin yksi kettu.
Yleensä yöaikaan, mutta välillä se uskaltaa paikalle päivän valossakin.

Ihan hienon sään saimme reissullemme.

Kohti parempaa???

 Sain lääkäriltäni reseptin korvatipoille.

Niiden oli määrä parantaa korvissani oleva tulehdus.

Jo parin päivän jälkeen vaikun valuminen korvista loppui. 
Se vaikutti fyysiseen olooni mutta myös siihen, että kuulolaitteeni eivät kaivanneet huoltoa ja puhdistusta aamuin illoin!

Kaiken lisäksi huimaaminen on lähes poistunut!
Aamulla edelleen pitää nousta vuoteesta varovasti, koska verenpaineeni on aamulla keskimäärin 100/60 ja se on ilmeisesti siinä rajoilla, että voidaanko sitä kutsua liian alhaiseksi. 

Melkein nyt tuntuu siltä, että kalloni magneettikuvaus oli tarpeeton.

No, se selviää maanantaina kun lääkäri on luvannut soitella tuloksista ja aivojeni mahdollisista voista.
En ole sen takia menettänyt yöuniani ja nyt kun olen tahnyt diagnoosin niin rentouteni tulevaisuuden suhteen on lähes täydellinen.

Kävin aamulla juoksemassa.
Taivaalta tuli tiskirätin kokoisia räntähiutaleita.
Olisin mieluummin tällä hetkellä Torreviejassa Espanjassa, 
Mutta vaimoni ei suostu matkustamaan mihinkään.
Olen siis vankina Suomessa tämänkin talven! 😟

P.S.
Tämän ikäiset ihmiset kuten minä, eivät juuri puhu muusta kuin sairauksistaan.
Olen siis liittynyt ikäisteni joukkoon!!!  😀😂😉

Jatkotutkimukseen

Kävin tänään huimauksen ammattilaisen tutkittavana.

Siinä käytettiin erilaisia apuvälineitä ja päätä käännettiin suuntaan jos toiseen.
Korvat tutkittiin jopa niin rajusti, että melkein olisin päästänyt kirosanan suustani, jos olisin ollut yksin.

Tutkittiin tasapaino silmät suljettuina - siitä sain ikäisekseni puhtaat paperit, mutta olen sitä treenannut selvitäkseni suunnistuksesta kunnialla.

Lopuksi lekuri totesi, että ei tämä ole sellainen normaali asentohuimaus, jota itse epäilin ja jonka kanssa elämä olisi varsin helppoa.

Totesi, että hommaa pitäisi jatkaa aivojen magneettikuvauksella, mutta että se maksaa täällä yksityisellä puolella aika paljon.

Sanoin, että vaimo, joka minut tänne lähetti, esitti jo lähtiessäni että sellainen pitäisi tehdä.

Siihen lekuri totesi, että sitten meitä onkin kaksi asiantuntijaa sitä mieltä.

Totesin, että olen tottunut tekemään auktoriteettien esitysten mukaan ja suostuin jatkamaan. 

Sain ajan huomiseksi ja lääkäri soittaa tuloksista ensi maanantaina.

Amen! 👌

Huimaus ilman huumeita

Olen taas kärsinyt vahvasta huimauksesta.

Viime viikolla korvavaikku teki tulpan oikeaan korvaan niin, että en kuullut sillä mitään.
Minulla on ainetta vahan poistoon ja se toimii siihen hyvin.

Pienenä rasitteena sen käytössä on se, että seuraavana päivän jouduin kävelemään seiniä pitkin.
Seuraavana päivänä tasapaino oli taas normaali, joka tarkoittaa minulle nykyisin sitä, että tämä huimaus on lievää. Mutta en voi katsoa ylös enkä alas - jos niin teen niin kaatuminen on lähellä.

Tänä aamuna tilanne oli taas päällä ja kävelystä ei tullut mitään.
Totesin, että nyt lienee aika tarttua härkää sarvista ja aloin tutkia turkulaisista lääkäriasemista henkilöä, jolla olisi kokemusta huimauksesta.
Sellainen löytyi Mehiläisestä ja sain varattua häneltä ajan huomenna illalla.

Olis se aika hienoa, jos pääsisi viettämään normaalia terveen ihmisen elämää - jos nyt tämän ikäinen enää siihen milloinkaan yltää! 😐

Kuvakaappaus Googlen sivuilta

Kateuspäivä

Tänään on kansallinen veropäivä eli kansalaisten verotiedot tulevat julkisiksi.

Koska en ole hirveän kateellinen, niin en näitä tietoja tutki sen tarkemmin – isoimmat otsikot luen lehdistä.

Mutta on näillä tiedoilla ollut merkittävä vaikutus elämääni.

Lukion toisella luokalla rakkaat opettajani olivat sitä mieltä, että minut pitää jättää luokalleni, antoivat nelosen todistukseen vieraista kielistä eli ruotsista, englannista ja saksasta.

Olin sitä meiltä, että pärställäni ja käytökselläni oli vaikutusta asiaan.
Olin keväällä kirjoittanut yo-kirjoitusten enkusta arvosanan a- eli hyväksytyn, joten minun olisi pitänyt saada siitä viitonen todistukseen.
Lyhyestä kielestä eli saksasta ei ollut tapana antaa matikkalinjalaiselle nelkkua – siis katkera vääryys.

Ruotsinkielen opettajamme oli homo ja hänellä oli tapana ottaa ”sopivat” kohteet yksityiseen opetukseen kotiinsa. Tiesin näistä sen verran, että ensimmäisellä kerralla piti ottaa villatakki pois päältä ja seistä asennossa niin kauan, että ope oli saanut laukaistua itsensä. Toisella kertaa piti ottaa paitakin pois. Kolmannesta kerrasta ei kukaan ole kertonut mitään.

Minä kävin vain sen eka kerran ja se lienee syy neloseen. Tosin se oli ainoa nelkku, joka vastasi todellisuutta.

Todistuksen jaon jälkeen kaivoin esiin verokalenterin, siihen aikaan siellä oli painettuna kaikkien nimi, ammatti ja tulot.
Katsoin sadan ensimmäisen merkonomin ja insinöörin tulot ja totesin, että inssit tienasivat noin 20 prosenttia enemmän kuin merkonomit.

Ammatinvalintani oli tehty.

Tosin ei se ihan oikeaan sattunut. En ole millään lailla insinööri ja kaupallista pienyritystä vetäessäni olen enemminkin tehnyt merkonomin hommia.

Mutta katunut en ole valintaani.
En kadu kuin syntejäni, mutta niitähän en ole eläessäni tehnyt... 😂

Kuvakaappaus aamun Turun Sanomista!

Käynti Kakolassa suunnistaen

Maanantaina oli taas vuorossa Street Orienteering, tällä kertaa Turun keskustan liepeillä.
Aurajoki tuli ylitettyä kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran Förillä, siinä oli yksi rasti, joten varmasti sitä sai käyttää ylitykseen.

Se olikin eka rasti, jolla kävin - eli alku 23-52-35-45-51-24-44. Tämä rasti oli Martin kirkon pihassa, sinne sai kiivetä oikein kunnolla.

Sitten rasti 34, jolta piti laskeutua jyrkkää ja savista rinnettä, minä kierteli hiukan sivummalta eikä ongelmia. Jäljistä päätellen joku mennyt reippaammin, kun lasku-ura näkyi vahvana savessa.

Sitten 43 ja joen ylitys toisen kerran. Eteenpäin 55-33-32-42-12. Päätin ottaa tämän halvan rastin mukaan, niin ei tarvinnut kavuta pitkiä portaita ylös.

Olin säästänyt loppuun kaksi arvorastia 54 ja 56, joista sai yhteensä 110 pistettä. 56:lla pääsi käymään Kakolan vankkojen muurien sisäpuolella.

Aikaa jäi käyttämättä, ei sen takia, että olisin juossut kovaa vaan siksi, että tein taas liian lyhyen lenkin.
Kermaperse sääli vanhaa äijänkörilästä!

Paljon joutui (sai?) kulkemaan portaita ylös ja alas. Seurauksena se, että oikea polvi oli eilen kipeä eikä kävelystäkään tahtonut tulla.

Urheilijahan ei näe tervettä päivää. Ja harvassa ne ovat tällaisella hitaalla kuntoilijallakin.

Aika tutuissa maisemissa sai edetä.
35:n vieressä olen työskennellyt ennen Tekua pari vuotta.
56:n vieressä asuin myös pari vuotta.
33:n yläpuolella (ei näy kartalla) on rippikirkkoni.
44 oli Martin kirkon pihalla, siellä kävin kouluaikana pari kertaa vuodessa.

Korva pipinä

Eilen iltasella oikea korvani kuuroutui.

Ei lopullisesti, siinä oli vaan vaikkua mennyt niin tiiviiksi, että puheäänet eivät siitä päässeet läpi. Minulla on korvasuihketta, joka pehmentää vaikun ja se valuu sitten ulos korvasta aikanaan.

Mutta tällä aineella on sellainen ominaisuus, että se aiheuttaa minulle toisinaan voimakasta huimausta. Kävin tänään kyllä pienellä aamukävelyllä, se sujui kohtuullisesti.

Sen sijaan koko päivänä en pystynyt tekemään mitään hyödyllistä, kun piti askareitten aikana pitää kiinni seinästä tai jostakin muusta paikallaan pysyvästä.

Nyt iltaa kohden olo alkaa helpottaa aja minulla on vahva usko, että huomenna normalisoidun eli voin siivota, tehdä ruokaa, käydä kaupassa, pestä pyykkiä ja jos oikein hyvin käy, niin voin käydä jopa juoksemassa.

Rukoilkaamme!

Tämä on se aine, joka pehmittää vaikun.
Ja se perkele pehmittää myös minut,
kun seuraavana päivänä horjun kuin olisin juonut kaksi pulloa Kossua! 😖

Koira lähti

Viime yönä Anna ja Juha lensivät takaisin Kiinasta. Se oli yölento, perillä Helsingissä ennen kuutta.

Anna meni töihin ja Juha haki Gaian ennen yhdeksää.

Jälleennäkemisen riemu oli rajaton. Gaia ei kantanut kaunaa pitkästä poissaolosta. Koira unohti meidät täysin eikä peräänsä katsonut, kun jatkoivat matkaansa.

Kävin tekemässä Marrasputken kävelysuorituksen nyt ilman koiraa. Hieman reippaampana tein lenkin kuin koiran kanssa.

Sitten vuorossa oli kämpän siivous – sitä kun ei oikein voinut tehdä, kun Gaia hyökkäsi hampaiden kanssa imurin kimppuun, koulutus jäi meiltä tekemättä. Ja siivous myös, siitä en ollut pahoillani…

Minulla on tapana aika paljon istuskella pöydän ääressä tietokone silmieni edessä. Tuolissani on rullat alla, joten siihen on helppo istua ja tarvittaessa kääntyä.

Gaia on paimenkoira ja kun olen sen virallinen ulkoiluttaja, niin olento vahtii minua tarkasti. Päiväsaikaan se tapahtuu siten, että koira parkkeeraa itsensä tuolini taakse.
Se tarkoittaa sitä, että piti aina ennen tuolin siirtämistä katsoa, missä vahtini on.

Vielä nyt illalla käännyin vaistomaisesti katsomaan, voinko vapaasti työntää tuolia taaksepäin.

Katsotaan kuinka kauan jatka tätä refleksiä!

Melko väkivaltaista on tuo koiran hellyyden osoitus! 😜

Taas suunnistamassa

 Paluu katusuunnistuksen pariin.

Tänne vaimokin päästi minut, kun ei ole vaaraa eksyä kovin kauas, kun tapahtuma käytiin ruutukaava-alueella.

Eikä ollut kovin vaikeaa, kun tuttuja katuja pitkin sai mennä.
Ensimmäinen tenkkapoo tuli, kun rastivälillä 12-45 rakennusliike oli sulkenut jalankulkitien ja piti ylittää katu kielletyllä kohdalla.

Rastin 41 jälkeen jouduin ulos kartalta, mutta vain tältä omalta tulosteeltani ja tiesin, että seuraavasta kadunkulmasta on käännyttävä vasemmalle.

Sitten jatkoin suunnitelmani mukaisesti Kuuvuorelle, yo-mäelle ja kohti maalia.

Rastilta 22 käännyin vielä takaisin päin käydäkseni hakemassa myös ratin 21, mutt kun katsoin kellooni, niin totesin, että en taida ehtiä, vaan jolkottelin rauhassa maaliin.

Lähtö ja maali ovat kartan lounaisnurkassa.

Päin helvettiä

Kävin eilen rokotuttamassa itseni influenssaa ja koronaa vastaan.

Nykyisin ne neulat ovat niin ohuita, ettei sitä edes huomaa kun neula sujahtaa ihon alle.

Illalla kun menin nukkumaan, niin kääntyessäni vasemman kyljen varaan, niin sattui julmetusti. Mietin mikä se voisi olla. En ole käynyt suunnistamassa, en ole kaatunut ja muutenkin viettänyt rauhallista elämää. Hetken mietittyäni, totesin, että sehän johtui siitä rokotuksesta, laittoivat lihakseen jotain vettä väkevämpää!

Tänään jatkoin rokotusten parissa. Olen ollut mukana kolmisen vuotta rokotetutkimuksessa, jossa testataan rokotetta borrelioosia vastaan.

Se on tietysti lähellä sydäntäni, koska olen taudin kahdesti sairastanut ja meidän mökillä altistun punkin puremille monta kertaa kesässä.

Tutkimuksessa otetaan verinäyte monta kertaa ja henkilökunta kyselee aina miten menee.

Tänään vastasin, että päin Helvettiä!

Hoitaja tietysti säpsähti ja tiedusteli syytä moiseen.

Kerroin tälle tutulle rouvalle, että olen ateisti ja sitten kun kuolen, niin Helvettiinhän minä pääsen - ikuiseen lämpöön ja takkatulen ääreen. Ja lisäsin, että ikää karttuu ja eihän tässä ikuisesti eletä ja se on hyvä tietää minne joutuu.

Hyvässä sovussa erottiin, vaikka hän ei luvannut liittyä seuraani tuonpuoleisessa. Tämä oli viimeinen käynti tässä tutkimuksessa. Hieman lupailin, että saatan kyllä palata jonki mielenkiintoisen rokotteen testaajaksi.

Kuvakaappaus Wikipediasta.
Jos kuva on autenttinen, niin pitää fundeerata minne on matkalla.
Näkyy tuo pääpiru oleva ihmissyöjä!

Gaia hoitoon

Keskiviikkona saimme hoitokoiran vieraaksemme.

Gaia tuli hoitoon, kun omistajat pakenivat runsaaksi viikoksi Kiinaan.

Koirasta on viime juoksuajan jälkeen tullut sisäkoira. Tosin ei tee tarpeitaan vessaan, vaan on sentään vietävä ulos.
Kun tarpeet on tehty, niin sitten joko heti takaisin kotiin tai puolittain kannettava eteenpäin.

Ehkä tämä johtuu osittain jatkuvasta sateesta – toivottavasti!
Pitänee lähteä yksin kävelemään, kun tästä ei seuraa saa!

Tai suunnistamaan – Street Orienteering alkaa ensi viikolla ja ehkä saan kuningattarelta luvan, se kun järjestetään ruutukaava-alueella!

Tiukka katse.
Ei kuitenkaan ano ulos vaan joko rapsutuksia tai herkkupaloja... 😏

Tilasto = emävale

Olen viime viikkoina ihmetellyt blogisivujeni kävijämääriä.
Ymmärrän hyvin, että kerron mielenkiintoisista asioista ja tapahtumista.

Varsinkin kun näin ikääntyessä ja fyysisten ja henkisten voimavarojen huvetessa tapahtuu ja sattuu kaikenlaista. 

Mutta ihan pikkuisen pientä päätäni ihmetyttää se, että eniten kävijöitä käy lukemassa näistä mielenkiintoisista asioista Kauko-Idästä.

Hongkongissa en ole käynyt enkä käy.
Singaporessa olen käynyt, mutta siellä on liian kuumaa minulle.
Myös Meksiko on ja jää käymättä.

Jos olisin nuori, komea ja rikas, niin saattaisin kuvitella, että näistä eksoottisista maista hemaisevat kaunokaiset lukevat tekstejäni siinä toivossa, että ottaisin heihin yhteyttä.

Mutta totuus lienee se, että ole kirjoittanut kahdesta pashasta - Putinista ja Trumpista - epämiellyttäviä asioita ja heidän vakoiluverkostonsa käyvät sivuillani hakemassa uusia todisteita meikäläisen kaulan katkaisemiseksi!

Tässä tilasto viime viikon kävijöistä maittain.
On Suomi sentään neljännellä sijalla eli päivässä noin neljännes sata todellista lukijaa blogiani käy lukemassa! 💕

TOTAALISEN EKSYNYT

Olin suunnistamassa Salossa Vaihnulinahteen kartalla.

Rastit 1--2-3-4-5 menivät ihan hyvin mutta aika hitaasti.

En tiedä pelottiko kuutosen kielletty alue, mutta menin pahasti oikealle.
Vastaan tuli polku, mutta se ei voinut olla rastin takana oleva polku joten jatkoin matkaa.
Kun arvioin matkan tulleen täyteen, etsin rastia muutaman minuutin mutten löytänyt.

Sitten en tiedä lainkaan mitä olen tehnyt ja miksi. Itse asiassa olin lopettanut suunnistuksen ja tarkoituksena oli mennä maaliin eli tielle, joka oli idässä.

Kartan koilliskulmalla Metsäsprintti sanan M-kirjaimen kohdalla kaivoin taskustani kännykän katsoakseni kartasta, missä olen. Sain kyllä kännykän aukin, mutta märästä kännystä märillä ja kohmeisilla sormilla mikään ei auennut. Eikä ollut hiirtäkään matkassa.

Sen jälkeen otin suunnan itään ja noudatin sitä jonkin aikaa. Käännyin koilliseen ja saavuin pellon reunaan - en kyllä tiennyt, että se pellon reuna näkyi kartassani. Kuljin pellon reunaa märkänä, viluisena, janoisena ja nälkäkin alkoi olla.

Kun peltokin loppui, päätin kääntyä etelään.
Mieli teki soittaa 112:een ja kysyä heiltä missä olen ja kuka minut täältä hakee ennen kuin tuuperrun hypotermiaan.

Sitten seurakaverini Pekka soitti ja kysyi missä oikein olen. Vastasin että helvetin isolla suolla, mutta sitä en tiedä missä tämä suo on.

Hän kertoi olevansa maalissa ja siellä on isompi kartta. Kerroin mitä olen viimeksi havainnut: ison pellon, jonka reunassa on valtavan iso oja ja nyt kuljen etelän suuntaan.
Pienen neuvottelun jälkeen Pekka sanoi, että ilmeisesti olet paikannettu. Jatka matkaa etelään ja pian tulet tielle. Olemme siellä vastassa.

Näin tapahtui, näin etsijät, juoksin maaliin ja leimasin emitini.

Sain kotona varsin perusteellisen esityksen, että minunlaiseni seniilin vanhuksen paikka on kiikkustuolissa takkatulen ääressä eikä suunnistusmetsässä.

Vastasin, että kyllä, kyllä, mutta kun meillä ei ole keinutuolia eikä takkaa...

Tässä kartta, se oli hiukan pieni minulle. 😎

Järjestäjien nettisivuilla oli isompi kartta.
Sen avulla olisin ehkä hieman nopeammin löytänyt maaliin.✌

Toivon pilkahdus

Kullan hinta laskee, pörssikurssit nousevat ja eilen Trump ilmoitti koventavansa otetta Venäjästä.

Onko joku käynyt kuiskaamassa Trumpin korvaan, että hän ei ikinä saa Nobelin rauhanpalkintoa, jos hän antaa Putinin viedä itseään kuin pässiä narussa?
Jos Eurooppa ja muut vapaan maailman maat alkavat tosissaan sulkea Venäjän kassaan sodasta huolimatta valuvat miljardit, niin tässähän voi käydä niin, että jossakin vaiheessa todella saadaan aselepo Ukrainan itärajalle.

Mutta asiassa on monta mutkaa ja muttaa. Eikä vähiten sen suhteen mitä tämä tuuliviiri Trump tekee parin päivän tai viikon päästä.

Eiköhän tässä vielä muutama vuosi saada lukea lennokkien iskuista Ukrainaan ja eri puolille Venäjää.

Mutta jos taistelut jossakin vaiheessa saadaan loppumaan, niin sitten maailmantalous lähtee huimaan nousuun.
Jälleenrakennus antaa ihmisille töitä ja tehtaille tilauksia.
Kiitetty olkoon sota – edellyttäen, että se loppuu.

Ja ainahan ne ovat jossakin vaiheessa loppuneet.
Rukoilkaamme!

Kirjalansalmen uusi silta

 Uusi silta Paraisilla otettiin tänään käyttöön liikenteelle.

Siksi kävimme Nauvossa vaihtamassa paristot riistakameraan ja samalla paluumatkalla ajoimme uuden sillan yli.
Se kun oli moottoriliikenteen käytössä vielä vain saaristosta mantereen suuntaan.

Olemme sen vierestä ajelleet tänä vuonna kymmeniä kertoja. Ja hitaasti olemmekin ajelleet, siinä kun on ollut 30 km/h rajoitus käytössä jo muutaman vuoden. Pari viikkoa kun vielä kestää, niin sitten aloitetaan tämän yli 60 vuotta vanhan purkaminen.

Kuvaa en ottanut kun ajoin autoa. 
Jos säät sallivat, niin taidan ajella pyörällä katsomaan siltaa hiukan lähempää.
Ja sitten voi sitä katsella myös kameran silmän kautta.

Riistakamera oli ollut kuukauden pihallamme kuvaamassa.
Siellä oli muutama sata kuvaa. Valkohäntäpeurat, ketut, supikoirat, mustarastaat ja hiirihaukat olivat hyvin esillä. Myös ihmisiä esiintyi kuvissa!

Uusi silta taaempana.
Kuvakaappaus Turun Sanomista.
Kuvan copyright TS/Juha Paju-Heikkilä

Ainoa urospeura, joka oli uskaltanut minun reviirilleni!

Näitä naaraspuolisia kuvissa oli kymmenittäin!

Maraton ym.

Kaarinassa järjestettiin maraton, jossa minun piti olla mukana.
Ja olinhan minä, mutten juoksemassa!

Kuten toistakymmentä kertaa ennenkin, olin varmistamassa, että juoksijat pääsevät turvallisesti tien yli.
Keltainen liivi yllä ja stop-merkki kädessä pysäytin juoksijaa lähestyvät autot. Ja yksi sivullinen tarkkailija väitti, että pysäytin Bemarit ja Audit aikaisemmin kuin muun merkkiset! 😂 

Sellainen runsaan neljän tunnin urakka seisaallaan liikennettä vahtien tuntui kyllä raskaammalta kuin puolikkaan juokseminen. Saapi nähdä oliko tämä viimeinen kerta!

Illalla saimme vieraaksemme Gaian, kun isäntäväki meni katsomaan oopperaa.
Lähdin iltapimeässä kiertämään Lausteen pururataa. Siellä on koko kesä tehty valaistuksen uusintaa, mutta vielä eivät ole saaneet valoja päällä.

Ihan kahdestaan saimme Gaian kanssa tehdä runsaan kahden kilometrin lenkin - ketään ei tullut vastaan. Mutta kun aurinko oli jo laskenut, niin hienot oli maisemat.

Hieno oli ilta, kuten koko päivä.

Gaia hieman sumeana?

Asemapaikkani oli risteyksessä, jossa kympin juoksijat kääntyivät kohti maalia ja maratonin ja puolikkaan juoksijat jatkoivat suoraan.
Se lisäsi aluksi hieman homman vaikeusastetta, kun ei riittänyt pelkkä autojen vahtiminen varsin vilkkaassa risteyksessä.