Kesän rientoja

Juhannus meni rauhallisesti ja maanantaina palasimme kaupunkiin. Yllättäen silloin oli vielä paluuliikennettä, että jouduimme odottamaan yhden lauttavuoron ennen ylitystä.

Keskiviikkona meillä oli opiskelukavereiden kanssa laivareissu. Kävimme kylmässä tuulessa Pikisaaressa lounaalla. Ainakin minä säilyin terveenä – ehkä siihen oli syynä runsas oluiden nauttiminen. Ja jatkoimme iltaa Vaakahuoneella.

Tavan mukaan kävelin sieltä kotiin, se on runsas kuusi kilometriä. Ja ylimääräinen mutkittelu lisäksi, taisin olla hieman tuiterissa!

Torstaina kävimme siskojeni kanssa Tuomiokirkon aukiolla nauttimassa virvokkeita ja ilmakin oli oikein kesäinen. Ainakin verrattuna tämän kesän säätiloihin.

Maailmalla tapahtui. NATO piti huippukokouksen. Se meni yllättävän hyvin – perseennuolijat nuolivat persettä ja kokous saatiin päätökseen kohtuullisilla tuloksilla.

Perjantaina ajoimme Nauvoon auto ja peräkärry täynnä tavaraa.

Toin yhden sängyn varusteineen ja kokosin ne vanhaan kauppaan. Se jatkossa kesäinen makuuhuoneeni.

Kuva paluumatkalla Pikisaaresta.

Tässä makuusoppeni ensimmäisenä iltana.

Erilainen Juhannusaatto

Olen ollut viime päivinä hieman laiska juoksun suhteen, joten päätin tehdä pitkän lenkin tänään.

Otin juotavaa sen verran reppuun, että olisin voinut mennä parinkympin lenkin.

Aamulla oli aika kylmä pohjoistuuli ja laitoin päälleni lämpimän pitkähihaisen paidan. Kävin kääntymässä Sundströmin rannassa vastatuuleen ja palailin takaisin omia jälkiäni. Siinä vaiheessa alkoi olla jo niin lämmin, että päätin käydä mökillä vaihtamassa kevyemmän paidan päälle.

Sieltä lähdin pohjoiseen Sexnappantietä ja osittain metsän kautta menin metsäautotielle, joka vei Mielisin yhteislaiturille. Matkaan tuli aika paljon nousua ja päätin palata sieltä takaisin mökille.

Matkaa taittui 15,6 km ja aikaa kului kaksi tuntia ja vartti.

Sitten Ulla patisteli minut kanssaan pihatöihin ja myöhemmin valmistin meille kevyen päivällisen. Sen jälkeen hän päätti tehdä meille huomenna raparperipiirakka, mutta joitain tarpeita jäi puuttumaan.

Totesin, että käydään katsomassa kirkonkylässä Juhannusriehaa ja samalla kaupassa. Sale kun on auki iltayhteentoista asti.

Paluumatkalla totesin vaimolle, että on hiukan erilainen Juhannusaatto, en ole koskaan ennen ajellut autoa aattona iltakuuden jälkeen.

Johon ehtoinen emäntä totesi hieman piikikkäästi, että sinähän et ole ainakaan viiteen vuoteen ollut sellaisessa kunnossa, ettet olisi ollut ajokunnossa.

Aika harvassa ovat ne suomalaiset miehet, joiden vaimo moittii miestään siitä, että juo viinaa liian vähän! 😂

Isolle tielle oli ajettu pyöreätä soraa ja sen päällä oli ikävä juosta.
Joten valitsin ensin pienemmän tien luoteeseen.
Mökiltä ensin itään pohjoiseen ja edelleen itään.
Kävin kääntymässä meren rannalla ja sieltä mökille.
Nousua tuli 160 metriä ja juoksin osan matkaa metsässä ja heinittyneillä metsäteillä.
Hiukan alkoi jaloissa tuntua loppumetreillä. 😓
Kunto on rautaa, mutta ikä alkaa painaa...

Ladattava hybridi

Parin viikon päästä tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä kun sain ajokortin käteeni. Pääsin kyllä heti sen jälkeen ajamaan veljeni Peugeot 404 autoa, joten kokemusta autoista minulla on saman verran.

Ensimmäisen oman auton hankin 1971, se oli loppuun ajettu Fiat 1100. Sen jälkeen on alla ollut joko oma auto tai työsuhdeauto.

Tänä keväänä vaihdoin autoa ja siirryin ladattavaan hybridiin.
Kun molemmat poikani ajelevat aidolla sähköautolla, niin koin tarpeelliseksi siirtyä vihreämpään (??????) autoiluun minäkin.

Tänään kävin kirkonkylässä tankkaamassa olutta ja viinaksia Juhannukseksi.

Menomatkalla mittaritauluun ilmestyi keltainen varoitusvalo öljyn määrästä kera ilmoituksen, että öljyä on liikaa.

En siitä hermostunut, koska akku oli yöllä ladattu täyteen ja liikuin koko matkan sähkömoottorilla.

Palattuani avasin konepellin tarkistaakseni öljytikulla tilanteen.

Kuusikymmenvuotinen kokemukseni ei riittänyt löytämään öljyn mittatikkua, joten nöyränä otin käteeni ohjekirjan.
Siitä selvisi, että joissakin malleissa ei ole mittatikkua, vaan auton tietokone näyttää tilanteen. 

Näyttihän se – öljyä oli riittävästi mutta ei liikaa.

Sitä pieni ihminen oppii uutta asiaa vielä tässäkin iässä...

Käsittääkseni tämä kuva on auton polttomoottorista.
Sen oikealla puolella on sähkömoottorin oloinen laite.
Sitä ei kuvassa näy.
Minun silmiini ei kuvassa eikä luonnossa osunut öljytikkua.
Öljyn täyttöaukko sen sijaan on näkyvissä.
Se paljastaa maallikollekin, että tämä on se polttomoottori! 😂

Juhannuksen viettoon

Tänään piti kiirettä.

Ensin pakkasimme tavaramme Juhannuksen viettoon ja täytimme auton kaikenlaisella tarpeellisella ja tarpeettomalla kamalla.

Sitten vein Ullan keskustelemaan lääkärinsä kanssa, neidolla oli vaihtunut lääke ja se aiheutti jotain ongelmia veriarvojen suhteen. Hän kävi eilen uudelleen labrassa ja lekuri antoi terveen paperit.

Sitten ajoimme mökille Nauvoon, vielä ei ollut lautalla jonoja kolmen aikoihin – mutta eiköhän ne iltaan mennessä ole ruuhkautuneet.

Olin ostanut kolme vuotta sitten liukupenkillä varustetun veneen ja sopinut myyjän kanssa treffit neljältä mökillä veneen myynnin sopimiseksi.

Hän ilmestyi täsmällisesti paikalle venetraileri vetokoukussa. Tarkisti veneen kunnon ja maksoi sovitun hinnan. Yleensä kauppa syntyy kun sekä myyjä että ostaja ovat hieman tyytymättömiä hintaan.
Tällä kertaa vaikutti siltä, että kumpikin osapuoli oli tyytyväinen!

Vasta sen jälkeen pääsin ajamaan runsaasti kasvaneet ruohikot ja niittämään polkujen sivut.

Kesä ei ole ollut kauhean lämmin, mutta kosteus on saanut ruohikot kasvamaan mielettömästi...

Kyllä maalla on ihanaa!
Tänne änkeävät sekä ihmiset että punkit.
Niiden takia - siis punkkien - polut on ajettava säännöllisesti
ja pidettävä polkujen sivut puhtaina pitkästä ruohosta.
Ja nämä työt eivät lopu ennen lokakuuta! 😕

Vastasyntynyt kauriin vasa

Meillä oli Koda pari päivää hoidossa. Teen sen kanssa päivittäin kolme tai neljä lenkkiä. Minun tavoitteenani on saada kasaan kymmenen kilometriä – Kodalle se on aika vähän, mutta kohtuullisen riittävä.

Tänään lenkillämme Koda pysähtyi ja lähti pusikkoon, se ei mitenkään epänormaalia ole koiralle. 

Katsoin koiran menosuuntaan ja näin ylhäällä kalliolla ison kauriin korvat pystyssä. Se ei liikahtanut paikaltaan, vaikka koira liikkui.

Sitten näin vajaan kahdenkymmenen metrin päässä meistä kauriin vasan, joka ei varmasti ollut montaakaan päivää vanha.
Se liikkui hitaasti kohti emäänsä varsin jyrkkää mäkeä.

Kaivoin esiin kännykän ja laitoin sen kuvausmoodiin ja tarkensin kohteeseen. Siinä vaiheessa vasa oli jo päässyt emän viereen.

Nappasin kuvan ja samalla kauris kääntyi ja lähti vasansa kanssa meistä pois päin.

Jos olisi ollut kunnon kamera kädessä, niin olisi saanut hyviä kuvia.
Mutta ilman koiraa en olisi kyllä nähnyt kaurista ja sen vasaa...

Keskellä ylhäällä näkyy kauris noiden kahden puun välissä.

Osasuurennoksessa kauriin edessä on sen vasa, sekin katsoo meitä Kodan kanssa.
Emä kertoi tietenkin vasalle, että välttele ihmistä koiran kanssa.
Ja sitten ne lähtivät rauhallisesti pois. 😂

En kaatunut kertaakaan!

Tänään uskaltauduin Paraisille suunnistamaan.

Kaksi edellistä suunnistusta oli aiheuttanut kaatumisen ja erilaisia vammoja jalkoihin. Nehän paranevat nopeammin kuin korvien välin tervehtiminen.

Valitsin lyhyimmän radan ja uskoin sen olevan riittävän helppo minulle.

Parhaat asiat ensin - en kaatunut.

Asetin tavoitteeksi kävellä kaikki metsäosuudet ja juosta ainoastaan poluilla ja avokallioilla.

Ykkönen löytyi hyvin. Kakkosen lähellä oli tehty metsätöitä ja se hämäsi sen verran, että lopussa joutui ihmettelemään.
Kolmosella ei ongelmia.

En tuolla metsän siimeksessä uskaltanut lukea karttaa vaan uskoin nelosen rastin olevan varsin ylhäällä ja kiipesin mäen huipulle. Sieltä sitten nöyränä poikana alas rastille.

Viitoselle kiersin tien kautta ja varmistelin ehjää suoritusta - siis kaatumatta. Kuutonen ei tuottanut ongelmia ja maaliin kiersin tyhmyyttäni pienen lammen, kun sinne meni hyvä ura.

Ehkä tässä pitää mennä toistekin harjoittelemaan suunnistusta kaatumatta.

Ykkösrastilla olin sarjan nopein, mutta tyhmät pummit pudottivat minut lopulta kahdeksanneksi. 

Vastatuulta!!!

Tein tänään aamulenkin pyörällä.

Ajoin ensin länteen Korppooseen vievälle lauttarannalle.
Ja sieltä itään Nauvon kirkonkylän suuntaan, tosin käännyin ennen kylää takaisin. Ja omia jälkiäni seuraten pääsin aikanaan mökille.

Tuntui kuin olisi koko ajan tuullut vastaan!

Pohdin asiaa ajaessani – koska näin oli tuntunut monesti ennenkin.

Säätiedotuksen mukaan tuulen nopeus oli 3 m/s lounaasta. Minun nopeuteni oli keskimäärin 6 m/s.

Joten jos tuulenpuuskat jätetään huomiotta, niin myötäiseen ajettaessa minulla oli vastatuulta 3 m/s ja vastakkaiseen suuntaan 9 m/s.

Eli se tuntemus jatkuvasta vastatuulesta onkin todellinen!

Tässä reittikartta.
Lähtö mökiltä Sexnappasta ja sinne siis palasin.
Tuolla itäisen kääntöpaikan lahdella on joutsenpari pesinyt monena vuonna.
Myös tänä keväänä tekivät pesän ja hautoivat jo muniakin.
Mutta myrsky tuhosi pesän, eivätkä ne tehneet uutta yritystä.
Niiden seuraan liittyi kolmas joutsen - lieneekö viimevuotinen poikanen!

Siellä sun täällä...

Pyydän anteeksi, molemmat lukijani!

On vierähtänyt toista viikkoa viime postauksestani.

Mitään varsinaista syytä ei ole, mutta pientä vipinää on ollut mahdollisesti alkavan kesän kunniaksi. Viisaat sääarvaajat povaavat, että kesä alkaa Juhannuksena tai sitten joskus toiste.

Itse en niin väliä pidä, tämä 15 asteen säätyyppi sopii oikein hyvin.

Suunnistanut en ole sitten viime kerran kaatumisen jälkeen, mitään pysyvää fyysistä vammaa en siitä saanut. 
Henkisiä vammoja ei enää tällä iällä ja tällä elämänkokemuksella kovin helposti saa.

Tänne Nauvoon tulimme muutama päivä sitten.
Kun kasvukausi on parhaimmillaan ja yläkerran kaikkivaltias ripottelee vettä harva se päivä, niin kulkuväylien auki pitäminen työllistää minut oikein hyvin.

Täällä on näitä punkkeja ruohikossa riittävästi, joten väylät on ajettava ensin ruohonleikkurilla ja sen jälkeen sivulta on metrinen kasvusto poistettava siimaleikkurilla. Tosin tänään otin esiin viikatteen, teroitin sen ja tein vajaan tunnin vanhan ajan työtä. Taito ei ollut kadonnut minnekään talven aikana!

Riistakamera on myös ollut ahkerana viime päivinä.

Uskoisin, että seuraava postaus tulee viimeistään torstaina...

Tänään oli kameraan törmätä kaksi naarashirveä.
näyttäisi siltä, että ovat ohittaneet kameran eri puolilta.
Jos ovat ohittaneet, tämän kuvan jälkeen ei kuvia ole tullut!

Myös pyjamaluteet ovat heränneet talviuniltaan.
Ensimmäiset oli yksitellen maastossa.
Eilen ne sitten alkoivat harrastaa jotain kimppakivaa...

Valkohäntäpeuroja täällä on paljon - eli suomeksi liikaa.
Mutta ensimmäisen kerran näen valkohäntäsupin! 😀

Juoksuaika

Olen viimeiset vuodet tehnyt lähinnä peruskestävyysharjoittelua.

Se oli vammojen takia varmasti paras tapa vanheta.
Mutta kaikki arvot ja juoksuvauhti laski nopeammin kuin ikääntyminen edellyttää.

Nyt viime talven ja kevään kuluessa olen pyrkinyt tekemään ainakin yhden kovemman treenin – eivät nekään ole mitään lähellekään maksimivauhtisia lenkkejä olleet. Ja pikku hiljaa on tulokset alkaneet näkyä.

Esimerkiksi oheisen kuvan mukaan Garmin ennustaa, että maratonaikani on parantunut maaliskuun ajasta 6.18.00 tämän päivän aikaan 6.00.00.

Tuohan on tietysti ennuste – juosta se matka kuuteen tuntiin vaatii vielä runsaasti hikeä, työtä ja epäilemättä myös pari ärräpäätä...

Mutta matka on alkanut ja jossakin sopivassa tilaisuudessa pitää testata mihin kykenee!

Kuvassa vasemmalla nuo numeroarvot kilometriaikoja.
Ylin sininen viiva ja pallurat kertovat viiden kilometrin matkan mahdollisen vauhdin.
Maaliskuun ennuste lupaisi ajaksi 33.22.
Tänään vastaava aika olisi 31.19.
Aika hieno parannus - pitäisi kait mennä radalle ja testata mihin pääsisin!

Yo-juhlat

Tänään pääsimme juhlistamaan Joonan ylioppilasjuhlia Tampereelle.

Juhlaa vietettiin pienessä piirissä lähisukulaisten kesken.
Siinä vaiheessa kun aloimme tehdä lähtöä, niin paikalle riensi myös Joonan kavereita.

Kuulostelimme tietenkin nuorukaisen suunnitelmia lähitulevaisuuden suhteen.
Hän oli pyrkinyt opiskelemaan lääkikseen, mutta tuloksia ei vielä ole tullut.
Jos ei sinne pääse, niin sitten ohjelmassa lienee välivuosi ja sen viettämiseen
vaikutti löytyvän kyllä tekemistä.

Nuorukaisen omasta mielestä varsin rakentavia toimia. Näin isoisänä tietenkin toivoisi, että pääsisi äkkiä opiskelemaan ja sen jälkeen viideksikymmeneksi vuodeksi töihin.

Itse vietin armeijan käynnin jälkeen kaksi vuotta työharjoittelijana Wärtsilän Turun telakalla. Ei se ollut hassumpaa aikaa, siitä sai palkan ja aikaa riitti kaikenlaiseen harrastamiseen eikä ihan rahattomana sitä tarvinnut viettää…

Fiksu nuorukainen Joona on, joten kyllä hän hommansa hoitaa ja paikkansa löytää!

Ylioppilas Joona.

Kalevi Saukkosen muistomaraton

 

Eilen minun piti osallistua Maratoonari Kalevi Saukkosen muistoksi järjestetylle maratonille – siellä kun olisi voinut juosta muitakin matkoja kuin maratonin.
Viime sunnuntain kaatumisten johdosta tein viisaan päätöksen ja jätin puolikkaan juoksematta. Runsaasti siellä oli tuttuja kunnioittamassa maratonmestarin elämää.
Kun kerroin järjestäjälle peruutuksesta niin lähetin samalla hänelle muiston ensi tapaamisesta Kalevin kanssa. Hän kysyi saako tämän laittaa esille tapahtumassa – annoin luonnollisesti luvan.
Tässä päiväkirjaote ensimmäisestä maratonistani – siellä siis tapasin Kalevin ensimmäisen kerran!

Rautaveden maraton 1.11.2003

Pitkän harkinnan ja noin 40 vuotta kestäneen nousujohteisen harjoittelun jälkeen päätin osallistua Vammalan maratonille.

Syy ei suinkaan ollut se, että Vammalaa kutsutaan maamme vaikeimmaksi maratoniksi ajankohdasta ja runsaista ylämäistä johtuen.

Suurin syy oli varmaankin se, että ajankohta oli oikea (suunnistuskauden jälkeen, jolloin yleensä olen parhaimmassa kunnossa) ja toiseksi Vammalassa asuu siskoni ja hänen miehensä oli lupautunut seuraamaan minua reitillä ja korjaamaan pois mitä korjattavissa mahdollisesti olisi. Vaimo ei luvannut tulla mukaan kannustamaan, hän näet oli sataprosenttisen varma, että minut tuodaan reissulta takaisin mustassa umpiautossa.

Ilma oli hieno juoksemiseen, pari astetta plussan puolella eikä sadekaan haitannut, vaikka taivas oli koko ajan raskaassa pilvessä. Puolen matkan jälkeen minut ohitti mies, joka eteni tasaisen varmasti eikä olisi varmaan hylätty kävelystäkään. Vammalassa ylin sadan maratonin miehet saavat numerokseen maratoninsa järjestysnumeroa osoittavan numerolapun laakerinlehvin koristeltuna. Tällä miehellä numero oli yli 900! Sen verran olin vihreä maratoonari, että menin ja kysyin, että "olek sää torella juossu yli 900 maratonia". Mies vastasi, että "olen mää". Hämmästelin tämmöistä ahkeruutta ja kysyin, että onko näitä paljonkin maailmassa, jotka ovat juosseet yli tuhatkin maratonia. Mies vastasi, että "yks sakemanni on juossu paljon yli tuhat". 

Kun kyseinen juoksija oli kadonnut horisonttiin minut ohitti toinen seppelenumeroinen juoksija. Kerroin hänelle käydyn keskustelun sisällön. Tämä mies kertoi juoksijan olleen legendaarisen Kalevi Saukkosen Raisiosta ja totesi vielä, että olin saanut Kalevin ryhtymään kesken maratonin Runebergiksi! Yleensä Kalevi kuulemma vastaa kilpailun aikana yksitavuisella murahduksella: mrhgh. Nyttemmin Kalevi on juossut jo reippaasti yli tuhat maratonia, mutta ei ole enää minua ohittanut vaikka olemme juosseet samojakin kisoja.

Kolmen kympin jälkeen jalat vielä pelasivat, mutta heikot vatsa- ja selkälihakset eivät enää tukeneet juoksua ja välillä oli pantava kävelyksi. Perille kuitenkin tultiin ja kävin siskon luona saunassa, nautin pullon olutta, ravitsevan ilta-aterian ja lähdin ajamaan kohti Naantalia. Tunnin ajomatkan jälkeen kaikki vaivat olivat unohtuneet ja soitin Teijolle puhelun ilmoittaen oloni autuudesta (olin siis jonkinlaisessa euforisessa humalassa tajuamatta todellista tilaani, ihminen joutuu tällaiseen edesvastuuttomaan tilaan nautittuaan huumaavia aineita tai juoksemalla esim. ensimmäisen maratoninsa). Ilmoitin, että seuraava maratonini tulee tapahtumaan ensi kesäkuussa Tukholmassa ja kysyin, että saisinko seuraa. Teijo oli helposti houkuteltavissa kaltevalle tasolle ja niinpä asia lyötiin lukkoon.

Tässä Kalevi kävelee Raisiossa Kerttulan kentällä.
Kuva oli TS:n jutussa viime vuodelta.
Tällä kentällä hän oli viimeisellä lenkillään keväällä.
Hän lähti täältä lenkkarit jalassa juosten.
Niin minäkin haluaisin lähteä sitten kun kutsu tulee...

OHI ON ???

Sunnuntai ja suunnistus, voisiko sitä aikaansa paremmin käyttää?

Turku Rogaining Sprint meni hieman alakanttiin.
Tein suunnitelman, jota ei olisi ollut mahdollista toteuttaa minun voimillani.

Mutta yrityskin loppui, kun menin rastilta 33 rastille 95.
Rastivälin puolessa välissä alamäessä onnistuin jälleen kaatumaan, löin polveni, sain siihen ruhjeen, mutta luusto säilyi ehjänä. Ontuen lähdin kohti mäkeä, jossa oli rasti 95.

Kunnes tajusin, että karttani oli pudonnut kaatuessani, mutta jatkoin matkaa kaatumispaikalta kun suunta oli hyvin tiedossa.
Sadan metrin jälkeen huomasin asian. Ei siis auttanut muu kuin palata takaisin etsimään karttaa. En sitä heti löytänyt, mutta löytyihän se parin mutkan jälkeen ja matka jatkui.

Tämän rastin jälkeen kävin hakemassa 88:n ja palasin 95:lle, siitä kun siitä sai pisteet kahteen kertaan, kun kävi välillä toisella rastilla.

Hain vielä rastit 97 ja 108 ja hölkkäsin maaliin.

Ensimmäisen kaatumisen jälkeen kaaduin vielä kaksi kertaa, mutta ne tapahtuivat pehmeästi.

Veljeni joutui lopettamaan suunnistusuransa minun iässä juuri tasapaino-ongelmien takia.

Taitaa sama kohtalo olla minullakin pikaisesti edessä!
Talvella vielä pääsee suunnistamaan Street Orienteeringillä – siinä voi tehdä reitin niin, ettei joudu risukkoihin. Ja sprintit ovat myös ystävällisiä tasapainottomalle suunnistajalle.

Rastin viimeinen numero ilmoittaa siitä saadut pisteet.
Minä keräsin 36 pistettä, kilpailun paras sai lähes viisi kertaa minun saaliini.
Eli tämä kartta on vain pieni osa kokonaisuudesta!

Peimarin Rastit

Tänään sain suunnistaa Paimion Preitilässä.

Kahden viikon takaisen pienen epäonnistumisen jälkeen lähdin tänään metsään sillä mielellä, että A) en kaadu ja B) en pummaa.

En kaatunut enkä isommin pummannutkaan, joten usko taitoihin palautui.

Kunto on kyllä samaa luokkaa kuin suunnistustossut maalissa. RAPAISIA MOLEMMAT!

Ei tästä oikein mitään voi kertoa. Tarkasti ja polkuja pitkin, kun maasto oli aika hidasta meille, joiden jalka ei nouse edes mustikan varpujen yli.

Rastivälillä 6-7 reittiviivani väittää, etten mukamas ole osunut polulle. Kyllä minä sitä polkua tallasin, joten virhe on kartanpiirtäjän ei minun!

Alkuverryttely tuli tehtyä hyvin - matkaa lähtöön yli kilometri!

Big Slurp

Se on loppu nyt – nimittäin maailmankaikkeus.

Tiedämme, että maailmankaikkeus alkoi runsaat 13 miljardia vuotta sitten alkuräjähdyksessä. Ehkä, ihan varmaa ei ole mikään.

Viisaat ovat miettineet myös miten tämä kaikki loppuu.
Vaihtoehtoja on ääretön mutta rajallinen määrä.
Yksi vaihtoehto on äkkikuolema Big Slurp.
Big Slurp -teorian taustalla on se, että Higgsin kenttä voi milloin tahansa hajota tyhjiötilan kautta ja päätyä alimmalle energiatasolleen.

Tällainen hajoaminen alkaisi yhdestä pisteestä ja leviäisi sieltä valonnopeudella. Hajoaminen on voinut jo tapahtua jossain päin maailmankaikkeutta ja se voi olla matkalla kohti Maata juuri nyt.

Se, mikä tällaisen hajoamisen tulos tarkalleen ottaen olisi, on kuitenkin epäselvää.

Koska Higgsin kenttä antaa kaikelle massan, se voisi tarkoittaa, että maailmankaikkeudessa ei äkkiä olisikaan ainetta eikä siten myöskään elämää. Voi myös olla, että hajoaminen vain muuttaa muita luonnonvoimia ja niiden välisiä suhteita.

Joten loppu tänään. Tai sitten joskus toiste... 😂

Luonnon ihmeitä

 Tässä on oltu kohta viikko mökillä tekemässä kevättöitä.

Sen verran on kiirettä pitänyt, ettei ole lenkillekään pahemmin ehtinyt.

Mutta kännykkä on aina kuvausvalmis ja olen jopa kaivanut esiin oikean kameran.

Tässä pari otosta.

Mustarastas otti tikan paikan.
Mutta ei osannut hakata sähköpylvään hattua, tyytyi laulamaan omaa säettään.

Riistakamera valvoo yötä päivää.
Nyt se löysi ketun kauriiin asemasta.

Valtava konna liikkui pihallamme.

Järvellä mänty teki taidetta siitepölyllään.

Järjestys se olla pitää

Tulimme takaisin Nauvoon eilen illalla. Täällä mökillä meillä tarkka järjestys vallasväen ja palvelusväen välillä.

Rouvalla on sisällä polttava vessa, saa siis rauhassa ja sateelta suojassa tehdä aamu- ja muut toimensa.

Minä ja mahdolliset vieraat käymme sitten puuceessä puron vieressä. Siellä voi tehdä toimensa ovi auki vehreään luontoon ja kuunnelle lintujen liverrystä.
Kun kävin siellä aamusella sateessa, en kuullut mitään, koska kuulokojeestani oli paristot loppuneet.

Laitoin kännykässäni muuttolintujen tunnistusohjelman päälle, niin se kyllä tunnisti lintuja: kirjosieppo, pensaskerttu, talitiainen, kuusitiainen, kiuru, vihervarpunen ja rautiainen.

Kerralla en valmistunut ja parin tunnin päästä puin taas saappaat jalkaani ja vaelsin uudelleen puron varteen.

Nyt kuulin sateen ropinan lisäksi lintujen laulun. Niistä en kyllä montaa lintua tunnista, sävelkorvani on samaa tasoa kuin lauluääneni! Eilen illalla tunnistin kyllä käen kukunnan. Kerroin sen Ullalle, joka kysyi: kuinka monta kertaa se kukkui. Vastasin neljä kertaa, sehän tietää, että elonvuosia on minulla jäljellä neljä.

Toisella kertaa lintuhavainnot olivat: pajulintu, kirjosieppo, hernekerttu, pensaskerttu ja peippo. Täällä näitä kerttuja vilisee, kun vieressä on rantaruovikko, jossa niiden on hyvä elää ja pesiä!

Sairas Vääns!

Tällä en tarkoita Cyrus Vancea, USA:n taannoista ulkoministeriä, jonka nimi suomentui sairaaksi väänsiksi ja josta tehtiin ihan menestynyt hittibiisi.

Enkä myöskään USA:n nykyistä varapresidenttiä James Vancea. Hänellä saattaa olla ympäristötekijöiden takia suuri vaara tulla sairaaksi – ainakin henkisesti.

Tarkoitan ihan itseäni, enkä nyt puhu viime viikonvaihteen tapaturmasta, jonka takia olen hieman kipeä.

Tarkoitan suupieliäni, ne eivät ole viime vuosina kaartuneet kauniisti ylöspäin hymyillessäni. Ovat voineet kaartua mutta eivät kauniisti.
Suupieleni ovat verestäneet vuodesta toiseen. Lääkärit ja kadunmiehet ovat antaneet ohjeita niiden parantamiseksi. 

Olen käyttänyt niihin erilaisia kortisonisalvoja, ne ovat viikon käytön jälkeen kyllä poistaneet verestyksen, mutta eivät lopullisesti.

Viimeksi olen käyttänyt kortisonivoidetta ja sitten siirtynyt Blistex-voiteeseen, kunnes suupielet alkavat jälleen verestää.

Muutaman kuukauden toimin näin ja lopuksi suupielten verestäminen loppui kokonaan. Voitelin suupielet kaksi-kolme kertaa päivässä.

En kuitenkaan kokeillut pärjäänkö ilman.
Kunnes nyt, kun tulimme lauantaina Nauvoon ja unohdin voiteen kotiin.
Ja ainakin kolme päivää olen nyt pärjännyt ilman!

En ehkä olekaan enää sairas vääns! 😇

Kaarinan syysmaraton

Kun tämä suunnistus ei oikein suju, niin keskustelin tänään Kaarinan syysmaratonin vetäjän kanssa.

Kerroin, että juoksin maratonin Kaarinassa v. 2011, silloin tämä tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran. Sen jälkeen olen ollut järjestellytehtävissä joka vuosi.
Sanoin, että ensi syksynä en ehkä ole mukana järjestelemässä, vaan tarkoitukseni on juosta siellä.

Hän tietää tämän hetkisen kuntoni ja ehdotti, että voisin toimia peräpään valvojana ja seitsemän tunnin jäniksenä. Kerroin välittömästi, että kiinni veti.

Lisäksi kun olen tällaisessa vastuullisessa tehtävässä, niin minun ei tarvitse maksaa osanottomaksua.

Mahtaako tästä mennä amatöörioikeudet?

Silloin 14 vuotta sitten olin vielä niinkin hyvässä kunnossa, että aikaa meni alle viisi tuntia.

H-hetki on 18.10.2015 klo 11.10.

SAATANAN TUNARI!

Eilen vanhaa ateistia koeteltiin Isän kädestä.

Epäilen, että asialla oli tämä uusi paavi – oma isäni ei meikäläistä isommin koetellut. Ei kauheasti ollut syytäkään, olin varsin kiltti ja kuuliainen lapsi.
Lähdin aamulla kohti Ylänettä suunnistuskisoihin.

Sain moottoritiellä hyvän peesin 700-sarjan Bemarista, ratin takana ei ollut mikään nuori hurjapää joten vauhti oli ihan asiallista ja jopa laillista. Moottoritien päättyessä minun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle, mutta aamu-unisena jatkoin seuraamista. Heräsin vasta Auran jälkeen ja käänsin pikkutielle, jota en ollut ennen ajanut.

Sen varrella näki maaseudun tilan. Tien varrella oli runsaasti autioita rapistuneita maataloja. Pienviljelijät olivat eläköityneet ja lapset eivät jatkaneet raskasta, heikosti kannattavaa työtä. Pellot olivat myyty tai kesannolla.

Reitinvalintavirheestä huolimatta sain kartan käteen ja syöksyin metsään.
Ykköselle luin karttaa ja käyriä tarkoituksena saapua rastin suuntaan menevälle polulle. Sitä en löytänyt mutta selvisin kyllä kohtuudella ykköselle.

Kakkoselle mennessä olin kartalla vielä parisataa metriä ennen rastia, mutta sitten tein käsittämättömiä kiemuroita, ajattelin jo keskeyttää.

Kolmoselle luin taas karttaa huonosti ja hirveän mutkan, rastilla sain kiinni kaksi minuuttia ennen minua lähteneen.

Tiemme erosivat ja loput rastit menivät ihan kohtuudella. Ennen 6-rastia tullessani alas avokalliolta, kompastuin johonkin oksaan tai kiveen ja tulin maahan rintakehän ja oikean käden varaan. Käsi oli veressä, naama mudassa ja kylkiluut murtuneina.

Olin niin pahan näköinen, että ensiapu ohjasi minut paikattavaksi.
Pikaisen hoidon jälkeen ajoin kotiin, tunnin ajomatka…

Pikainen suihku ja auton pakkaus, nokka kohti Nauvoa.
Matkalla alkoi särkyneet paikat särkeä, mökillä pummasin Ullalta Panadolia ja sen avulla pystyin jatkamaan elämää.

Mitään en pystynyt tekemään. Syvään hengitys oli mahdotonta, kun kylkiluuhun sattui.
Oikealla kädellä ei pystynyt tekemään mitään, se oli täysin voimaton ja sitä särki mahdottomasti. Iltaa kohden helpotti, särkylääke alkoi toimia.
Pystyin sentään nukkumaan runsaat neljä tuntia.

Ilmeisesti jään henkiin...

Laskujeni pummeihin hukkui aikaa lähes 30 minuuttia.
Se on ennätykseni - liikkeellä oli Saatana tunari! 😓😡

15 vuotta sitten

Jäin eläkkeelle 15 vuotta sitten.

Aloitin työelämäni Projectan palveluksessa ja ensimmäis
en kerran kävin kansainvälisillä puuntyöstökonemessuilla vuonna 1973. Messut pidettiin vuorovuosina Hannoverissa ja Milanossa. Ensimmäiset messut joissa kävin olivat Hannoverissa.

Silloin ennen nämä messut olivat erittäin tärkeä tapahtuma, joissa tavattiin konetoimittajia kaikkialta maapallolta. Mukana oli runsaasti asiakkaita myös Suomesta.

Jäin siis eläkkeelle kesäkuussa 2010 ja juhlat asian tiimoilta pidettiin Milanossa Interbimall-puuntyöskonemessuilla tasan 15 vuotta sitten.

Yksi italialaisista päämiehistämme järjesti pienimuotoiset juhlat kunniakseni – tai sitten siitä syystä, että pääsivät minusta vihdoin eroon 37 vuoden jälkeen!
Tarjolla oli oikein täytekakkua kynttilöineen. En kyllä muista kuinka monta kynttilää kakun päällä oli ja mikä niiden merkitys oli.

Puheita pidettiin, spumantea nautittiin ja kuvista päätellen hauskaa oli.

Vuosien varrella kävin kyllä monilla muillakin konemessuilla ympäri maailmaa, mutta nämä kaksi olivat tärkeimmät.

Niinpä sekä Hannover että Milano tulivat tutuiksi. Tosin pääasiassa tutustuminen rajoittui messualueeseen, hotelleihin ja ravintoloihin…

Kuten kaikki minut hyvin tuntevat tietävät nautin suunnattomasti keskipisteenä olemisesta.
Mukana juhlissa oli pääasiassa italialaisia päämiehiä (ja -naisia), työkaverini ja muutama suomalainen asiakas.

Varsin miehisellä alalla juhlista löytyi sentään kaksi naistakin kuvaan.
Toinen on asiakkaamme vaimo ja toinen itävaltalaisen päämiehemme myyntipäällikkö.

TurkuRastit

Yli kahden viikon tauko suunnistuksissa - laiskuus ja pummailu aiheutti tauon.
Turun keskiviikkorasti suunniastettiin Ilmarisissa, siellä oli käytössä täydennetty kartta.

Ensiksi kiitos ratamestarille, ettei tarvinnut mennä pahimpiin ryteikköihin.

Siksi varmaan jaksoi ihan pikkuisen juosta loppuun asti.

Ykköselle kiersin vahvaa polkua, kun täällä näitä polkuja on paljon enemmän kuin kartassa näkyy. Eli pelasin varman päälle.

Kuutoselle saakka rastivälit olivat helppoja, joten en pystynyt niissä tekemään virheitä.

Seiskalle peesasin edellisellä rastivälillä minut ohittanutta Liedon Parman rouvaa. Ei olisi pitänyt, hän jatkoi pummia minua pidemmälle. Runsas minuutti siinä hukkui.

Ysillä hän sai minut uudelleen kiinni ja meni ohi.

Kympille mennessä menin alikulun jälkeen suoraan rastille, mutta en uskaltanut mennä jyrkänteeltä alas rastille vaan jouduin tekemään 15 metrin mutkan. Tämä rouva kiersi fiksusti alakautta, mutta nousi minut nähdessään turhaan ylös ja leimasin ennen häntä.

Maaliin saman alikulun kautta ja sen jälkeen valitsin väärän polun ja jouduin koukkaamaan jyrkkää rinnettä maalilipulle.

Gaia

Saimme pariksi päiväksi Gaian hoitoon.

Se on hieman taas rauhoittunut ja jos toisia koiria ja pyöräilijöitä ei olisi mailla eikä halmeilla, niin koiran hihna voisi olla pikkusormen varassa.

Mutta kun niitä täällä on, niin hihnan pitää omata 200 kg vetolujuus.

Muuten se on harmiton otus kun vaan muistaa rapsutella sitä runsaasti.

Nukkuu yönsä sikeästi paitsi eilen.
Sen jälkeen kun olin mennyt nukkumaan, se haukkui pari kertaa, kun naapurin pysäytti autonsa kadulle ikkunamme eteen. Mutta silloin olin vielä hereillä.

Ja kolmannen kerran yhdentoista jälkeen, silloin olin jo unessa. Se rauhoittuu kyllä, kun hieman sitä silittelee ja kertoo, että kadulla saa ajaa autoa niinkin myöhään illalla.

Tästä huomaa, että koira elää normaalisti ruutukaava-alueen ulkopuolella!

Tämä on Gaian mielipaikka.
Voi katsoa ulos ja vahtia reviiriään.
Ja pitää huolta, etten minä pääse livahtamaan ulos hänen huomaamattaan!

17-vuotiaana neito on kauneimmillaan

Kävimme oikein Tampereella asti.

Pojantyttäremme täytti 17 vuotta ja sitähän sanotaan, että silloin neito on kauneimmillaan.

Tämän käynnin jälkeen voin hyvillä mielin todistaa, että näin on!

Vaikka saattaahan tuo tuosta vielä pikkuisen kaunistuakin…

Mutta jo nyt pahaa pelkään, että aika moni poika menettää sydämensä.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... 💖

Lähin tähtemme

Yöllä voi nähdä mielettömästi tähtiä, jos on hyvä kaukoputki. Paljain silminkin määrä on sadoissa.

Päivällä voimme nähdä vain yhden tähden, se on tämä oma aurinkomme.
Olen koko ikäni ollut kiinnostunut avaruudesta, maailmankaikkeudesta ja mistä tämä maailma on alkanut, syntynyt ja mihin se päättyy.

Kuulun Ursaan, se yhdistys, joka liittää yhteen meidät tähtiin hurahtaneet.
Ursa kustantaa lehteä Tähdet ja avaruus.
Siellä esitellään kaikkea alaan liittyvää ja lehti sisältää paljon kuvia avaruuden ilmiöistä.

Viime numeron takakannessa oli hieno kuva meitä lähinnä olevasta tähdestä.
Me kutsumme sitä nimellä Aurinko.

Muut tähdet ovat meille pelkkiä pisteitä taivaalla, mutta Aurinko on muutakin kuin kellertävä pallo.

Petrus Kurpan ottamassa kuvassa voi nähdä runsaasti yksityiskohtia tästä atomivoimalasta, joka on mahdollistanut elämän maapallolla.

Aurinko.
Kuvakaappaus Tähdet ja avaruus -lehden takakannelta.
Kuvan copyright Petrus Kurppa.

Hyvää Vappua

Vappuaatto valkeni, vaikka taivas oli oli paksujen pilvien peitossa ja vettä tuli koko ajan.

Puolilta päivin sade muuttui räntäsateeksi.
Välillä se oli aika paksua ja maa peittyi valkoiseksi lumesta.

Yllätys oli melkoinen kun Ulla ilmoitti, että eikö olisi parasta kantaa kamat autoon ja palata mantereelle.

Sehän sopi meikäläiselle aivan mainiosti!

Vanhan saunan katto sai lumipeitteen.
Vaan ei se juhannukseen saakka kestä!

Saunaan ilman kiljua

Tulimme eilen Nauvoon viettämään kevään juhlaa, jota Vapuksi kutsutaan.

Meille se tietenkin tarkoittaa työteliästä juhlaa – mökki ja istutukset vaativat osansa talven jälkeen.
Mutta kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, tämähän on kesänVIETTOpaikka eikä mikään työleiri.

Siksipä lähdin aamulenkille kiertämään Kivis Träskiä. Aina ennen olen lenkin tehnyt vastapäivään. Tänään hain uutuutta ja kiersin sen myötäpäivään. Paluumatkalla piti olla tarkkana, että osasi juosta oikeaa tietä eksymättä ihmisten mökkien pihaan.

Menomatkalla yläpuolellani lensi matalalla kaksi mustaa lintua. Ne olivat korppia isompia ja rotevampia. Näin ne uudelleen kun lähdin käymään kaupassa. Ja Ulla näki yhden pihaltamme.

Totesimme, että ne eivät ole merikotkia eivätkä siis korppeja. Oli pakko kääntyä veljenpoikani puoleen, joka harrastaa ihan oikeasti lintuja.

Hän käski katsoa kiljukotkan kuvaa, se vastaa aika tarkkaan meidän kuvausta. Kaikki täsmäsi vanhaan kiljukotkaan – ne kun ovat täysin mustia kuten tämäkin!

Värikkään päivän illan vietin saunaa lämmittäessä ja saunoessa.
Ensimmäisen saunominen sitten viime lokakuun.
Olen kyllä pesulla käynyt tässä välissä useamman kerran...

Kiljukotka.
Kuvakaappaus nettisivuilta - omaa en ehtinyt ottaa...

Vuoden ensimmäinen saunominen. 
Saunaa lämmittäessä oli mukava katsella liekkien leikkiä
Itseltä kun nämä leikit ovat jääneet vähiin. 😂

Pitäähän tämä perinteinen kuva ottaa ja sponsoroida Aura-olutta.
Odotan panimolta palkkiota - pari korillista olisi todella mukava korvaus!

Koleista säistä huolimatta kevät edistyy ja kevätesikot pilkistävät ujosti ylös maasta.

Lemmenjoella

Kuuntelin tänään Kansanradiota toisella korvalla.

Siellä yksi lappalainen kertoi tarinaa Lapin Jounista, joka oli kiertänyt maailmaa ja nähnyt ja kokenut kaiken. Oli eksynyt Vatikaaniin ja paavi oli pyytänyt hänet kanssaan parvekkeelle siunaamaan katsomaan tullutta kansaa. 

Kertoja oli mukana katselemassa tapahtumaa ja hänen vieressään oli pari kiinalaista. Ne kysyivät häneltä, että tiedätkö kuka tuo pipopäinen on tuolla parvekkeella Jounin kanssa!

Minä kuulin tämän tarinan joskus 40 vuotta sitten Lapissa, mutta päähenkilö oli silloin Piera Jomppanen, yksi aikansa tunnetuimpia kullankaivajia.

Minä kohtasin Pieran syyskuussa 1972 Lemmenjoella, kun olimme Matin, Riston ja Eeron kanssa ruskavaelluksella.

Piera oli huuhtomassa kultaa ränninsä ääressä, kun tulimme paikalle.
Sain minäkin heittää yhden lapiollisen hiekkaa ränniin, mutta ei siitä mitään löytynyt.
Rahavarat olivat silloin sen verran heikot, että ostin Pieralta vain hopeisen hipun, josta teetin Ullalle kaulariipuksen.

Minulla oli mukana vaelluksella patterikäyttöinen transistoriradio.
Se toimi vain ylhäällä tunturissa ja jouduimme kiipeämään tunturiin, jotta voimme kuunnella selostuksen Munchenin 5000 metrin finaalijuoksusta.

Riemullamme ei ollut rajaa, kun Lasse pesi kovan porukan. Sitähän me odotimme – emme me turhaan olisi kiivenneet tunturin laelle.

Kuvassa minä takanani reppu, joka painoi noin 20 kiloa.
Taaempana Risto vastaava pakkaus selässä.
Viikon vaelluksella tarvitaan varusteita ja ruokaa.
Ei noita varusteita ilman energiaa jaksa kantaa. 

Tässä kullankaivaja Piera Jomppanen ja ränni.
Hänellä oli yhtä komea parta kuin minulla siihen aikaan.
Oman partani jouduin ajamaan seuraavana keväänä kun opiskelut päättyivät
ja jouduin hakemaan työpaikkaa.
Piera kun ei ottanut minua apumiehekseen...

Sysmäläistä sahtia

Kävimme eilen katsomassa kotimaisen elokuvan Sata litraa sahtia.

Se kunnioittaa itähämäläisen sahtipitäjä Sysmän mainetta ja kyseenalaista kunniaa Suomen parhaan sahdin valmistajana.

Minulle tämä on tällainen MUST-elokuva. Isoäitini suku on Sysmästä kotoisin, Isoäitini Siiri on Sysmässä syntynyt. Hän oli talollisen perheen tytär, syntynyt 1888, ja silloiseen tapaan maat (Rekolan tila, joka oli ollut suvun hallussa yli 200 vuotta – ja on edelleen) periytyivät pojille.

Siten Siiri lähti parikymppisenä maailmalle, hänellä oli työpaikka tiedossa Pohjankartanon tilalla Perniössä.

Siellä hän tapasi tulevan miehensä, joka opiskeli rakennusmestariksi. Isoisäni Elis omasi komean aatelisnenän ja kun hänet sittemmin palkattiin Fiskars-yhtiöön, heräsi epäilys, että joku oli kustantanut opiskelun ja palkkasi miehen tähän työhön, olisi ollut osallinen Eliksen geeneihin.

Tähän ei ole nykyinen DNA-tutkimus antanut mitään vastauksia – vielä…

Sahtipitäjän geenit eivät minussa ole jalostuneet sahdin ystäväksi, mutta olutta olen oppinut kyllä nauttimaan sopivasti ja riittävästi.

Ja tämä elokuva ei tuonut sahtia yhtään lähemmäksi, pikemminkin päinvastoin.
Elokuvan ajan kiemurtelin myötähäpeässä tuolissani. Sen piti olla komedia – pari kertaa uskalsin naurahtaa.

Mutta mitään hauskaa muistoa tästä ei jäänyt. Enkä mitenkään voi suositella elokuvaa kenellekään.

Kuva on kaapattu Ilta-Sanomien arvostelusta.
Se oli paljon parempi kuin minun kokemani tunne elokuvasta!