Tänään uskaltauduin Paraisille suunnistamaan.
Kaksi edellistä suunnistusta oli aiheuttanut kaatumisen ja erilaisia vammoja jalkoihin. Nehän paranevat nopeammin kuin korvien välin tervehtiminen.
Valitsin lyhyimmän radan ja uskoin sen olevan riittävän helppo minulle.
Parhaat asiat ensin - en kaatunut.
Asetin tavoitteeksi kävellä kaikki metsäosuudet ja juosta ainoastaan poluilla ja avokallioilla.
Ykkönen löytyi hyvin. Kakkosen lähellä oli tehty metsätöitä ja se hämäsi sen verran, että lopussa joutui ihmettelemään.
Kolmosella ei ongelmia.
En tuolla metsän siimeksessä uskaltanut lukea karttaa vaan uskoin nelosen rastin olevan varsin ylhäällä ja kiipesin mäen huipulle. Sieltä sitten nöyränä poikana alas rastille.
Viitoselle kiersin tien kautta ja varmistelin ehjää suoritusta - siis kaatumatta. Kuutonen ei tuottanut ongelmia ja maaliin kiersin tyhmyyttäni pienen lammen, kun sinne meni hyvä ura.
Ehkä tässä pitää mennä toistekin harjoittelemaan suunnistusta kaatumatta.
Ykkösrastilla olin sarjan nopein, mutta tyhmät pummit pudottivat minut lopulta kahdeksanneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti