Hyvää Vappua

Vappuaatto valkeni, vaikka taivas oli oli paksujen pilvien peitossa ja vettä tuli koko ajan.

Puolilta päivin sade muuttui räntäsateeksi.
Välillä se oli aika paksua ja maa peittyi valkoiseksi lumesta.

Yllätys oli melkoinen kun Ulla ilmoitti, että eikö olisi parasta kantaa kamat autoon ja palata mantereelle.

Sehän sopi meikäläiselle aivan mainiosti!

Vanhan saunan katto sai lumipeitteen.
Vaan ei se juhannukseen saakka kestä!

Saunaan ilman kiljua

Tulimme eilen Nauvoon viettämään kevään juhlaa, jota Vapuksi kutsutaan.

Meille se tietenkin tarkoittaa työteliästä juhlaa – mökki ja istutukset vaativat osansa talven jälkeen.
Mutta kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, tämähän on kesänVIETTOpaikka eikä mikään työleiri.

Siksipä lähdin aamulenkille kiertämään Kivis Träskiä. Aina ennen olen lenkin tehnyt vastapäivään. Tänään hain uutuutta ja kiersin sen myötäpäivään. Paluumatkalla piti olla tarkkana, että osasi juosta oikeaa tietä eksymättä ihmisten mökkien pihaan.

Menomatkalla yläpuolellani lensi matalalla kaksi mustaa lintua. Ne olivat korppia isompia ja rotevampia. Näin ne uudelleen kun lähdin käymään kaupassa. Ja Ulla näki yhden pihaltamme.

Totesimme, että ne eivät ole merikotkia eivätkä siis korppeja. Oli pakko kääntyä veljenpoikani puoleen, joka harrastaa ihan oikeasti lintuja.

Hän käski katsoa kiljukotkan kuvaa, se vastaa aika tarkkaan meidän kuvausta. Kaikki täsmäsi vanhaan kiljukotkaan – ne kun ovat täysin mustia kuten tämäkin!

Värikkään päivän illan vietin saunaa lämmittäessä ja saunoessa.
Ensimmäisen saunominen sitten viime lokakuun.
Olen kyllä pesulla käynyt tässä välissä useamman kerran...

Kiljukotka.
Kuvakaappaus nettisivuilta - omaa en ehtinyt ottaa...

Vuoden ensimmäinen saunominen. 
Saunaa lämmittäessä oli mukava katsella liekkien leikkiä
Itseltä kun nämä leikit ovat jääneet vähiin. 😂

Pitäähän tämä perinteinen kuva ottaa ja sponsoroida Aura-olutta.
Odotan panimolta palkkiota - pari korillista olisi todella mukava korvaus!

Koleista säistä huolimatta kevät edistyy ja kevätesikot pilkistävät ujosti ylös maasta.

Lemmenjoella

Kuuntelin tänään Kansanradiota toisella korvalla.

Siellä yksi lappalainen kertoi tarinaa Lapin Jounista, joka oli kiertänyt maailmaa ja nähnyt ja kokenut kaiken. Oli eksynyt Vatikaaniin ja paavi oli pyytänyt hänet kanssaan parvekkeelle siunaamaan katsomaan tullutta kansaa. 

Kertoja oli mukana katselemassa tapahtumaa ja hänen vieressään oli pari kiinalaista. Ne kysyivät häneltä, että tiedätkö kuka tuo pipopäinen on tuolla parvekkeella Jounin kanssa!

Minä kuulin tämän tarinan joskus 40 vuotta sitten Lapissa, mutta päähenkilö oli silloin Piera Jomppanen, yksi aikansa tunnetuimpia kullankaivajia.

Minä kohtasin Pieran syyskuussa 1972 Lemmenjoella, kun olimme Matin, Riston ja Eeron kanssa ruskavaelluksella.

Piera oli huuhtomassa kultaa ränninsä ääressä, kun tulimme paikalle.
Sain minäkin heittää yhden lapiollisen hiekkaa ränniin, mutta ei siitä mitään löytynyt.
Rahavarat olivat silloin sen verran heikot, että ostin Pieralta vain hopeisen hipun, josta teetin Ullalle kaulariipuksen.

Minulla oli mukana vaelluksella patterikäyttöinen transistoriradio.
Se toimi vain ylhäällä tunturissa ja jouduimme kiipeämään tunturiin, jotta voimme kuunnella selostuksen Munchenin 5000 metrin finaalijuoksusta.

Riemullamme ei ollut rajaa, kun Lasse pesi kovan porukan. Sitähän me odotimme – emme me turhaan olisi kiivenneet tunturin laelle.

Kuvassa minä takanani reppu, joka painoi noin 20 kiloa.
Taaempana Risto vastaava pakkaus selässä.
Viikon vaelluksella tarvitaan varusteita ja ruokaa.
Ei noita varusteita ilman energiaa jaksa kantaa. 

Tässä kullankaivaja Piera Jomppanen ja ränni.
Hänellä oli yhtä komea parta kuin minulla siihen aikaan.
Oman partani jouduin ajamaan seuraavana keväänä kun opiskelut päättyivät
ja jouduin hakemaan työpaikkaa.
Piera kun ei ottanut minua apumiehekseen...

Sysmäläistä sahtia

Kävimme eilen katsomassa kotimaisen elokuvan Sata litraa sahtia.

Se kunnioittaa itähämäläisen sahtipitäjä Sysmän mainetta ja kyseenalaista kunniaa Suomen parhaan sahdin valmistajana.

Minulle tämä on tällainen MUST-elokuva. Isoäitini suku on Sysmästä kotoisin, Isoäitini Siiri on Sysmässä syntynyt. Hän oli talollisen perheen tytär, syntynyt 1888, ja silloiseen tapaan maat (Rekolan tila, joka oli ollut suvun hallussa yli 200 vuotta – ja on edelleen) periytyivät pojille.

Siten Siiri lähti parikymppisenä maailmalle, hänellä oli työpaikka tiedossa Pohjankartanon tilalla Perniössä.

Siellä hän tapasi tulevan miehensä, joka opiskeli rakennusmestariksi. Isoisäni Elis omasi komean aatelisnenän ja kun hänet sittemmin palkattiin Fiskars-yhtiöön, heräsi epäilys, että joku oli kustantanut opiskelun ja palkkasi miehen tähän työhön, olisi ollut osallinen Eliksen geeneihin.

Tähän ei ole nykyinen DNA-tutkimus antanut mitään vastauksia – vielä…

Sahtipitäjän geenit eivät minussa ole jalostuneet sahdin ystäväksi, mutta olutta olen oppinut kyllä nauttimaan sopivasti ja riittävästi.

Ja tämä elokuva ei tuonut sahtia yhtään lähemmäksi, pikemminkin päinvastoin.
Elokuvan ajan kiemurtelin myötähäpeässä tuolissani. Sen piti olla komedia – pari kertaa uskalsin naurahtaa.

Mutta mitään hauskaa muistoa tästä ei jäänyt. Enkä mitenkään voi suositella elokuvaa kenellekään.

Kuva on kaapattu Ilta-Sanomien arvostelusta.
Se oli paljon parempi kuin minun kokemani tunne elokuvasta!

Melkein puolimaraton

Tasan vuosi sitten hölkkäsin maratonin Kaarinan RataUtrassa.

Osallistuin 12 tunnin kisaan ja keskeytin kun maraton tuli täyteen.
Hiukan on mielessä käynyt, että jospa vielä kerran osallistuisin, mutta pitkät lenkit on jäänyt tekemättä.

Siksi päätin tänään kokeilla kuntoani.
Otin juomarepun mukaan ja laitoin sinne litran urkkajuomaa.
Kellon jäniksen laitoin menemään 21 km km-ajalla 9.15.

En pysäyttänyt kelloa tauoilla, joten tämä oli oikea kisasimulaatio.

Tarkoitukseni oli testata kannattaisiko ilmoittautua kesäkuussa Kaarinaan juoksemaan maraton, siellä kun aikaa olisi 12 h tehdä töitä.

Juoksin ensi Kupittaalle, sieltä mutkitellen Kaarinan urheilukentälle juoksemassa kierroksen ennen kotiin saapumista.

Siellä totesin, että lonkkanivelet kaipaisivat kipeästi rasvanippaa, jota en ole etsimisestä huolimatta löytänyt. Ukko Yli-Jumala on unohtanut sellaiset turhakkeet, kun loi ihmisen.

Tästä pettyneenä päätin juosta kotiin ennen tavoitteen täyttymistä.

Jalat olisivat kyllä kestäneet mutta pää petti.
Niinhän sitä sanotaan, että pitkikset juostaan korvien välillä!
Pitänee juosta toinen pitkis ennen kuin ilmoittautuu kilpailuun.

Matkaksi jäi 16,88 kilometriä. Aikaa kului kaksi ja puoli tuntia, siitä kävellen 40 minuuttia. Pulssi oli maltillinen 120 eli juoksuksi etenemistäni ei oikein voinut kutsua...

Lähtö tapahtui tuon punaisen merkin kohdalta länteen Kupittaalle.
Siellä suunnassa kirsikat kukkivat runsaasti.
Oikeassa alakulmassa Vättilä-sanan vieressä juoksin kierroksen Kaarinen kentällä.
Sieltä suorinta tietä kotiin.
Heikot sortuu elon tiellä! 😭

Satarastit, Parmaharju

Runsas viikko sitten tapahtuneen katastrofin jälkeen rohkenin palata suunnistusurheilun pariin.

Parmaharju on tunnettu hyvästä suunnistusmaastosta, vaikka viime vuosina metsätyöt ovat heikentäneet alueen juoksukelpoisuutta ja tällaiset vanhat jäärät kärsivät sekä fyysisesti että henkisesti.

Viime vuonna oli Satarasteilla sama ykkönen, mutta lähtö oli 100 m tästä lähdöstä pohjoiseen polkujen risteyksessä. Joten valitsin reitinvalinnaksi polun länteen. Se oli virhe, sateen jälkeen se polku oli jokiuoma. Ja tein pienen mutkan rastille - ei siis täydellinen avaus.

Kakkoselle menin polkua pitkin josta lyhyt nousu rastille.

Rastit 3, 4, 5 ja 6 sujuivat rastinotolta hyvin.

Rastiväleillä alkoi askel painaa.

6-7 -välillä oli kaadettu vesakkoa ja puolessa välissä aloin ajatella, että paras reitinvalinta olisi ollut lähteä 180 astetta väärään suuntaan ja kiertää maapallon ympäri seiskalle. Ehkä se olisi ollut hieman hitaampi kuin minun reittini!

Kasilta maaliin tsemppasin ja ihan oikeasti juoksin koko matkaan vahvaa polkua pitkin. Tuli melkein lämmin – raskaassa maastossa varmaan kävelin tätä ennen puoli tuntia ja alkoi pikku hiljaa viluttamaan.

Syy normaalia heikompaan kuntoon oli kyllä tiedossa. Kolmena edellisenä päivänä tein kolme juoksulenkkiä yhteispituus yli 20 kilometriä. Neljäntenä päivänä suunnistus oli huono idea...

Kyllä ratamestari oli ajatellut meitä vanhuksia.
Lähtö oli viety korkean mäen päälle ja kaadettuja vesakkoja oli ainoastaan rastivälillä 6-7.
Runsaat sateet olivat tehneet maastosta raskaan - minulle!

USA konkurssiin?

Kävin ensimmäisen kerran USA:ssa vuonna 1988.

Se oli työmatka, vierailin Atlantassa puuntyöstökonemessuilla ja kävimme muutamassa puusepäntehtaassa.

Eniten minua yllätti se, että tehtaiden konekanta lienee ollut samaa tasoa kuin Suomessa ennen toista maailmansotaa.
Ja kun kävimme tutkimassa paikallisten kauppojen valikoimaa, niin Amerikassa tuotettuja tuotteita oli todella vaikeaa löytää.

Ainoastaan autoteollisuus vielä kilpaili Euroopan tuotannon kanssa. Hinnalla vaan ei laadulla!
Aasialaisia autoja ei hirveästi näkynyt – ainakaan verrattuna Suomen tilanteeseen.
Jo silloin USA oli velkaantunut järkyttävästi. Tämä tilanne on pahentunut vuosi vuodelta. Heillä ei ole kilpailukykyä kulutustavaroissa.

Ymmärrän Trumpin huolen tästä asiasta, mutta hänen neuvonantajansa ovat kehittäneet tähän varsin yksinkertaisen ratkaisun.
Tuontitullien rajun korottamisen, varsinkin niiden maiden kanssa, jotka tuottavat kulutustavaroita, joissa oma tuotanto ei ole kilpailukykyinen.

Yksinkertaisten miesten yksinkertainen ratkaisu vaan on suistamassa koko maailmantalouden romahdukseen.

Kauan eläköön Pyhä Yksinkertaisuus.
Maapallo kyllä jatkaa elämäänsä, mutta miten käy ihmiskunnalle?

Vaan onko sillä niin suurta väliä?
Ukko Yli-Jumala voisi valita ensi kerralla paremmin! 😏

Parempi olisi ollut luottaa jumaliin kuin Trumpiin!

Nauvoon...

Saimme maanantaina koiran hoitoon. Kyseessä on siis tolleri Koda, todella mahtava yksilö. Tottelevainen ja käytös on kymppi. Nukkuu hyvin, syö hyvin eikä kunto lopu kesken.

Eilen vaihdoimme maisemaa ja tulimme tänne Nauvoon.

Täällä alkaa olla kesä, lämpötila nyt iltapäivällä 19 astetta varjossa. Se on paljon meren rannalla eikä aavalle ulapalle ole matka kuin runsas kymmenen kilometriä.

Ihan ei tarvitse ruohoa leikata, mutta näitä kevättöitä työsiirtolassa riittää.

Kodan ulkoilutus katkaisee työperäiset harrastukset sopivasti. Ja yleisesti ottaen työt ei tekemällä lopu – se pätee yli sata vuotta vanhaan mökkiin ja ja hehtaarin kokoiseen tonttiin erityisen hyvin.

Kodan kanssa lenkillä.
Koira pysähtyi tähän, kun oli niin paljon kieltomerkkejä...

Iltarusko ja tyyni meri.
Kuvattu naapurin rannalta - ilman lupaa...

Tällainen oli koira ennen iltalenkkiä.
Mutta kyllä sillä virtaa riittää meikäläisen pehmittämiseen.

Kuva kyläyhteisöstämme.
Oikealla oleva punainen tupa ja sen takana oleva rakennus naapurin.
Muut rötisköt ovat meidän, lisäksi kuvan ulkopuolella vasemmalla on rantasauna.

Raju pudotus katuojasta Trumpin tasolle

 Koska olen menestynyt erittäin huonosti suunnistuskisoissa viime vuosina, niin päätin tehdä tänään testin. Siitä myöhemmin... 😅

Otin lähtöämpäristä D75-sarjan kartan ja lähdin liitämään kohti rasteja kuin telkkä pöntöstä.

Ykkösen löysin ongelmitta, samoin kakkonen, kun valitsin turvallisen kiertotien polkuja pitkin.

Kolmoselle valitsin suoremman reitin lännen puolelta, vaikka itäinen polkuvaihtoehto olisi saattanut olla nopeampi.

Neloselle mennessä ylittäessäni peltoa huomasin kartasta, että maali lähestyy, vaikka meillä piti olla kahdeksan rastia.
Sitten vilkaisin kartan yläreunaan ja siellä komeili teksti D75.

Eli minut hylättäisiin, kun juoksin väärän radan.

Sen jälkeen kaikki pasmani menivät sekaisin ja yritin mennä seuraavalle rastille upottavan suon yli. Ehkä olisi ollut parempi vajota suon silmään, niin säästyisi tältäkin häpeältä.
Mutta itsesuojeluvaisto pakotti minut nousemaan ylös ja siirtymään rauhallisesti ilman paniikkia maaliin.

Niin se testi!
Sarjassa D75 olisin jäänyt kolmanneksi, joten luovun ajatuksesta mennä sukupuolen vaihtoleikkaukseen. En pärjäisi ikäsarjassa edes naisten puolella.

Vanhuus ei tule yksin.
Se tulee kaikenlaisten kremppojen ja korvien välin sammalloitumisen kanssa... 😢

Ikimuistoinen matka

Teimme tuttavapariskunnan kanssa pikaisen risteilyn Tukholmaan ja takaisin.

Kun molempien perheiden paremmat puolisot käyttävät rollaattoria pidemmillä kävelyillä, niin otimme mukaan laivalle auton, johon saimme mukaan riittävästi tavaraa. Eikä tarvinnut kävellä pitkiä käytäviä satamassa.

Matka sujui hyvin, söimme ja joimme hyvin – lukuun ottamatta paluumatkaa, jolloin kuski joutui olemaan mietojen nesteiden varassa.

Pienenä haittana oli myös se, että paluumatkalla pelasimme korttia FastLane baarissa. Lähellä pöytäämme oli ovi kannelle ja tupakoitsijat kulkivat sitä nauttimaan häkämyrkytystä.

Olen ollut yli kaksikymmentä vuotta tupakoimatta ja elin sellaisessa harhaluulossa, että vain ani harvat polttavat enää nykyään.
Mutta se ovi kävi koko ajan ja ulkoa puhalsi pöytäämme raikasta kaksiasteista ilmaa. Minulla on olematon ääreisverenkierto ja sormeni olivat kohmeessa pelin jälkeen.

Tästä siirryimme ruokailemaan. Minä otin tietenkin kunnon sisäfilepihvin, vaikka olimme kalaravintolassa. Ruokaryypyksi otin 2 cl skottiviskiä, vaikka juuri minä olin se autokuski. Alkoi veri välttävästi kiertämään.

Laiva tuli satamaan ja pääsin ajamaan ulos laivasta toisena. Ajoin viskin takia nopeusrajoituksen 20 km/h mukaisesti ja edessäni ajanut auto katosi horisonttiin.
Tullia ei ollut ja vanhana turkulaisena kadotin opastuksen ulos satamasta ja päädyin ajamaan Viking-Linen autojen sisääntuloon.

Koska meillä ei ollut lippuja toiseen risteilyyn, pysähdyin ennen lippujen tarkistusta ja kävin kysymässä, miten täältä pääsisi pois. Sain vastauksen, että pitää ajaa takaisin yksisuuntaista väylää väärään suuntaan. Minua kehotettiin ajamaan varovaisesti vasenta reunaa – lipuntarkastaja totesi hymyillen, etten ollut ensimmäinen virheen tehnyt.

Koko tämän virheprosessin ajan seuralaiseni nauroivat hillittömästi – joko sen kirvoitti vahingonilo tai laivalla nautitut juomat. Varsinkin tuttavapariskunnan vaimo iloitsi vilpittömästi. Hänen miehensä mainitsi, ettei ole vuosiin nähnyt vaimoaan näin iloisena.

Minunkin mielestäni matka onnistui loistavasti ja päätös täydellisesti johtuen maagisista kyvyistäni loihtia iloa ja hymyä tähän synkkään maailmanpoliittiseen ilmastoon.
Vaikka tein sen tällä kertaa tahattomasti... 😃

Tässä ohitamme Nauvoa paluumatkalla.
Kuvassa on ensimmäinen vaimoni ja taustalla Lövskärin majakka.
Matkaa tästä on mökillemme noin kolme kilometriä.
Noilta vesiltä olen nuorempana narrannut monta ahventa.

Paluumatkalla tuuli nousi Ahvenanmerellä aika kovaksi.
Laiva hiukan keinahteli ja pärskeet nousivat hyttimme ikkunan tasolle.

Satarastit, Littoinen

Kehuivat kutsussa, että käytössä on uusi kartta. Kysyin lähdössä kun sain kartan, mistä sen erottaa vanhasta. En saanut vastausta, mutta näyttäisi siltä, että korkeuskäyrien väri on vaaleampi kuin vanhassa kartassa!

Heti ykkösellä minuutin pummi, kun kivikon ylitettyäni lähdin väärään suuntaan.

Seuraava virhe tuli, kun neloseltä lähtiessäni en käyttänyt kompassia ja tein kunnon mutkan pohjoiseen...

Loppu meni haparoiden väsymyksen ja jalkojen voimattomuuden takia kivikoissa ja rinteissä. Varsinkin nousu ysille oli tuskien tie.

Loppumatkan kyselin itseltäni onko tässä touhussa mitään järkeä.
Tiedän vastauksen omalta kohdaltani - ei ole!
Silti pelkään pahoin, että pian löydän taas itseni metsän siimeksestä kartta kädessä.

Vaikka lahjani viittaavat siihen, että minun pitäisi mennä metsän siimekseen ilman karttaa ja maata siellä selälläni ihailemassa pilvien liikettä...

Äänestämässä

Kävimme tänään Ullan kanssa äänestämässä – ajoimme Skanssiin jo eilen samassa tarkoituksessa, mutta jono oli niin pitkä, että käännyimme takaisin.

Tänään jonotus kesti alle puoli tuntia, kohtuuttoman pitkä aika kiireiselle eläkeläiselle. 😂

Äänestimme sekä kuntavaaleissa että aluevaaleissa. Kuntavaalien äänestyslippu oli puhtaan valkoinen. Aluevaaleissa se oli punertava – sanoin että helppo muistaa kun niillä valittiin hyvinvointialueen päättäjät. Ne vievät rahat meidän vanhusten hoidolta ja sehän tietää verisiä aikoja.

Päivällä radiossa kerrottiin, että näitä kaksoisvaaleja on ollut ennenkin.
Esimerkiksi kun Manu valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi, niin äänestettiin suoraan presidenttiehdokkaita ja eri lipukkeella valitsijamiehiä.

Tästä minulla ei ollut mitään muistikuvaa, mutta äänestin niissäkin vaaleissa kuten kaikissa muissakin vaaleissa, joihin minulla on ollut oikeus antaa ääneni.
Kuntavaaleissa äänestin Olli Mannia – hän kun kertoi, ettei äänestä raitiovaunuliikenteen puolesta.

Valkohäntäpeura

Olimme lähdössä äänestämään, kun katsoin ikkunasta ulos.
Siinä oli parin metrin päässä Peura syömässä vuorenkilven lehteä.

Tarkemmin kun katseli, niin sillä oli oikea etujalka loukkaantunut - se ei varannut sille jalalle lainkaan.

Yleensä vuorenkilpi ei kelpaa millekään eläimelle, mutta viimeisen viikon aikana sitä käyty syömässä. Lienee tälle kapiselle eläimelle ainoa ruoka, johon voimat riittävät?

Ilmoitin asiasta eläinsuojeluun. Jos se on kapinen, niin olisi varmaan parasta saada se pois päiviltä.
tietysti saattaa olla myös mahdollista, että eläin vaihtaa karvansa kesäaikaan!

Tarkkana se pälyili, kun minä kuvasin sitä ikkunan läpi.
Välillämme oli ikkunan lasit ja vajaat kaksi metriä!

Tässä näkee etujalan, joka ei ole todellakaan terve!

Nauvossa

Lähdimme keskiviikkona Nauvoon.

Sää oli hieno, perillä 14 astetta, aurinko paistoi eikä tuulikaan häirinnyt.
Tosin pakkotyömaalla ei ollut oikein tarjolla ulkotöitä.

Ensin piti siivota kämppä niin, että siellä voi tehdä ruokaa ja yöpyä.
Joten sängyt ja patjat piti tuulettaa ja vuoteet sijata. Olimme hankkineet uuden lämpöpeiton ja kun sen laittoi päiväksi lämmittämään niin illalla oli lämmin peti odottamassa.

Kun tuvan sai kuntoon niin siirryin saunalle. Kiukaan asentaminen vei aikaa, mutta sain sen lopulta illaksi kuntoon.

Minä kun en enää nykyään ole mökki-ihmisiä, niin yö meni huonojen unien kanssa. Oma sänky kotona on parasta, mitä tämän ikäinen ihminen tarvitsee!

Torstaiaamuna lämmitin saunan ensimmäisen kerran tänä vuonna. Tosin en saunonut, koska uusi kiuas pitää lämmittää kuumaksi, jotta kiukaan käryt poistuvat ilmaan. Ja todella sieltä tuli savuja saunaan, vaikka piippu veti hyvin. Ja kiukaan 30 litran vesisäiliö lämpeni huomattavasti nopeammin kuin vanhan kiukaan.

Laitoin myös vesijärjestelmän kuntoon ja pesin auton ensimmäisen kerran tänä vuonna.

Vielä piti vaihtaa maitokärryihin uudet renkaat. Hyvin ne vanhatkin kestivät 25 vuoden auringonpaisteen – kilometrejä ei renkaille paljoa sinä aikana kertynyt.
Illaksi palasimme kotiin.

Sitruunperhosia oli paljon ja yksi nokkosperhonenkin näkyi!

Krookus kukki kauniisti keittiön ikkunan alla.

Harmaahaikara seisoi vastarannalla.
Kuva otettu siis kaukaa ja laatu siksi heikko.

Kiukaan ensipoltto.
Saunan lattia ehkä vaatisi uusimista, mutta ei vielä minun elinaikanani! 😅

Vuoristokiipeilyä

Olin varustautunut tänään suunnistamaan kortteleissa, mutta lietolaiset olivat tehneet radan metsämaastoon.

Kaiken lisäksi reitti oli pelkkää nousua tai laskua - onneksi kalliot olivat kuivat, muuten olisin ollut lenkkareillani monta kertaa turvallani.

Kartan mittakaava oli 1:4000 ja se teetti muutaman virheen.
Ensimmäinen tuli rastilla 3, vauhdikkaasti sata metriä pitkäksi, sitten palasin alas rastille ja nousin takaisin ylös.

Sitten oli pari rastiväliä hieman tasaisempaa ja rastit löytyivät.
Kuutoselta noustiin melkein pilvien yläpuolelle ja jalat alkoivat täristä.

Seiskan jälkeen olin niin hapoilla, etten ymmärtänyt kartasta mitään.

Kasi löytyi, mutta eteneminen muuttui kävelyksi - kaiken lisäksi hyvin hitaaksi kävelyksi.

Pari kertaa harkitsin vakavasti keskeyttämistä, jalat olivat aivan hyytelönä.

Nousua tuli 154 metriä Garminin mukaan. Olin kyllä matkalla sitä mieltä ainakin kilsa nousua oli tullut jo puolessa matkassa.

Kun pullamössöpoika on koko talven suunnistanut Street Orienteeringia kaupunkien kaduilla, niin ei siellä voimat kehity.

Tarttis varmaan tehrä jottain. Mutta mitä - siinäpä vasta visainen kysymys!

Lähtö urheilukentän luoteiskulmasta.