Kävimme eilen katsomassa kotimaisen elokuvan Sata litraa sahtia.
Se
kunnioittaa itähämäläisen sahtipitäjä Sysmän mainetta ja
kyseenalaista kunniaa Suomen parhaan sahdin valmistajana.
Minulle
tämä on tällainen MUST-elokuva. Isoäitini suku on Sysmästä
kotoisin, Isoäitini Siiri on Sysmässä syntynyt. Hän oli
talollisen perheen tytär, syntynyt 1888, ja silloiseen tapaan maat
(Rekolan tila, joka oli ollut suvun hallussa yli 200 vuotta – ja on
edelleen) periytyivät pojille.
Siten Siiri lähti
parikymppisenä maailmalle,
hänellä oli työpaikka tiedossa Pohjankartanon tilalla
Perniössä.
Siellä hän tapasi tulevan miehensä, joka
opiskeli rakennusmestariksi. Isoisäni Elis omasi komean aatelisnenän
ja kun hänet sittemmin palkattiin Fiskars-yhtiöön, heräsi
epäilys, että joku oli kustantanut opiskelun ja palkkasi miehen
tähän
työhön, olisi ollut osallinen Eliksen geeneihin.
Tähän ei ole
nykyinen DNA-tutkimus antanut mitään vastauksia –
vielä…
Sahtipitäjän geenit eivät minussa ole jalostuneet
sahdin ystäväksi, mutta olutta olen oppinut kyllä nauttimaan
sopivasti ja riittävästi.
Ja tämä elokuva ei tuonut sahtia
yhtään lähemmäksi, pikemminkin päinvastoin.
Elokuvan ajan
kiemurtelin myötähäpeässä tuolissani. Sen piti olla komedia –
pari kertaa uskalsin naurahtaa.
Mutta mitään hauskaa muistoa
tästä ei jäänyt. Enkä mitenkään voi suositella elokuvaa
kenellekään.
Kuva on kaapattu Ilta-Sanomien arvostelusta.
Se oli paljon parempi kuin minun kokemani tunne elokuvasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti