Yo-juhlat

Tänään pääsimme juhlistamaan Joonan ylioppilasjuhlia Tampereelle.

Juhlaa vietettiin pienessä piirissä lähisukulaisten kesken.
Siinä vaiheessa kun aloimme tehdä lähtöä, niin paikalle riensi myös Joonan kavereita.

Kuulostelimme tietenkin nuorukaisen suunnitelmia lähitulevaisuuden suhteen.
Hän oli pyrkinyt opiskelemaan lääkikseen, mutta tuloksia ei vielä ole tullut.
Jos ei sinne pääse, niin sitten ohjelmassa lienee välivuosi ja sen viettämiseen
vaikutti löytyvän kyllä tekemistä.

Nuorukaisen omasta mielestä varsin rakentavia toimia. Näin isoisänä tietenkin toivoisi, että pääsisi äkkiä opiskelemaan ja sen jälkeen viideksikymmeneksi vuodeksi töihin.

Itse vietin armeijan käynnin jälkeen kaksi vuotta työharjoittelijana Wärtsilän Turun telakalla. Ei se ollut hassumpaa aikaa, siitä sai palkan ja aikaa riitti kaikenlaiseen harrastamiseen eikä ihan rahattomana sitä tarvinnut viettää…

Fiksu nuorukainen Joona on, joten kyllä hän hommansa hoitaa ja paikkansa löytää!

Ylioppilas Joona.

Kalevi Saukkosen muistomaraton

 

Eilen minun piti osallistua Maratoonari Kalevi Saukkosen muistoksi järjestetylle maratonille – siellä kun olisi voinut juosta muitakin matkoja kuin maratonin.
Viime sunnuntain kaatumisten johdosta tein viisaan päätöksen ja jätin puolikkaan juoksematta. Runsaasti siellä oli tuttuja kunnioittamassa maratonmestarin elämää.
Kun kerroin järjestäjälle peruutuksesta niin lähetin samalla hänelle muiston ensi tapaamisesta Kalevin kanssa. Hän kysyi saako tämän laittaa esille tapahtumassa – annoin luonnollisesti luvan.
Tässä päiväkirjaote ensimmäisestä maratonistani – siellä siis tapasin Kalevin ensimmäisen kerran!

Rautaveden maraton 1.11.2003

Pitkän harkinnan ja noin 40 vuotta kestäneen nousujohteisen harjoittelun jälkeen päätin osallistua Vammalan maratonille.

Syy ei suinkaan ollut se, että Vammalaa kutsutaan maamme vaikeimmaksi maratoniksi ajankohdasta ja runsaista ylämäistä johtuen.

Suurin syy oli varmaankin se, että ajankohta oli oikea (suunnistuskauden jälkeen, jolloin yleensä olen parhaimmassa kunnossa) ja toiseksi Vammalassa asuu siskoni ja hänen miehensä oli lupautunut seuraamaan minua reitillä ja korjaamaan pois mitä korjattavissa mahdollisesti olisi. Vaimo ei luvannut tulla mukaan kannustamaan, hän näet oli sataprosenttisen varma, että minut tuodaan reissulta takaisin mustassa umpiautossa.

Ilma oli hieno juoksemiseen, pari astetta plussan puolella eikä sadekaan haitannut, vaikka taivas oli koko ajan raskaassa pilvessä. Puolen matkan jälkeen minut ohitti mies, joka eteni tasaisen varmasti eikä olisi varmaan hylätty kävelystäkään. Vammalassa ylin sadan maratonin miehet saavat numerokseen maratoninsa järjestysnumeroa osoittavan numerolapun laakerinlehvin koristeltuna. Tällä miehellä numero oli yli 900! Sen verran olin vihreä maratoonari, että menin ja kysyin, että "olek sää torella juossu yli 900 maratonia". Mies vastasi, että "olen mää". Hämmästelin tämmöistä ahkeruutta ja kysyin, että onko näitä paljonkin maailmassa, jotka ovat juosseet yli tuhatkin maratonia. Mies vastasi, että "yks sakemanni on juossu paljon yli tuhat". 

Kun kyseinen juoksija oli kadonnut horisonttiin minut ohitti toinen seppelenumeroinen juoksija. Kerroin hänelle käydyn keskustelun sisällön. Tämä mies kertoi juoksijan olleen legendaarisen Kalevi Saukkosen Raisiosta ja totesi vielä, että olin saanut Kalevin ryhtymään kesken maratonin Runebergiksi! Yleensä Kalevi kuulemma vastaa kilpailun aikana yksitavuisella murahduksella: mrhgh. Nyttemmin Kalevi on juossut jo reippaasti yli tuhat maratonia, mutta ei ole enää minua ohittanut vaikka olemme juosseet samojakin kisoja.

Kolmen kympin jälkeen jalat vielä pelasivat, mutta heikot vatsa- ja selkälihakset eivät enää tukeneet juoksua ja välillä oli pantava kävelyksi. Perille kuitenkin tultiin ja kävin siskon luona saunassa, nautin pullon olutta, ravitsevan ilta-aterian ja lähdin ajamaan kohti Naantalia. Tunnin ajomatkan jälkeen kaikki vaivat olivat unohtuneet ja soitin Teijolle puhelun ilmoittaen oloni autuudesta (olin siis jonkinlaisessa euforisessa humalassa tajuamatta todellista tilaani, ihminen joutuu tällaiseen edesvastuuttomaan tilaan nautittuaan huumaavia aineita tai juoksemalla esim. ensimmäisen maratoninsa). Ilmoitin, että seuraava maratonini tulee tapahtumaan ensi kesäkuussa Tukholmassa ja kysyin, että saisinko seuraa. Teijo oli helposti houkuteltavissa kaltevalle tasolle ja niinpä asia lyötiin lukkoon.

Tässä Kalevi kävelee Raisiossa Kerttulan kentällä.
Kuva oli TS:n jutussa viime vuodelta.
Tällä kentällä hän oli viimeisellä lenkillään keväällä.
Hän lähti täältä lenkkarit jalassa juosten.
Niin minäkin haluaisin lähteä sitten kun kutsu tulee...

OHI ON ???

Sunnuntai ja suunnistus, voisiko sitä aikaansa paremmin käyttää?

Turku Rogaining Sprint meni hieman alakanttiin.
Tein suunnitelman, jota ei olisi ollut mahdollista toteuttaa minun voimillani.

Mutta yrityskin loppui, kun menin rastilta 33 rastille 95.
Rastivälin puolessa välissä alamäessä onnistuin jälleen kaatumaan, löin polveni, sain siihen ruhjeen, mutta luusto säilyi ehjänä. Ontuen lähdin kohti mäkeä, jossa oli rasti 95.

Kunnes tajusin, että karttani oli pudonnut kaatuessani, mutta jatkoin matkaa kaatumispaikalta kun suunta oli hyvin tiedossa.
Sadan metrin jälkeen huomasin asian. Ei siis auttanut muu kuin palata takaisin etsimään karttaa. En sitä heti löytänyt, mutta löytyihän se parin mutkan jälkeen ja matka jatkui.

Tämän rastin jälkeen kävin hakemassa 88:n ja palasin 95:lle, siitä kun siitä sai pisteet kahteen kertaan, kun kävi välillä toisella rastilla.

Hain vielä rastit 97 ja 108 ja hölkkäsin maaliin.

Ensimmäisen kaatumisen jälkeen kaaduin vielä kaksi kertaa, mutta ne tapahtuivat pehmeästi.

Veljeni joutui lopettamaan suunnistusuransa minun iässä juuri tasapaino-ongelmien takia.

Taitaa sama kohtalo olla minullakin pikaisesti edessä!
Talvella vielä pääsee suunnistamaan Street Orienteeringillä – siinä voi tehdä reitin niin, ettei joudu risukkoihin. Ja sprintit ovat myös ystävällisiä tasapainottomalle suunnistajalle.

Rastin viimeinen numero ilmoittaa siitä saadut pisteet.
Minä keräsin 36 pistettä, kilpailun paras sai lähes viisi kertaa minun saaliini.
Eli tämä kartta on vain pieni osa kokonaisuudesta!

Peimarin Rastit

Tänään sain suunnistaa Paimion Preitilässä.

Kahden viikon takaisen pienen epäonnistumisen jälkeen lähdin tänään metsään sillä mielellä, että A) en kaadu ja B) en pummaa.

En kaatunut enkä isommin pummannutkaan, joten usko taitoihin palautui.

Kunto on kyllä samaa luokkaa kuin suunnistustossut maalissa. RAPAISIA MOLEMMAT!

Ei tästä oikein mitään voi kertoa. Tarkasti ja polkuja pitkin, kun maasto oli aika hidasta meille, joiden jalka ei nouse edes mustikan varpujen yli.

Rastivälillä 6-7 reittiviivani väittää, etten mukamas ole osunut polulle. Kyllä minä sitä polkua tallasin, joten virhe on kartanpiirtäjän ei minun!

Alkuverryttely tuli tehtyä hyvin - matkaa lähtöön yli kilometri!

Big Slurp

Se on loppu nyt – nimittäin maailmankaikkeus.

Tiedämme, että maailmankaikkeus alkoi runsaat 13 miljardia vuotta sitten alkuräjähdyksessä. Ehkä, ihan varmaa ei ole mikään.

Viisaat ovat miettineet myös miten tämä kaikki loppuu.
Vaihtoehtoja on ääretön mutta rajallinen määrä.
Yksi vaihtoehto on äkkikuolema Big Slurp.
Big Slurp -teorian taustalla on se, että Higgsin kenttä voi milloin tahansa hajota tyhjiötilan kautta ja päätyä alimmalle energiatasolleen.

Tällainen hajoaminen alkaisi yhdestä pisteestä ja leviäisi sieltä valonnopeudella. Hajoaminen on voinut jo tapahtua jossain päin maailmankaikkeutta ja se voi olla matkalla kohti Maata juuri nyt.

Se, mikä tällaisen hajoamisen tulos tarkalleen ottaen olisi, on kuitenkin epäselvää.

Koska Higgsin kenttä antaa kaikelle massan, se voisi tarkoittaa, että maailmankaikkeudessa ei äkkiä olisikaan ainetta eikä siten myöskään elämää. Voi myös olla, että hajoaminen vain muuttaa muita luonnonvoimia ja niiden välisiä suhteita.

Joten loppu tänään. Tai sitten joskus toiste... 😂

Luonnon ihmeitä

 Tässä on oltu kohta viikko mökillä tekemässä kevättöitä.

Sen verran on kiirettä pitänyt, ettei ole lenkillekään pahemmin ehtinyt.

Mutta kännykkä on aina kuvausvalmis ja olen jopa kaivanut esiin oikean kameran.

Tässä pari otosta.

Mustarastas otti tikan paikan.
Mutta ei osannut hakata sähköpylvään hattua, tyytyi laulamaan omaa säettään.

Riistakamera valvoo yötä päivää.
Nyt se löysi ketun kauriiin asemasta.

Valtava konna liikkui pihallamme.

Järvellä mänty teki taidetta siitepölyllään.

Järjestys se olla pitää

Tulimme takaisin Nauvoon eilen illalla. Täällä mökillä meillä tarkka järjestys vallasväen ja palvelusväen välillä.

Rouvalla on sisällä polttava vessa, saa siis rauhassa ja sateelta suojassa tehdä aamu- ja muut toimensa.

Minä ja mahdolliset vieraat käymme sitten puuceessä puron vieressä. Siellä voi tehdä toimensa ovi auki vehreään luontoon ja kuunnelle lintujen liverrystä.
Kun kävin siellä aamusella sateessa, en kuullut mitään, koska kuulokojeestani oli paristot loppuneet.

Laitoin kännykässäni muuttolintujen tunnistusohjelman päälle, niin se kyllä tunnisti lintuja: kirjosieppo, pensaskerttu, talitiainen, kuusitiainen, kiuru, vihervarpunen ja rautiainen.

Kerralla en valmistunut ja parin tunnin päästä puin taas saappaat jalkaani ja vaelsin uudelleen puron varteen.

Nyt kuulin sateen ropinan lisäksi lintujen laulun. Niistä en kyllä montaa lintua tunnista, sävelkorvani on samaa tasoa kuin lauluääneni! Eilen illalla tunnistin kyllä käen kukunnan. Kerroin sen Ullalle, joka kysyi: kuinka monta kertaa se kukkui. Vastasin neljä kertaa, sehän tietää, että elonvuosia on minulla jäljellä neljä.

Toisella kertaa lintuhavainnot olivat: pajulintu, kirjosieppo, hernekerttu, pensaskerttu ja peippo. Täällä näitä kerttuja vilisee, kun vieressä on rantaruovikko, jossa niiden on hyvä elää ja pesiä!

Sairas Vääns!

Tällä en tarkoita Cyrus Vancea, USA:n taannoista ulkoministeriä, jonka nimi suomentui sairaaksi väänsiksi ja josta tehtiin ihan menestynyt hittibiisi.

Enkä myöskään USA:n nykyistä varapresidenttiä James Vancea. Hänellä saattaa olla ympäristötekijöiden takia suuri vaara tulla sairaaksi – ainakin henkisesti.

Tarkoitan ihan itseäni, enkä nyt puhu viime viikonvaihteen tapaturmasta, jonka takia olen hieman kipeä.

Tarkoitan suupieliäni, ne eivät ole viime vuosina kaartuneet kauniisti ylöspäin hymyillessäni. Ovat voineet kaartua mutta eivät kauniisti.
Suupieleni ovat verestäneet vuodesta toiseen. Lääkärit ja kadunmiehet ovat antaneet ohjeita niiden parantamiseksi. 

Olen käyttänyt niihin erilaisia kortisonisalvoja, ne ovat viikon käytön jälkeen kyllä poistaneet verestyksen, mutta eivät lopullisesti.

Viimeksi olen käyttänyt kortisonivoidetta ja sitten siirtynyt Blistex-voiteeseen, kunnes suupielet alkavat jälleen verestää.

Muutaman kuukauden toimin näin ja lopuksi suupielten verestäminen loppui kokonaan. Voitelin suupielet kaksi-kolme kertaa päivässä.

En kuitenkaan kokeillut pärjäänkö ilman.
Kunnes nyt, kun tulimme lauantaina Nauvoon ja unohdin voiteen kotiin.
Ja ainakin kolme päivää olen nyt pärjännyt ilman!

En ehkä olekaan enää sairas vääns! 😇

Kaarinan syysmaraton

Kun tämä suunnistus ei oikein suju, niin keskustelin tänään Kaarinan syysmaratonin vetäjän kanssa.

Kerroin, että juoksin maratonin Kaarinassa v. 2011, silloin tämä tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran. Sen jälkeen olen ollut järjestellytehtävissä joka vuosi.
Sanoin, että ensi syksynä en ehkä ole mukana järjestelemässä, vaan tarkoitukseni on juosta siellä.

Hän tietää tämän hetkisen kuntoni ja ehdotti, että voisin toimia peräpään valvojana ja seitsemän tunnin jäniksenä. Kerroin välittömästi, että kiinni veti.

Lisäksi kun olen tällaisessa vastuullisessa tehtävässä, niin minun ei tarvitse maksaa osanottomaksua.

Mahtaako tästä mennä amatöörioikeudet?

Silloin 14 vuotta sitten olin vielä niinkin hyvässä kunnossa, että aikaa meni alle viisi tuntia.

H-hetki on 18.10.2015 klo 11.10.

SAATANAN TUNARI!

Eilen vanhaa ateistia koeteltiin Isän kädestä.

Epäilen, että asialla oli tämä uusi paavi – oma isäni ei meikäläistä isommin koetellut. Ei kauheasti ollut syytäkään, olin varsin kiltti ja kuuliainen lapsi.
Lähdin aamulla kohti Ylänettä suunnistuskisoihin.

Sain moottoritiellä hyvän peesin 700-sarjan Bemarista, ratin takana ei ollut mikään nuori hurjapää joten vauhti oli ihan asiallista ja jopa laillista. Moottoritien päättyessä minun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle, mutta aamu-unisena jatkoin seuraamista. Heräsin vasta Auran jälkeen ja käänsin pikkutielle, jota en ollut ennen ajanut.

Sen varrella näki maaseudun tilan. Tien varrella oli runsaasti autioita rapistuneita maataloja. Pienviljelijät olivat eläköityneet ja lapset eivät jatkaneet raskasta, heikosti kannattavaa työtä. Pellot olivat myyty tai kesannolla.

Reitinvalintavirheestä huolimatta sain kartan käteen ja syöksyin metsään.
Ykköselle luin karttaa ja käyriä tarkoituksena saapua rastin suuntaan menevälle polulle. Sitä en löytänyt mutta selvisin kyllä kohtuudella ykköselle.

Kakkoselle mennessä olin kartalla vielä parisataa metriä ennen rastia, mutta sitten tein käsittämättömiä kiemuroita, ajattelin jo keskeyttää.

Kolmoselle luin taas karttaa huonosti ja hirveän mutkan, rastilla sain kiinni kaksi minuuttia ennen minua lähteneen.

Tiemme erosivat ja loput rastit menivät ihan kohtuudella. Ennen 6-rastia tullessani alas avokalliolta, kompastuin johonkin oksaan tai kiveen ja tulin maahan rintakehän ja oikean käden varaan. Käsi oli veressä, naama mudassa ja kylkiluut murtuneina.

Olin niin pahan näköinen, että ensiapu ohjasi minut paikattavaksi.
Pikaisen hoidon jälkeen ajoin kotiin, tunnin ajomatka…

Pikainen suihku ja auton pakkaus, nokka kohti Nauvoa.
Matkalla alkoi särkyneet paikat särkeä, mökillä pummasin Ullalta Panadolia ja sen avulla pystyin jatkamaan elämää.

Mitään en pystynyt tekemään. Syvään hengitys oli mahdotonta, kun kylkiluuhun sattui.
Oikealla kädellä ei pystynyt tekemään mitään, se oli täysin voimaton ja sitä särki mahdottomasti. Iltaa kohden helpotti, särkylääke alkoi toimia.
Pystyin sentään nukkumaan runsaat neljä tuntia.

Ilmeisesti jään henkiin...

Laskujeni pummeihin hukkui aikaa lähes 30 minuuttia.
Se on ennätykseni - liikkeellä oli Saatana tunari! 😓😡

15 vuotta sitten

Jäin eläkkeelle 15 vuotta sitten.

Aloitin työelämäni Projectan palveluksessa ja ensimmäis
en kerran kävin kansainvälisillä puuntyöstökonemessuilla vuonna 1973. Messut pidettiin vuorovuosina Hannoverissa ja Milanossa. Ensimmäiset messut joissa kävin olivat Hannoverissa.

Silloin ennen nämä messut olivat erittäin tärkeä tapahtuma, joissa tavattiin konetoimittajia kaikkialta maapallolta. Mukana oli runsaasti asiakkaita myös Suomesta.

Jäin siis eläkkeelle kesäkuussa 2010 ja juhlat asian tiimoilta pidettiin Milanossa Interbimall-puuntyöskonemessuilla tasan 15 vuotta sitten.

Yksi italialaisista päämiehistämme järjesti pienimuotoiset juhlat kunniakseni – tai sitten siitä syystä, että pääsivät minusta vihdoin eroon 37 vuoden jälkeen!
Tarjolla oli oikein täytekakkua kynttilöineen. En kyllä muista kuinka monta kynttilää kakun päällä oli ja mikä niiden merkitys oli.

Puheita pidettiin, spumantea nautittiin ja kuvista päätellen hauskaa oli.

Vuosien varrella kävin kyllä monilla muillakin konemessuilla ympäri maailmaa, mutta nämä kaksi olivat tärkeimmät.

Niinpä sekä Hannover että Milano tulivat tutuiksi. Tosin pääasiassa tutustuminen rajoittui messualueeseen, hotelleihin ja ravintoloihin…

Kuten kaikki minut hyvin tuntevat tietävät nautin suunnattomasti keskipisteenä olemisesta.
Mukana juhlissa oli pääasiassa italialaisia päämiehiä (ja -naisia), työkaverini ja muutama suomalainen asiakas.

Varsin miehisellä alalla juhlista löytyi sentään kaksi naistakin kuvaan.
Toinen on asiakkaamme vaimo ja toinen itävaltalaisen päämiehemme myyntipäällikkö.

TurkuRastit

Yli kahden viikon tauko suunnistuksissa - laiskuus ja pummailu aiheutti tauon.
Turun keskiviikkorasti suunniastettiin Ilmarisissa, siellä oli käytössä täydennetty kartta.

Ensiksi kiitos ratamestarille, ettei tarvinnut mennä pahimpiin ryteikköihin.

Siksi varmaan jaksoi ihan pikkuisen juosta loppuun asti.

Ykköselle kiersin vahvaa polkua, kun täällä näitä polkuja on paljon enemmän kuin kartassa näkyy. Eli pelasin varman päälle.

Kuutoselle saakka rastivälit olivat helppoja, joten en pystynyt niissä tekemään virheitä.

Seiskalle peesasin edellisellä rastivälillä minut ohittanutta Liedon Parman rouvaa. Ei olisi pitänyt, hän jatkoi pummia minua pidemmälle. Runsas minuutti siinä hukkui.

Ysillä hän sai minut uudelleen kiinni ja meni ohi.

Kympille mennessä menin alikulun jälkeen suoraan rastille, mutta en uskaltanut mennä jyrkänteeltä alas rastille vaan jouduin tekemään 15 metrin mutkan. Tämä rouva kiersi fiksusti alakautta, mutta nousi minut nähdessään turhaan ylös ja leimasin ennen häntä.

Maaliin saman alikulun kautta ja sen jälkeen valitsin väärän polun ja jouduin koukkaamaan jyrkkää rinnettä maalilipulle.

Gaia

Saimme pariksi päiväksi Gaian hoitoon.

Se on hieman taas rauhoittunut ja jos toisia koiria ja pyöräilijöitä ei olisi mailla eikä halmeilla, niin koiran hihna voisi olla pikkusormen varassa.

Mutta kun niitä täällä on, niin hihnan pitää omata 200 kg vetolujuus.

Muuten se on harmiton otus kun vaan muistaa rapsutella sitä runsaasti.

Nukkuu yönsä sikeästi paitsi eilen.
Sen jälkeen kun olin mennyt nukkumaan, se haukkui pari kertaa, kun naapurin pysäytti autonsa kadulle ikkunamme eteen. Mutta silloin olin vielä hereillä.

Ja kolmannen kerran yhdentoista jälkeen, silloin olin jo unessa. Se rauhoittuu kyllä, kun hieman sitä silittelee ja kertoo, että kadulla saa ajaa autoa niinkin myöhään illalla.

Tästä huomaa, että koira elää normaalisti ruutukaava-alueen ulkopuolella!

Tämä on Gaian mielipaikka.
Voi katsoa ulos ja vahtia reviiriään.
Ja pitää huolta, etten minä pääse livahtamaan ulos hänen huomaamattaan!

17-vuotiaana neito on kauneimmillaan

Kävimme oikein Tampereella asti.

Pojantyttäremme täytti 17 vuotta ja sitähän sanotaan, että silloin neito on kauneimmillaan.

Tämän käynnin jälkeen voin hyvillä mielin todistaa, että näin on!

Vaikka saattaahan tuo tuosta vielä pikkuisen kaunistuakin…

Mutta jo nyt pahaa pelkään, että aika moni poika menettää sydämensä.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... 💖

Lähin tähtemme

Yöllä voi nähdä mielettömästi tähtiä, jos on hyvä kaukoputki. Paljain silminkin määrä on sadoissa.

Päivällä voimme nähdä vain yhden tähden, se on tämä oma aurinkomme.
Olen koko ikäni ollut kiinnostunut avaruudesta, maailmankaikkeudesta ja mistä tämä maailma on alkanut, syntynyt ja mihin se päättyy.

Kuulun Ursaan, se yhdistys, joka liittää yhteen meidät tähtiin hurahtaneet.
Ursa kustantaa lehteä Tähdet ja avaruus.
Siellä esitellään kaikkea alaan liittyvää ja lehti sisältää paljon kuvia avaruuden ilmiöistä.

Viime numeron takakannessa oli hieno kuva meitä lähinnä olevasta tähdestä.
Me kutsumme sitä nimellä Aurinko.

Muut tähdet ovat meille pelkkiä pisteitä taivaalla, mutta Aurinko on muutakin kuin kellertävä pallo.

Petrus Kurpan ottamassa kuvassa voi nähdä runsaasti yksityiskohtia tästä atomivoimalasta, joka on mahdollistanut elämän maapallolla.

Aurinko.
Kuvakaappaus Tähdet ja avaruus -lehden takakannelta.
Kuvan copyright Petrus Kurppa.