Kalevi Saukkosen muistomaraton

 

Eilen minun piti osallistua Maratoonari Kalevi Saukkosen muistoksi järjestetylle maratonille – siellä kun olisi voinut juosta muitakin matkoja kuin maratonin.
Viime sunnuntain kaatumisten johdosta tein viisaan päätöksen ja jätin puolikkaan juoksematta. Runsaasti siellä oli tuttuja kunnioittamassa maratonmestarin elämää.
Kun kerroin järjestäjälle peruutuksesta niin lähetin samalla hänelle muiston ensi tapaamisesta Kalevin kanssa. Hän kysyi saako tämän laittaa esille tapahtumassa – annoin luonnollisesti luvan.
Tässä päiväkirjaote ensimmäisestä maratonistani – siellä siis tapasin Kalevin ensimmäisen kerran!

Rautaveden maraton 1.11.2003

Pitkän harkinnan ja noin 40 vuotta kestäneen nousujohteisen harjoittelun jälkeen päätin osallistua Vammalan maratonille.

Syy ei suinkaan ollut se, että Vammalaa kutsutaan maamme vaikeimmaksi maratoniksi ajankohdasta ja runsaista ylämäistä johtuen.

Suurin syy oli varmaankin se, että ajankohta oli oikea (suunnistuskauden jälkeen, jolloin yleensä olen parhaimmassa kunnossa) ja toiseksi Vammalassa asuu siskoni ja hänen miehensä oli lupautunut seuraamaan minua reitillä ja korjaamaan pois mitä korjattavissa mahdollisesti olisi. Vaimo ei luvannut tulla mukaan kannustamaan, hän näet oli sataprosenttisen varma, että minut tuodaan reissulta takaisin mustassa umpiautossa.

Ilma oli hieno juoksemiseen, pari astetta plussan puolella eikä sadekaan haitannut, vaikka taivas oli koko ajan raskaassa pilvessä. Puolen matkan jälkeen minut ohitti mies, joka eteni tasaisen varmasti eikä olisi varmaan hylätty kävelystäkään. Vammalassa ylin sadan maratonin miehet saavat numerokseen maratoninsa järjestysnumeroa osoittavan numerolapun laakerinlehvin koristeltuna. Tällä miehellä numero oli yli 900! Sen verran olin vihreä maratoonari, että menin ja kysyin, että "olek sää torella juossu yli 900 maratonia". Mies vastasi, että "olen mää". Hämmästelin tämmöistä ahkeruutta ja kysyin, että onko näitä paljonkin maailmassa, jotka ovat juosseet yli tuhatkin maratonia. Mies vastasi, että "yks sakemanni on juossu paljon yli tuhat". 

Kun kyseinen juoksija oli kadonnut horisonttiin minut ohitti toinen seppelenumeroinen juoksija. Kerroin hänelle käydyn keskustelun sisällön. Tämä mies kertoi juoksijan olleen legendaarisen Kalevi Saukkosen Raisiosta ja totesi vielä, että olin saanut Kalevin ryhtymään kesken maratonin Runebergiksi! Yleensä Kalevi kuulemma vastaa kilpailun aikana yksitavuisella murahduksella: mrhgh. Nyttemmin Kalevi on juossut jo reippaasti yli tuhat maratonia, mutta ei ole enää minua ohittanut vaikka olemme juosseet samojakin kisoja.

Kolmen kympin jälkeen jalat vielä pelasivat, mutta heikot vatsa- ja selkälihakset eivät enää tukeneet juoksua ja välillä oli pantava kävelyksi. Perille kuitenkin tultiin ja kävin siskon luona saunassa, nautin pullon olutta, ravitsevan ilta-aterian ja lähdin ajamaan kohti Naantalia. Tunnin ajomatkan jälkeen kaikki vaivat olivat unohtuneet ja soitin Teijolle puhelun ilmoittaen oloni autuudesta (olin siis jonkinlaisessa euforisessa humalassa tajuamatta todellista tilaani, ihminen joutuu tällaiseen edesvastuuttomaan tilaan nautittuaan huumaavia aineita tai juoksemalla esim. ensimmäisen maratoninsa). Ilmoitin, että seuraava maratonini tulee tapahtumaan ensi kesäkuussa Tukholmassa ja kysyin, että saisinko seuraa. Teijo oli helposti houkuteltavissa kaltevalle tasolle ja niinpä asia lyötiin lukkoon.

Tässä Kalevi kävelee Raisiossa Kerttulan kentällä.
Kuva oli TS:n jutussa viime vuodelta.
Tällä kentällä hän oli viimeisellä lenkillään keväällä.
Hän lähti täältä lenkkarit jalassa juosten.
Niin minäkin haluaisin lähteä sitten kun kutsu tulee...