45 vuotta sitten

Tässä on tullut muisteltua maratonejani – niitä viittäkymmentäneljää.

Mutta nyt voisi myös muistella 45 vuoden takaista urheilusuoritusta. Tosin lajia ei kaikki ehkä ymmärrä urheiluksi, mutta kun siinä kilpaillaan, niin kaipa se urheilua on.
Kyse on shakkipelistä, joka nykyään kait kuuluisi kirjoittaa sakkipeli.

Olen aloittanut oppikoulun Elisenvaaran yhteiskoulussa Kyrössä. Muutimme Turkuun 1960 ja siirryin Turun Normaalilyseoon.
Luokallani oli Mauri Sirkiä ja hänen sekä kahden muun norssilaisen kanssa pelasimme ahkerasti shakkia koulun loppuun asti ja myös sen jälkeen.

Lahjakkain meistä oli luokkakaverini Mauri, Hän nousi nopeasti shakkimestariksi ja voitti Suomen mestaruudenkin kerran pitkässä pelissä ja monta kertaa pikapelissä.
Minusta ei tullut shakkimestaria ja lopetinkin pitkien pelien pelaamisen jo nuorena. Mutta pikashakkia pelasin kyllä vielä 90-luvulla.

Elisenvaarassa oli opettajana 70-luvulla shakkikaverini Pekka Sopanen. Hän piti siellä lukiolaisille shakkikerhoa ja kutsui minut pitämään siellä shakkisimultaanin oppilailleen.

Tartuin tietenkin tilaisuuteen ja pelasin 16 vastustajaa vastaan. Peli tapahtui niin, että minä kiersin U-muotoisen pöydän sisäreunaa ja kun tulin laudan ääreen, vastustajani siirsi siirtonsa ja minä vastasin omalla siirrollani. Hän jäi sitten miettimään omaa siirtoaan niin kauan kuin minulla kesti kiertää kaikki 16 shakkilautaa.

Eli kaikki vastustajani saivat miettimisaikaa keskimäärin 16 kertaa enemmän kuin minä.
En muista kauanko peliin meni aikaa mutta uskoisin, että noin kolme tuntia. Joten kyllä ainakin simultaanin pelaaminen on urheilua - jopa kestävyysurheilua.

Lopputulos oli se, että voitin 10 peliä, neljä päättyi tasapeliin ja kaksi kaveria voitti minut.

Jälkeenpäin sain palkinnoksi jaloteräksisen lautasen, johon oli kaiverrettu lopputulos.
Lautasen halkaisija on noin 20 senttiä ja se on säilynyt hyvin, vaikkakin hivenen naarmuuntuneena.

Tässä tietoa rankipisteistä ja pelatuista peleistä.
Sen mukaan olen pelannut urani aikana 44 pitkää peliä turnauksissa.
Tämän päivän listalla sijoitukseni oli 1321, kaikkiaan pelaajia on rankattuna yli kymmenen tuhatta.
Yli 65 vuotiaissa sijoitukseni oli 407.
Pikapelejä on kilpailuissa 134 - lähinnä joukkuepikapelin SM-kisoissa.
Siinä ryhmässä rankisijoitukseni oli paljon parempi.

Maratonin loppuraportti

 Tänään tuli kuluneeksi neljä päivää viime maratonistani ja mieleen muistui 15 vuoden takaa erään lähes kaksisataa maratonia juosseen miehen kanssa keskusteluani.

Tapasimme Helsingin maratonin reitillä, kun matkaa oli taivallettu noin kolmekymmentä kilometriä.
En muista ohitinko hänet vai hän minut. Mutta kyllä nuo oikeat maratoonarit osaavat jakaa vauhtinsa, joten todennäköisesti hän ohitti minut.

Siinä turistessa hän kysyi, mikä on aikatavoitteeni tällä kertaa.
Vastasin, että hengissä maaliin.
Hän totesi, että kohtuullisen hyvä tavoite. Mutta hänellä on tavoitteena juosta maaliin ja olla hengissä neljän päivän päästä.
Totesin, että vaihdan omani tuohon kokeneemman juoksijan tavoitteeseen.

Eli tänään pääsin maaliin maratonilta – olen elossa vielä neljä päivää maratonin jälkeen.

Hyvältä se ei kyllä näyttänyt sunnuntaiaamuna. Peukalovarvas oli täysin jäykkä ja siihen sattui jumalattomasti.
Polvi oli myös kipeä, mutta kesti kyllä kävelyä.
Maanantaina kävin Samun luona hierottavana ja sen jälkeen elämä alkoi hymyillä.

Kävimme myös Ullan kanssa pikaisella Ruotsin risteilyllä nauttimassa hieman ruokaa ja luotettavia energiajuomia kohtuullisesti.

Tänään kävin jo juoksemassa tunnin lenkin ja viisi viiden minuutin reipasta vetoa menivät oikein hyvin.
Olo on sellainen, että en lainkaan ihmettelisi, että vielä kerran pitää laittaa numerolappu rintaan ja juosta pitkä lenkki!

Laitetaan nyt yksi kuva vielä maralta.
Aurinkoisesta hymystä päätellen kuva on kisan alku puolelta.
c Jari Tomppo.

Tässä sykekäyrä tämän päivän lenkiltä.
Kyseessä oli kevyt intervallitreeni.
Viisi viiden minuutin vetoa vauhtikestävyysalueella.
Eli selvästi kovempaa kuin lauantain pitkikisellä.

Maraton, nro 54

Viimeisin (viimeinen?) maraton tuli kipaistua eilen Kaarinan urheilukentällä.

Ukko Yli-Jumala kunnioitti tapahtumaa peittämällä maan puhtaalla, valkoisella lumella.

Osallistuin 12 tunnin juoksuun ja startti tapahtui aamukahdeksalta.
Lähdin alusta pitäen hyvin rauhallisesti, kaikki kaarteet juoksin, jotta ohituksia tapahtuisi vähemmän. Muutenkin radalla oli hyvin tilaa – nopeat juoksivat ykkösrataa ja me Hämeen hitaat viitosradalla.

Jäin heti porukan hännille, tosin kisan toiseksi vanhin osallistuja minua kolme vuotta nuorempi Helena, eteni rinnallani ensimmäisen kierroksen. Sitten hänkin meni menojaan.
Tavoitteeni oli juosta noin 80 % matkasta ja loppu kävellä. Se toteutui hyvin 30 kilometriin asti. Sen jälkeen mukaan tuli enemmän kävelyä ja myös huolto- ja lepotaukoja.

Viimeisellä kympillä oikea polveni antoi merkkejä siitä, että kyseessä ei ole sopivaa liikuntaa 76-vuotiaalle vanhukselle.
Kerroin juoma-asemalla tilanteesta ja pyysin heiltä Buranaa. Seuraavalla kierroksella minulle annettiin kipulääkettä ja parin kierroksen jälkeen se alkoi vaikuttaa.

Kaikki ultrajuoksijat tietävät, että kipulääkkeitä ei saa käyttää kisassa. Ei sen takia, että se olisi dopingia vaan siksi, että se peittää mahdolliset pahemman vaaran merkit ja johtavat pahempaan vaaraan.

Lihakset olivat loppuun asti juoksukunnossa, mutta polvet olivat aika loppu, kun maratonin matka täyttyi.

Garmin kertoi, että juoksin vajaat viisi tuntia, kävelin alle kaksi tuntia ja pidin taukoja 17 minuuttia.

Tulos oli siis 42,635 kilometriä ja loppuaika 6.57.18.

Tämä oli 54. maratonini. Ja uusi ennätys syntyi – koskaan ennen ole jaksanut punnertaa yli kuuden tunnin maratonia!

Kuvassa kaksi kisan eniten elämänkokemusta omaavaa juoksijaa.
Helena Friman ja minä. Parin kierroksen jälkeen Helena oli kadonnut horisonttiin.
Se ei ole ihme, hänen ennätyksensä on puoli tuntia parempi kuin minulla.
Kuvan c Tuomas Pelto.

Kuten kuvasta näkyy, pysyin hyvin reitillä.
Eikä maisemaan ehtinyt kyllästyä - juoksusuuntaa vaihdettiin kolmen tunnin välein.
Kuvassa näkyy lähtöhetken pakkaslukema, iltapäivällä lukema nousi +1 -asteeseen. 

Päivä maratonin jälkeen Garmin kertoi, että harjoitusvalmius on olematon.
Palautumisaikaa se kertoi tarvittavan 94 tuntia!
Johtuen ukkovarpaan kivuista ja polven tilasta, niin treeniin ei ole mahdollisuutta. Kävelykin tuottaa suuria vaikeuksia! 😂

Vesillelasku

 Kävimme eilen Juhan kanssa laskemassa veneemme veteen.

Vaikka lämpötila ei vielä ollut kesäinen, niin olosuhteet olivat täydelliset tähän työhön. Tuuli oli pohjoisesta, joten Airiston ranta oli täysin suojainen.

Mitään ongelmia ei ollut. Juha oli vaihtanut veneen köydet, joten kiinnitys laituriin oli myös täydellinen.
Tosin moottoria ei vielä käynnistetty, Juha lupasi tehdä kunnon kierroksen myöhemmin ja ajaa karstat moottorista pidemmällä ajolla.

Veneen pohjakin oli puhtaan valkoinen, kun syksyllä se oli käytetty pohjan pesulaitteessa.

Ainoa pieni miinus tuli siitä, että kyljessä oli likaraita siinä kohdassa, mihin pesulaite ei yltänyt.

Pitää keväällä – sitten kun se tulee – hoitaa sekin kohta kauniiksi.

Paatti laiturissa.
Kyllä siihen toinenkin keulaköysi kiinnitettiin.
Paikka kun ei ole kaikkein suojaisin - lounaistuule osuvat hyvin paikkaan.
Vaan on se vene tuossa muutaman kesän hyvin pärjännyt.

Paikoillenne, valmiit...

Kolme päivää aikaa maratoniin.

Treenit on tehty, jos vielä jotain treenaa, niin se heikentää lopputulosta.
Siis huomenna ja ylihuomenna lepään!

Garmin kaikkiviisaana tietää, että kuntoni edellyttää loppuaikaa kuusi tuntia. Mutta se on optimistinen tai luulee, että rutistan viimeisenkin pisaran kentälle – sitähän minä en tule tekemään.

Kaiken lisäksi haaveeni on juosta hieman enemmän kuin maraton.
Siksi lähden liikkeelle vauhdilla 9 min/km. Se vaatii minulta juoksua, koska maksimaalinen kävelyvauhtini on kolme minuuttia hitaampaa.

Lisäksi tulen pitämään alusta lähtien pieniä taukoja, alussa pari kolme minuuttia tunnissa ja neljän tunnin jälkeen viisi minuuttia tunnissa.
Taukojen aikana syön ja juon energiaa.

Tarkoitukseni on edetä kuusi kilometriä tunnissa ja ottaa sitten pieni loppukiri ja päästä tavoitteeseeni 50 kilometriä kahdeksassa tunnissa.

Ainoa uhka on se, että tasapainoni on alkanut heiketä ja jos pahasti kiemurtelen siellä muiden juoksijoiden esteenä, niin järjestäjät saattavat poistaa minut radalta.

Lauantaiksi on luvattu pakkasta ja lumisadetta. Se ei minua haittaa paitsi jos lunta tulee niin paljon, että joutuu lumessa kahlaamaan. Siihen ei ehkä kunto riitä!

Tässä kuva Kaarinan RataUltrasta kuuden vuoden takaa.
Yleisöä ei katsomossa näkynyt pilvin pimein.
Kilpailun kuuluttaja ja DJ oli silloin legendaarinen Pasi Malinen.
Hän on mikrofonin takana myös tänä vuonna -
lupasi olla vittuilematta kisan hitaimmalle etenijälle! 😂

Paluu maanpinnalle - se tekee kipeää

Jälleen pääsin lauantaina suunnistuskilpailun makuun.
Viikko sitten kaikki sujui kuin Strömsössä, tänään ei!

Suunnistus on siitä hyvä harrastus, että se opettaa nöyryyttä.
Miten sitä sanotaan: ylpeys käy lankeemuksen edellä.
En mielestäni kovin ylpeänä metsään lähtenyt mutta erittäin nöyränä poikana sieltä tulin

Kartanluku unohtui ja kompassia en näköjään osannut käyttää.

Jos jotain positiivista hakee, niin rastit 3, 6, 7 ja 8 löytyivät ilman pummia.

Muilta rasteilta väliaikojen mukaan seuraavat pummiminuutit:
1. 0:30
2. 1:30
4. 1:30
5. 4:00
9. 1:30

Autokaupassa

Vein tänään puolen päivän maissa Kian kaksivuotishuoltoon. Se oli hiukan isompi huolto – ainakin hinnasta päätellen.

Siinä oli sitten aikaa keskustella automyyjän kanssa, olin sellaisesta sopinut. Mutta kaveri, jonka kanssa oli treffit, oli koulutuksessa ja lennossa myyjä vaihtui naispuoliseen automyyjään.

Hän oli kotoisin Lapista ja siinä sitten keskusteltiin myös Lapin hulluudesta eikä pelkästään autokuumeesta. Jota minulla ei ollut, sen kerroin heti, etten turhaan kuluta myyjän aikaa.

Vajaan tunnin me seurustelimme ja hän sai väsättyä minulle tarjouksen. Vastaavanlaiseen mutta ladattavaan Nero-hybridiin olisin joutunut tekemään yli kaksikymmentä tuhatta väliä.

Kysyin häneltä, että olisiko kovin järkevää minun tehdä kauppa, kun nykyisillä kilometreillä polttoainesäästöni olisivat vuodessa luokkaa hieman alle kaksituhatta euroa. Laskelman mukaan takaisinmaksuaika olisi siten yli kymmenen vuotta, joten kaiken todennäköisyyden mukaan olisin jo haudassa siinä vaiheessa.

Pääsimme hänen kanssaan yksimielisyyteen, että auton vaihto ei ole kovin mielekästä.
Hän kiitti mukavasta keskustelusta ja toivotti minut tervetulleeksi sitten kun asia tulee uudelleen ajankohtaiseksi.

Tämä kuva autostamme on hieman yli kaksi vuotta vanha.
Muuten samanlainen tänään paitsi likainen!